Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Osteopaatin jäljiltä notkeampana

Edellisessä postauksessa kerroin osteopaatin käynnistä. Nyt olen ehtinyt jo muutaman kerran selkään, ja kyllä - hevonen tuntuu nyt paremmalta.

Kuva: Keskiviikon treeninä kiivettiin umpihangessa kukkulan laelle
kivikkoista polkua pitkin ja tähysteltiin auringonlaskua.

Maanantai
Osteopaatti hoiti Anin maanantaina aamulla. Hoidon jälkeen ohjeistettiin kolme päivää taluttelua, eikä satulaa selkään. Talutin illalla maneesissa 40 min.

Tiistai
Talutin maneesissa 50 min.

Keskiviikko
Hevososteopaatti Mari Vidgren ohjeisti meille lihaskunnon kehittämistä hangessa tarpoen. Kävimme tarpomassa mäkisen kiipeilylenkin hangessa. Pohja on epätasainen ja mutkitteleva polku, ja hevoselle on todella monipuolista liikkumista tämä sinänsä melko lyhyt lenkki. Havittelin parhaita tehoja lenkistä ja kiipesimme sen pitkään ylämäkeen, jolloin alamäki on jyrkkä. En kyllä ajatellut lähtiessä ihan selkeästi siltä kantilta, että lyhyelle taluttajalle se ylämäkeen tarpominen umpihangessa vasta rankkaa onkin.

Torstai
Olimme ryhmätunnilla, testikäytössä uusi koulusatula, joka vaikuttaa hyvältä. Satulaa oli testattu kaksi kertaa jo ennen osteopaattia, mutta kävelyjakson aikana satulaa kavennettiin reippaasti, jotta se on oikeamman kokoinen. Ani tuntui hyvältä ja sellaiselta, että sen oli helppoa liikkua. Laukka tuntui hyvin kevyeltä. Pidin tunnin aikana useamman palauttelevan kävelyjakson. Siltikin lopussa tuntui että alkoi hieman kunto loppua. Meillä ryhmätunnit kestävät 60 min ja ovat tempoltaan ihan reipasta duunia.

Hevonen oli minulle hieman vaikea saada ihan täysin kuulolle ja avuille, missä ei ollut mitään ihmeellistä tai odottamatonta siihen nähden, että muutaman päivän tauko läpiratsastuksesta oli takana ja sitä ennen minulla oli pari omatoimista ratsastusta edellisen valmennetun treenin jäljiltä. Huomaan miten itse ratsastaessa valmennuskertojen välillä jokainen kerta on aavistuksen vähemmän avuilla kuin edellinen. Valmentajan ratsastettua hevostani on yhtä juhlaa ratsastaa itse seuraavana päivänä. Niimpä: mitäs sitä suotta häpeämään. Voin ihan avoimesti myöntää, etten vielä pärjää omillani, mutta ympärillä on osaavat ihmiset apuna, siksi heitä käytän, ja yhdessä kehitetään sekä hevosta että ratsastajaa. Tyhmempää olisi esittää osaavampaa ja olla ottamatta vastaan apua.

Koin jälleen ahaaelämyksen liittyen edellisviikolla opittuun. Huomasin, että minulla on hieman parannettavaa edelleen raipan käytössä. Nimittäin on ihan todella tärkeä muistaa se pieni apu ensin, ja raippa avuksi vasta sitten jos joutuu toistamaan pyynnön. Huomasin pari kertaa huomauttaneeni suoraan raipalla, kun poni laiskotteli, ja heti sen tehtyäni tajusin tehneeni väärin. Mietin, että jos ei käytä pohjetta vaan näpäyttää, niin kyllähän se terästäytyy ja herää, mutta ei se tiedä, miksi sitä näpäytettiin. Eli ratsastajaa palkitsee kyllä se välitön reaktio siihen raippaan: poni hidas --> raippa-apu --> poni vastaa liikkumalla eteen --> ratsastaja ajattelee, että saatiin mitä haluttiin, joten tämä olisi oikein. Mutta hevosen näkökulmasta: juosta lönkytän rentona --> raippa-apu --> ryntää stressaantuneena... hevonen oppii, että ratsastaja rankaisee, jos se on rento, ja sen on parasta kipittää hermostuneena. Eli ihan ehdottoman tärkeää, että aina se pohje pyytää liikkumaan ja raippa sitten seuraavana yhdistettynä pohkeen käyttöön uudestaan. Perjantain tunnilla valmentaja käytti termejä neuvo ja huomautus.

