Osteopaatin jäljiltä notkeampana

Edellisessä postauksessa kerroin osteopaatin käynnistä. Nyt olen ehtinyt jo muutaman kerran selkään, ja kyllä - hevonen tuntuu nyt paremmalta.

Kuva: Keskiviikon treeninä kiivettiin umpihangessa kukkulan laelle
kivikkoista polkua pitkin ja tähysteltiin auringonlaskua.

Maanantai
Osteopaatti hoiti Anin maanantaina aamulla. Hoidon jälkeen ohjeistettiin kolme päivää taluttelua, eikä satulaa selkään. Talutin illalla maneesissa 40 min.

Tiistai
Talutin maneesissa 50 min.

Keskiviikko
Hevososteopaatti Mari Vidgren ohjeisti meille lihaskunnon kehittämistä hangessa tarpoen. Kävimme tarpomassa mäkisen kiipeilylenkin hangessa. Pohja on epätasainen ja mutkitteleva polku, ja hevoselle on todella monipuolista liikkumista tämä sinänsä melko lyhyt lenkki. Havittelin parhaita tehoja lenkistä ja kiipesimme sen pitkään ylämäkeen, jolloin alamäki on jyrkkä. En kyllä ajatellut lähtiessä ihan selkeästi siltä kantilta, että lyhyelle taluttajalle se ylämäkeen tarpominen umpihangessa vasta rankkaa onkin.

Torstai
Olimme ryhmätunnilla, testikäytössä uusi koulusatula, joka vaikuttaa hyvältä. Satulaa oli testattu kaksi kertaa jo ennen osteopaattia, mutta kävelyjakson aikana satulaa kavennettiin reippaasti, jotta se on oikeamman kokoinen. Ani tuntui hyvältä ja sellaiselta, että sen oli helppoa liikkua. Laukka tuntui hyvin kevyeltä. Pidin tunnin aikana useamman palauttelevan kävelyjakson. Siltikin lopussa tuntui että alkoi hieman kunto loppua. Meillä ryhmätunnit kestävät 60 min ja ovat tempoltaan ihan reipasta duunia.

Hevonen oli minulle hieman vaikea saada ihan täysin kuulolle ja avuille, missä ei ollut mitään ihmeellistä tai odottamatonta siihen nähden, että muutaman päivän tauko läpiratsastuksesta oli takana ja sitä ennen minulla oli pari omatoimista ratsastusta edellisen valmennetun treenin jäljiltä. Huomaan miten itse ratsastaessa valmennuskertojen välillä jokainen kerta on aavistuksen vähemmän avuilla kuin edellinen. Valmentajan ratsastettua hevostani on yhtä juhlaa ratsastaa itse seuraavana päivänä. Niimpä: mitäs sitä suotta häpeämään. Voin ihan avoimesti myöntää, etten vielä pärjää omillani, mutta ympärillä on osaavat ihmiset apuna, siksi heitä käytän, ja yhdessä kehitetään sekä hevosta että ratsastajaa. Tyhmempää olisi esittää osaavampaa ja olla ottamatta vastaan apua.

Koin jälleen ahaaelämyksen liittyen edellisviikolla opittuun. Huomasin, että minulla on hieman parannettavaa edelleen raipan käytössä. Nimittäin on ihan todella tärkeä muistaa se pieni apu ensin, ja raippa avuksi vasta sitten jos joutuu toistamaan pyynnön. Huomasin pari kertaa huomauttaneeni suoraan raipalla, kun poni laiskotteli, ja heti sen tehtyäni tajusin tehneeni väärin. Mietin, että jos ei käytä pohjetta vaan näpäyttää, niin kyllähän se terästäytyy ja herää, mutta ei se tiedä, miksi sitä näpäytettiin. Eli ratsastajaa palkitsee kyllä se välitön reaktio siihen raippaan: poni hidas --> raippa-apu --> poni vastaa liikkumalla eteen --> ratsastaja ajattelee, että saatiin mitä haluttiin, joten tämä olisi oikein. Mutta hevosen näkökulmasta: juosta lönkytän rentona --> raippa-apu --> ryntää stressaantuneena... hevonen oppii, että ratsastaja rankaisee, jos se on rento, ja sen on parasta kipittää hermostuneena. Eli ihan ehdottoman tärkeää, että aina se pohje pyytää liikkumaan ja raippa sitten seuraavana yhdistettynä pohkeen käyttöön uudestaan. Perjantain tunnilla valmentaja käytti termejä neuvo ja huomautus.