Uuden koulusatulan kanssa en saanut pohjetta pidettyä koko matkalta irti. Olen lyhyt, ja ponin kylki osuu pohkeen yläosaan. Edellisessä valmennuksessahan sisäistettiin jälleen kerran sitä, että sen pohkeen pitää tämänkaltaisen hebosen kanssa olla irti, jotta se hahmottaa, milloin sen tunari ratsastaja sitä käyttää. Estesatulalla sain tämän asennon niin, että se tuntui helpolta ja luontevalta, mutta koulusatulan kanssa täytyy vaan jotenkin oppia olemaan ja ratsastamaan. Eihän sillä pohkeella varmaan olisi niin suurta merkitystä onko irti kyljestä vai ei jos minä osaisin hyvin selkeästi sitä käyttää. Lopputunnista, kun kumpikin osapuoli alkoi väsyä, minulla alkoi varpaankärjet taas kääntymään vähän ulospäin. Ärsyttävää!

Kuitenkin olin todella tyytyväinen treeniin, sillä teimme reippaasti hommat, ja ilmassa ei ollut mitään merkkejä jostain piilevästä ongelmasta, jota poni olisi jännittymisellään kompensoinut. Jumitus siis saattoi olla ihan vaan jumitusta. On tavallaan hyvä merkki, että ratsastaja voi keskittyä turhautumaan omasta suorituksestaan, eikä ole murehdittavaa hevosen puolesta. Ja väistöt, laukannostot ym. kiemurat sujuivat ihan mukavasti tunnilla.

Lauantai
Tänään ohjelmassa oli kunnon maastolenkki. Lupauduin näyttämään paikkoja uudelle ratsukolle tallissamme, ja olimme varanneet reippaasti aikaa. Aurinko paistoi ja yön jäljiltä oli pari astetta pakkasta, mikä oli tilsojen muodostumisen kannalta hyvä juttu. Hevosellani on sirot pienet ponikaviot, ja tilsoja muodostuu herkästi, eivätkä ne irtoa itsestään, kun kengän koko on niin pieni. Tilsat ilmestyivät onneksi vasta lenkin lopussa umpihangessa tarvottuamne, ja onnistuimme hissuttelemaan varovasti kotiin ilman haavereita.

Maastolenkki sisältää paljon korkeusvaihtelua.
Lenkin lopussa korkeuskäyrällä näkyy kalliolenkin kiipeilyosuus isona huippuna.

Kuva: Lenkin pituudeksi tuli 10 km ja kaksi tuntia.
En laittanut trackeria päälle tallinpihassa, mutta tällaiset lukeman kirjattiin.

Kuva: Tällainen lenkki tuli tehtyä. Kuten kartta näyttää,
lenkin varrella ollaan mukavissa maalaismaisemissa, vaikka teillä liikutaankin.
Hevonen oli lenkin jälkeen hyväntuulinen. Lenkillä nähtiin vaikka mitä, isoimpana yllärinä lumilinko, jonka käyttäjä ei olisi millään halunnut laittaa laitetta pois päältä, jotta pääsemme turvallisesti ohi. Seuraavalla tontilla karsittiin isoja puunoksia, jotka rysähtelivät puusta maahan juuri ollesamme kohdalla. Kukkulalta olimme laskeutua mönkkärillä ja rattikelkoilla rellestävän perheen syliin, ja odottelimme mäen päällä hetken, ennen kuin meidät huomattiin. Hevosettomat ihmiset eivät aina hahmota, millaisia riskejä ja vaaratilanteita saattavat valinnoillaan aiheuttaa. Ani on luonteeltaan varovainen, mutta jatkaa nätisti eteenpäin kun saa minulta vähän rohkaisua. Hyvä fiilis lenkistä!




torstai 25. helmikuuta 2016

Hevososteopaatin käsittelyssä - ensimmäinen hoito

Tallillamme on jo pidempään käynyt säännöllisesti hevososteopaatti Mari Vidgren. Mari liikennöi Turun suunnalta meille noin kuukauden välein ja hoitaa usein koko päivän hevosia. Tilaa oli kahdeksalle asiakkaan hevoselle, plus valmentajien hevosia, joten Marilla riittää asiakkaita tallillamme. Marin potilaiden omistajat ovat olleet todella tyytyväisiä hoitotuloksiin.

Kuva: Mari Vidgren hoitamassa Ania.

Mari Vidgrenin ammatillinen Fecebook-sivu sisältää mielenkiintoista asiaa, yhteystiedot, ja löytyy täältä.

Sain Anin nyt ensimmäisen kerran Marin käsittelyyn. Edellisen visiitin ajat menivät nenän edestä, ja nyt olinkin ajoissa ilmoittautunut ja Ani oli päivän ensimmäinen potilas.

Mari aloitti uuteen potilaaseen tutustumisen suoraviivaisella ja kattavalla haastattelulla, johon itse kerroin taustoja ja valmentaja täydensi omia ajatuksiaan. Kerroimme hevosen taustan, milloin se tuli minulle, millainen sen historia on ollut, mitä haasteita nyt on ollut ja mitä sen kanssa tehdään treenipuolella. Kävimme läpi ruokinnan pääpiirteet (matahiilihydraattinen viljaton ruokinta). Puhuttiin satulaongelmista ja kipeytymisistä, ja käynnistämme hevoslääkäri Kim Sellin vastaanotolla viikkoa aiemmin. Koko haastattelun ajan Mari tunnusteli ja tutki hevosta eri puolilta. Ani seisoi nätisti ja rauhallisena, se on hoitotilanteissa niin helppo.

Mari totesi että hevonen on aivan jumissa kauttaaltaan ja kiteytti hoidon lopuksi niin, että tämä oli ikäänkuin palapeli, eli vähän joka puolella piti avata ja manipuloida paikkoja aukeamaan. Ani suhtautui kaikkiin hoitotoimenpiteisiin nätisti, vaikka osassa tehtiin esimerkiksi liikkeitä, joissa se joutui hypähtämään sivulle.

Kuva: Hoito taisi olla mukavaa.... huomaa hevosen rentona lörpöttävä alahuuli.

Totaalijumin kehittymismekanismi on tietenkin asia, jota voi spekuloida. Se mitä nyt olemme tehneet alusta saakka on tuo matalahiilihydraattinen ruokavalio, jotta hiilihydraatteja ei kerääntyisi sinne tukkimaan kudoksia. Sitten satulan vaihtaminen, jotta Ani ei jännittyisi huonosti istuvan satulan takia ratsastettessa, kuten se minulla teki. Lisäksi panostamme ratsastuksen tasoon, koska omat taidot ovat rajalliset, eli valmentaja ratsuttaa viikottain ja lisäksi käy yksäreiden alussa selässä. Satuloiden vaihdon myötä koen itsekin pystyväni ratsastamaan paremmin ja paremmassa muodossa,  mutta satulaprojekti ei ole maalissa vielä. Selkään ei nyt kuitenkaan ole laitettu huonosti istuvia, vaan olen saanut ystävältä lainata istuvaksi tarkistettua laatusatulaa.

Jumitukset ovat jatkuneet aika pitkään varmasti, jo ajalta ennen minua, ja on myös mahdollista, että jännittyminen maskeeraa jotain muuta ongelmaa. Mari ohjeisti, että mikäli paikkojen availun jälkeen ilmestyisi joku uusi oire (ontuminen tms.), olisi tälläinen maskeerattu ongelma ehkä olemassa, ja silloin tarvittaisiin lääkärin konsultaatiota.

Mari mainitsi, että krooninen jumitus pidempään jatkuneena alkaa aiheuttaa heijasteongelmia muualla. Ani ilmeisesti reagoi hieman takapolvella. Jokainenhan tietää ihan omasta kokemuksesta, että pitkään jatkuneet jumit aiheuttavat tulehdustiloja lihaksissa ja kalvoissa. Ymmärsin, että nyt alkoi olla viimeisiä hetkiä toimia, jos hevosen haluaa kuntoon ilman, että tulee jumituksia vakavampia ongelmia.

Mari arveli, että hevonen kipeytyy hoidosta melkolailla, joten nyt oli kolmena päivänä ohjelmassa pelkkää kävelyä maasta käsin, ei satulaa selkään, ja sitten neljäntenä päivänä lempeä aloitus, ja oikeassa muodossa ratsastusta, mutta ei liian tiukasti, ja riittävän lyhyitä pätkiä, jotta Ani jaksaa ja oppii käyttämään paremmin selkäänsä nyt, kun sen pitäisi olla sille helpompaa.

Lisäksi suositeltiin hankitreeniä, alkuun käynnissä, vahvistamaan lihaksia. Mutta kolmen päivän jälkeen takaisin treeniin vaan, lempeästi  aloittaen. Marin arvion mukaan selkäkipuilut olivat lihaskipua, joten satulaongelmien ratkomisella ja oikeanlaisella treenillä pitäisi päästä eteenpäin. Nyt kuitenkin ohjeena oli, että kolmeen päivään ei satulaa selkään, vaan kävelyä talutellen.