Uuden koulusatulan kanssa en saanut pohjetta pidettyä koko matkalta irti. Olen lyhyt, ja ponin kylki osuu pohkeen yläosaan. Edellisessä valmennuksessahan sisäistettiin jälleen kerran sitä, että sen pohkeen pitää tämänkaltaisen hebosen kanssa olla irti, jotta se hahmottaa, milloin sen tunari ratsastaja sitä käyttää. Estesatulalla sain tämän asennon niin, että se tuntui helpolta ja luontevalta, mutta koulusatulan kanssa täytyy vaan jotenkin oppia olemaan ja ratsastamaan. Eihän sillä pohkeella varmaan olisi niin suurta merkitystä onko irti kyljestä vai ei jos minä osaisin hyvin selkeästi sitä käyttää. Lopputunnista, kun kumpikin osapuoli alkoi väsyä, minulla alkoi varpaankärjet taas kääntymään vähän ulospäin. Ärsyttävää!

Kuitenkin olin todella tyytyväinen treeniin, sillä teimme reippaasti hommat, ja ilmassa ei ollut mitään merkkejä jostain piilevästä ongelmasta, jota poni olisi jännittymisellään kompensoinut. Jumitus siis saattoi olla ihan vaan jumitusta. On tavallaan hyvä merkki, että ratsastaja voi keskittyä turhautumaan omasta suorituksestaan, eikä ole murehdittavaa hevosen puolesta. Ja väistöt, laukannostot ym. kiemurat sujuivat ihan mukavasti tunnilla.

Lauantai
Tänään ohjelmassa oli kunnon maastolenkki. Lupauduin näyttämään paikkoja uudelle ratsukolle tallissamme, ja olimme varanneet reippaasti aikaa. Aurinko paistoi ja yön jäljiltä oli pari astetta pakkasta, mikä oli tilsojen muodostumisen kannalta hyvä juttu. Hevosellani on sirot pienet ponikaviot, ja tilsoja muodostuu herkästi, eivätkä ne irtoa itsestään, kun kengän koko on niin pieni. Tilsat ilmestyivät onneksi vasta lenkin lopussa umpihangessa tarvottuamne, ja onnistuimme hissuttelemaan varovasti kotiin ilman haavereita.

Maastolenkki sisältää paljon korkeusvaihtelua.
Lenkin lopussa korkeuskäyrällä näkyy kalliolenkin kiipeilyosuus isona huippuna.

Kuva: Lenkin pituudeksi tuli 10 km ja kaksi tuntia.
En laittanut trackeria päälle tallinpihassa, mutta tällaiset lukeman kirjattiin.

Kuva: Tällainen lenkki tuli tehtyä. Kuten kartta näyttää,
lenkin varrella ollaan mukavissa maalaismaisemissa, vaikka teillä liikutaankin.

Hevonen oli lenkin jälkeen hyväntuulinen. Lenkillä nähtiin vaikka mitä, isoimpana yllärinä lumilinko, jonka käyttäjä ei olisi millään halunnut laittaa laitetta pois päältä, jotta pääsemme turvallisesti ohi. Seuraavalla tontilla karsittiin isoja puunoksia, jotka rysähtelivät puusta maahan juuri ollesamme kohdalla. Kukkulalta olimme laskeutua mönkkärillä ja rattikelkoilla rellestävän perheen syliin, ja odottelimme mäen päällä hetken, ennen kuin meidät huomattiin. Hevosettomat ihmiset eivät aina hahmota, millaisia riskejä ja vaaratilanteita saattavat valinnoillaan aiheuttaa. Ani on luonteeltaan varovainen, mutta jatkaa nätisti eteenpäin kun saa minulta vähän rohkaisua. Hyvä fiilis lenkistä!