Tähän loppuun täytyy vielä purkaa ajatuksia omakohtaisen kokemuksen pohjalta tuosta kipeytymisestä. Eli osteopaatin hoito kun ei sivustakatsojalle näytä mitenkään rajulta, niin kuinka hyvin hevosen omistaja voi hahmottaa, miten hevonen hoidosta mahdollisesti kipeytyy? Kävin itse osteopaatilla puolitoista vuotta sitten kuukausia jatkuneen niskajumin seurauksena. Oikea hartia oli aivan turvonnutkin. Käymättä kaikkia yksityiskohtia läpi,  hoito oli hyvin kevyttä ja miellyttävää, ja mietinkin hoidon jälkeen, että näinköhän tässä nyt mitään 'hoitoa' oikeasti tapahtui. Tunteja hoidon jälkeen lymfakierto alkoi todenteolla tehdä työtään ja puhdistaa tukkeutuneita kudoksia. Tulin aivan valtavan kipeäksi tästä (mm. migreenin tyyppiset oireet), ja tätä jatkui useamman päivän, mutta jo seuraavana aamuna tunsin, että kehitys oli parempaan päin. Kolme, neljä päivää hoidon jälkeen vielä kallonpohjan lihaksia kutitti ja kihelmöi. Ja jumitus, jota urheiluhieroja ei saanut auki, oli tiessään, eikä palannut. Eli tämän pointtina on, että kannattaa todella noudattaa niitä ohjeita ja kävelyttää hevosta hoidon jälkeen, jos niin neuvotaan. Oman kokemukseni perusteella uskon, että se voi todella kipeytyä, kun jumituksia avataan ja kuona-aineita lähtee purkautumaan kudoksista.


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Hevosten terveydentilan kommentoinnista



Luin Katjan blogista kirjoituksen aiheesta "Kenelle saa huomauttaa ja mistä?" Silläkin uhalla, että summeeraan väärin, Katja pohti voiko hevosen hyvinvointiin, terveydentilaan, yleiseen pitoon taikka ratsastajan osaamiseen liittyvistä asioista huomauttaa tai mainita, ja miten sellaisiin kommentteihin pitäisi suhtautua. Kirjoittaessani vastauksen sain pienen oivalluksen, joten jatkan aiheesta täällä.

Meidän tallilla paikan omistaja on myös meidän valmentaja, ja hän on hevosten terveydentilan suhteen todella osaava ja kokenut. Monta ongelmahevosta on siellä saatu kivuttomiksi ja toimiviksi oikeanlaisella hoidolla ja ratsastuksella. Hevosten tilaa arvioidaan suorapuheisesti kaiken aikaa, eikä tulisi mieleenkään loukkaantua. Mutta asioita tarkastellaan aina miettien, mitä asialle voitaisiin tehdä. Eli ehkä tämä, että on tuollainen vahva auktoriteetti siinä, ja yritetään olla proaktiivisia, mutta vähintäänkin reagoidaan, kun ongelma havaitaan, niin asiaan ei liity mitään arvostelun tuntua. Ei kyllä esiinny sitä ongelmaakaan, että joku olisi pitkään epätietoinen hevosellaan olevasta ongelmasta.

Me kaikki teemme parhaamme hevostemme eteen, joten ei se ole arvostelua itseä kohtaan, jos ongelmia esiintyy. Toki minuakin vasta arvosteltiin hyvinkin suorasti ratsastukseeni liittyen, mutta tässä oli klinikkatyyppinen valmennus, jossa ratkottiin meidän ongelmia, jotka eivät tulleet minulle todellakaan yllätyksenä. Se on huolenpitoa, suoraa puhetta kaikella rakkaudella.

Kommunikaatiossa toistuu myös se, että kaikilla hevosilla on omat juttunsa ja kommervenkkinsä, on toispuoleisuutta ja niin edelleen. Täydellistä ei olekaan. Jonkin puutteen toteaminen ei siis ole mikään katastrofi, vaan ihan neutraali asia. Omistajien kesken puhumme hevosten terveydestä ja hyvinvoinnista, kyselemme toisiltamme ja pohdimme. Meillä ei tarvitse esittää mitään.

Toki hevosenomistajien resurssit hyödyntää informaatiota ovat vaihtelevat ja jokainen tekee ratkaisunsa viime kädessä itse. Esimerkiksi jos omistaja vastoin kaikkia saamiaan neuvoja myy marginaalisesta hinnasta eteenpäin hevosen, joka on kroonisesti sairas, ei siinä oikein mitään muuta voi kuin kohotella kulmakarvojaan. Tai jos varat eivät yksinkertaisesti riitä johonkin hintavampaan hoitovaihtoehtoon, on mietittävä jotain muuta. Melko vähän on näitä ongelmia vuosien varrella kuitenkaan nähty, jos terveysasioita mietitään. Olen itse ollut asiakkaana ko. tallilla noin vuodesta 2003.

Asia erikseen ovat hevosenomistajat, jotka eivät huolehdi niistä pienistä jutuista, jotka vaikuttavat tallin työntekijöiden ja muiden asiakkaiden arjen sujuvuuteen. Laitetaan hevoselle erikoisruokinta, mutta ei hommata mysliä lisää, kun sammio on tyhjä. Jätetään kasa lantaa vesiboksiin, ja niin edelleen. Yksittäisiä mokia tai unohduksia voi käydä kaikille ja joku jeesaa ja korjaa jäljet, ei siinä mitään. Samat mokat kun tekee muutaman kerran, saa todennäköisesti mokansa ikuistettuna kuvaan ja tallin salaisen fb-ryhmän seinälle ilmestyy yleisluontoinen ilmoitus "muistakaa korjata kasat / täyttää mysliastiat" jne.

Eli aika tervehenkistä ja toimivaa meininkiä meillä. Jos tallillasi esiintyy paljon sivusta huutelua, kehottaisin miettimään, saatteko parhaan mahdollisen tuen valmentajaltanne hevosen hyvinvointiin liittyvissä asioissa, tai onko ilmapiirissä parantamisen varaa.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Asennekasvatusta


Meillä oli eilen aivan pankinräjäyttävä valmennus. Ei, emme tehneet piffejä ja paffeja vaan sekä minä ja ponini saimme kirosanoilla höystettyä asennekasvatusta, joka pureutui ongelmiemme ytimeen.

Kuten täältä blogista on saanut viime aikoina lukea, kaikenlaista haastetta on ollut. Osa ongelmista johtui varusteista, toinen osa minun osaamattomuudestani keskeneräisyydestäni kehittyvänä ratsastajana. Ihana vakivalmentajani tekee tosi paljon töitä meidän eteen, ratsuttaa Ania, ja lisäksi pidämme yksäreitä niin, että valmentaja ratsastaa alkuun. Lisäksi hän seuraa Anin vointia kokonaisuutena ja ohjeistaa terveyteen liittyvissä seikoissa.

Illalla oma valkku ei päässyt, mutta sain lennosta apua toiselta valmentajalta, joka ei niin hirveästi tykkää ponistani. Silkkihansikkain annettua palautetta en siis odottanutkaan. Käytiin pientä neuvottelua, mutta sain valkun ponin selkään.

Eli pureuduttiin siihen, että ratsuni ei reagoi säpäkästi kevyihin apuihin vaan on vähän sitkeä pohkeelle. (Jäljet johtaa tietysti sylttytehtaalle, eli oman takamuksen jälki näkyy hevosessa... se on sellainen kuin annan sen olla.) Ja kun sitä pyytää eteen, se menee 10 metriä ja saa pyytää uudelleen --> kehä, jossa pohkeella pumpataan ponia eteen.

Anista pitää ratsastaa kuumempi, eli minun on oltava todella johdonmukainen ja vaadittava reaktiota tinkimättä. Tässä ei ole mitään uutta, mutta tajusin tehneeni ehkä 70% siitä, mitä vaaditaan haluttuun lopputulokseen (enkä sitäkään aina ihan oikein...). Hevosten kanssa puljannut tietää, että half way = no way. Opin, että luonnostaan kuumaa hevosta ratsastetaan jalka kyljessä leväten, laiskaa/hönöä/tms-sellaista-kuin-Ani niin, että pohje on irti, ja hevonen opetetaan reagoimaan mitä pienimpään apuun.

Eli haettiin tätä reaktiota; ensin kevyt lempeä hipaisu, ja jos hevonen ei heti reagoinut, sen jälkeen uusi raipalla ja torvisoittokunnalla höystetty järeä apu. Näin poni oppii, että kannattaa reagoida siihen hipaisuun. Kun sitten järeästi pyydetään eteenpäin, pitää ponin antaa mennä vähän ennenkuin ottaa kiinni, koska se on reagoinut oikealla tavalla. Eli jos ryntää, rynnätköön.

Tässä valkku teroitti minulle, että jos korjataan ja koulutetaan tällaista ongelmaa ratsutusmielessä, niin se valitettavasti näyttää rumalta meiningiltä alkuun. Tämä osui ja upposi, ja kerroin valkulle, miten olen kokenut sosiaalista painetta asiasta.

Nimittäin valkkujen ollessa lomilla aloin ratsastaa asenteella, halusin pärjätä yksin. Lainasin valkun raippaa, joka oli ihan eri kaliiperin kapistus kuin omani. Pistelin menemään ja vaadin ponilta. Kyllä saikin vaatia, mutta se tosiaan sitten liikkui ja teki töitä, ja minä koin että nyt on oikeanlaista meininkiä - eli kunnon liikuntaa, jossa ponin fyysinen kunto kasvaa. Tässä kohtaa luikerteli se käärme paratiisiin ja itsetunnon nakertava ajatus mieleeni. Nimittäin kun ratsastaa itsenäisesti ilman valkkua, on 100% vastuussa valinnoistaan ja silloin on alttiina sosiaaliselle paineelle ja toisten arvostelulle (jota ei ehkä kuitenkaan ole muualla kuin omassa päässä). Siinä meni sitten ohi joku kangilla ratsastava koulutuuppari ja katsoi meitä vähän pitkään... "Ruman näköistä. Tuo korvaa voimalla taitojensa puutteen!" Ihan varmasti ajatteli niin. Ihan varmasti kaikki miljoonat ratsukot siellä maneesissa ajattelivat niin. Lamaannuin ja alistuin rooliini: surkea olen, voisiko joku teistä lahjakkaista teineistä vähän ratsastaa tädin hevosta kun täti ei saa sitä menemään nätisti. Ja sitten jäin odottelemaan valkun lomaltapaluuta jossain itsesäälin, epätoivon ja avuttomuuden välimaastossa velloen.

Eli nyt siis selvitettiin tämä asia, jos hevonen on päässyt raa'aksi, sen opettaminen voi näyttää rumalta, varsinkin minun tammani kohdalla, koska se tyypillisesti saa sellaisen kanamaisen keekoilureaktion. Vaikka kuinka rumaa, tämä on homma, joka on hoidettava. Se on vaihe, josta päästään eteenpäin, mutta eteenpäin meno ilman tämän rumemman vaiheen läpi käymistä ei ole mahdollista. Nyt voin toisalta pumpuloida itsetuntoni sosiaaliselta paineelta, koska noudatan valkun ohjetta. Mutta itse asiassa tähän ei taida olla tarvetta, sillä valkun lähdettyä maneesiin tuli koulutuuppari, joka aiemmista tapahtumista tietämättömänä alkoi spontaanisti kehua ratsastustani, ja kuinka hyvin saan ponin liikkumaan.

En nyt käy läpi tässä yksärin koko sisältöä, vaan halusin tuoda nyt tämän isoimman asian framille, ja työstää sen sellaiseen muotoon, että voin tänne palata lukemaan ja muistuttamaan itseäni oppimastani. Tosiaan poni herkistyi ja alkoi löytyä sekä reaktio että energia. Eli siis ponin täytyy reagoida herkästi, ja sen lisäksi sen tulee jatkaa samalla tavalla, samassa tahdissa, ilman jatkuvaa muistuttelua. Ja mikä alkutunnista vaati rumemman episodin, näytti lopputunnista oikein nätiltä ratsastukselta. Ja kun ponilla on energia liikkua, minun on helppo istua.

Yksärin päätyttyä jäin ratsastamaan samoja harjoituksia lisää. Keskityin siihen, että pohje polvesta lähtien on irti ihan koko ajan. Ensin hipaisu, sitten tykit ja kanuunat. Jälkimmäistä tarvittiin yhä harvemmin. Tein samaa laukassa. Ihan mieletön flow!

Keskityin hyvään, energiseen rytmiin laukassa, ilman että hevonen kuitenkaan juoksee alta pois. Toisaalta huomasin, että tällä tavalla ratsastettuna se ei kyllä yrittänytkään juosta alta pois. Kun hevonen liikkuu hyvin, on ihan helppoa pitää se pohje irti... kun se ei liiku, se on vaikeaa.

Tein paljon harjoituksia laukassa ja otin vielä kavaletit sinne joukkoon. Menin pääty-ympyrällä kavaletin, ja väliin laukkasin kentän ympäri uralla. Oli loistava fiilis mennä hyvässä rytmissä laukkaa, ja keskittyä siihen että pohje on irti ja poni rullaa eteenpäin. Kun otin sen kavaletin päädyssä, niin tuli siirtymä siitä "koulutusharjoituksesta" "normaaliratsastukseen", ja sain nivottua nämä yhteen, koska sitähän sen pitäisi olla. Eli se mitä nyt tehtiin liioitellusti keskittyen pitäisi hillitymmin ja eleettömästi olla osa minun perusratsastustani, kaikissa tehtävissä. Joskus on käynyt niin, että on tehty jotain oivaltavaa harjoitusta siihen keskittyen, mutta ryhmätunnilla ratsastaessa on pitänyt huomioida miljoona muuta asiaa, ja kaksi tekemisen tasoa ei sitten täysin kohdanneet. Tämä yhdistelmä tuntui toimivan - kavaletilla keskityin kavalettiin, muuten tätä pohje irti + poni liikkuu ja reagoi -meininkiä. Ja se oli niin helpon tuntuista.

Ani tykkää kavaleteista/esteistä, joten niitä on kiva ottaa treeniin mukaan. Silloin sillä tulee oma into siihen tekemiseen, ja itselläni rentous, kun ei tarvitse olla pelkästään "kova" tai vaativa, kun Anin oma energia löytyy ja se menee mielellään. Ratsastajana tuntuu todella hyvältä, kun pääsee palkitsemaan ilman, että on ensin tarvinnut tiukalla linjalla pyytää. Anin oma moottori herää jo ihan siitä, että kentällä on kavaletti. Mielellään sitten menen niitä sen kanssa, jotta se reagoi samalla innolla jatkossakin. Sitäpaitsi kavaletit ovat minulle ihan todella hyvää harjoitusta, aloitinhan hyppäämisen vasta syksyllä.

Pitkästä aikaa ajoin tallilta kotiin hymyillen (enkä huolesta soikeana), ja ajattelin että ehkä mun hepasta tulee vielä jotain muuta kuin meetwurstia. Ja joo, Anista ei tuu GP-ratsua, mutta siitä on ihan mahdollista saada näppärä ja kiva peli tavoitteelliselle tädille... ensisijainen tavoite minulla on oppia ratsastamaan hevoseni niin, että se pysyy kunnossa. Tämä oli tosiaan täsmäisku ongelmien ytimeen.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Satulan sovittaminen pähkinänkuoressa - Jochen Schleese -videokimara

Yhdeksän lyhyen videon sarjassa satulaekspertti Jochen Schleese kertoo satuloiden sovittamisesta keskeiset pääpiirteet. Erittäin informatiivista katsottavaa tiiviissä paketissa.

Etsiessäni tietoa löysin nämä hyödylliset videot juutuubista, ja kokosin ne teille lukijoille kätevästi yhteen postaukseen.

Jochen Scleese. Kuvalähde: https://saddlefit4life.com/.
Kanadassa vaikuttavan Schleesen yrityksen sivut löytyvät osoitteesta https://schleese.com/.

Tämä videokimara ei tietenkään korvaa koulutetun satulansovittajan arviota, mutta auttaa arvioimaan potentiaalisia satuloita ennen ammattilaisen konsultaatiota.


1. Balanssi
Satulan on oltava tasapainossa.



2. Säkätila
Säkätila täytyy tarkistaa myös leveyssuunnassa, ja sen tulee jatkua riittävän pitkälle satulan alla.




3. Selkärangantila
Erityisen mielenkiintoista tässä pätkässä on ohjeistus, miten voit tutkia, kuinka paljon selkärangantilaa hevosesi tarvitsee. Selkärangantilaltaan ahdas satula painautuu kaarteissa vasten selkärangan alueen kudoksiin ja aiheuttaa vaurioita. Liian leveä selkärangantila taas painaa selkälihaksia poispäin selkärangasta ja kohti kylkiä, ja paino kohdistuu pienemmälle pinta-alalle.



4. Paneelien kontaktipinta
Tavoitteena tasainen paine mahdollisimman laajalle alueelle.



5. Vastinhihnat
On tärkeää huomioida, miten vastinhihnat suuntautuvat, sillä ne vaikuttavat merkittävästi satulan istuvuuteen. Väärin suuntautuvat vastinhihnat vetävät satulan väärään asentoon.




6. Satulan pituus
Liian pitkä satula voi aiheuttaa muun muassa vaikeuksia siirtymissä tai pukittelua. Pukittamalla hevonen yrittää saada satulaa siirtymään eteenpäin. Liian pitkä satula painaa silloin lapoja, ja voi aiheuttaa pysyviä tai pitkäkestoisia vammoja.




7. Suoruus
Samaan tapaan kuin ratsastaja on oikea- tai vasenkätinen, hevonenkin on toispuoleinen. Tehdasasetuksiltaan suoraksi valmistettu satula ei siksi välttämättä lepää suorassa hevosen selässä.





8. Etukaaren kulma
Jos etukaari painaa lapoihin, hevonen ei liiku eteen. Lapoihin pahasti painava etukaari voi myös aiheuttaa pysyvämpiä vammoja pidempään käytettynä.

 

9. Rungon leveys
Sään ympärillä lavan liikkeille tarvittava tila vaikuttaa tarvittavaan leveyteen.




Kommentoi rohkeasti alle, mitä pidit postauksesta? Opitko uutta? Toivotko tämäntyyppisiä postauksia lisää? Saa myös jakaa, linkittää ja niin edelleen.

torstai 11. helmikuuta 2016

Omatoimista hevoshierontaa - ihana kokemus molemmille

Kolmannen asteen yhteys.

Kuten aiemmin kirjoittelin, Anskun selkä oli kipeytynyt sopimattoman satulan/satuloiden takia. Epämukavalla eli huonosti istuvalla satulalla hevonen jännittyi selästään eikä liikkunut "oikein päin" eli selkäänsä kunnolla käyttäen, mikä vaikeutti minun kykyyni ratsastaa kunnolla ja  pahensi selkäoireilua.

Ratsastuskerran jälkeen päätin kipeään selkään laittaa Arnica-geeliä, ja aloin hieroa sitä, jotta se imeytyisi. Huomasin että geelin kanssa olikin oikein helppoa hieroa niitä lihaksia. Joten ajattelin, että mikäjottei voin hieroa itsekin hevostani, vaikken alan ammattilainen olekaan. Eihän tuo nyt eroa siitä, jos vaikka kotona hieroisin miehen hartioita. Henkiin on mieskin jäänyt...

Ajattelin että hevonen voisi syödä karsinassaan heiniään samalla kun hieron, mutta kävikin niin, että tämä maailman ahnein poni pysähtyi alahuuli väräjöiden ja seisoi paikallaan sen ainakin 45 minuuttia, jonka selkää hieroin. Muut hevoset rouskuttivat ympärillä heiniään, ja Anin heinät nököttivät vieressä karsinassa, mutta hevonen vain nautiskeli ja seisoi paikallaan koko hieronnan ajan. Se jopa näytti turvallaan kohdan kupeen ja ristiselän rajapinnassa, johon toivoi hierontaa. Kokemus oli vallan ihastuttava minulle, on vaikea sanoa milloin muuten olisi saanut noin täydellisen yhteyden hevoseensa.

Hieronnan jälkeen oireilu ja kivut ovat vähentyneet selkeästi, eli nyt pari päivää hieronnan jälkeen Ani ei ole ollut tuskainen selkänsä kanssa. Arnicaa läträsin vielä hierontaa seuranneena päivänä selkään uudemman kerran, levittelin sen kevyemmällä sivelyllä.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Ammattilainen tarvitaan toki jos hevonen tarvitsee tarkempaa diagnoosia ja oikeanlaista hoitoa. Erika kävi tammikuussa hieromassa Anin kahdesti (link ja link), ja Ani onkin ollut sen jälkeen paljon parempi ja lavat saatiin auki. Nyt kuitenkin kipeytyi selän kohta satulan takia, joten ajattelin,  että miksei tällaista ylläpitoa voi itsekin tehdä tarpeen mukaan ammattilaiskäyntien välissä.

Ohessa netistä poimittua materiaalia aiheesta ja omatoimisen hieronnan tueksi.

Hevoset 2014: Omatoiminen lihashuolto -video


Unelmien musta -blogi: Näin hieron hevosen

Helsingin Sanomat: Hieroja tuntee hevosen tuskan


keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Miksi on niin haastavaa löytää satulaa Anille?

Toisille hevosille on vaikeampaa löytää satula kuin toisille. Kerron tässä postauksessa, miksi Anilla on niin haastavaa löytää sopivaa satulaa sen perusteella, mitä olen tähän mennessä asiasta oppinut ja ymmärtänyt.

Hevosen selkä näyttää anatomisesti tältä:

Hevosen selän rakenne. Lähde: Wikipedia.
Anin selkä on lyhyt. Satulan valinnan kannalta selkä voi olla "lyhyt" kahdella tapaa: selkä voi olla rakenteelliselta tyypiltään lyhyt, tai hevosen selän mittasuhteet voivat olla tavanomaiset, mutta hevonen on hyvin pienikokoinen. Ani on molempia: sekä erittäin pienikokoinen että lyhyehkö. Monet satulamallit ovat liian pitkiä, ja potentiaalisten satulamallien valikoima kapenee.

Anin selkä: lyhyt ja suorahko "silakka"...
Lyhyehkön selän sanotaan vaikuttavan suotuisasti hevosen ketteryyteen, kykyyn kääntyä nopeasti, ja kantaa enemmän painoa selässä (sen ollessa hyvässä lihaskunnossa). Kohtuullinen lyhytselkäisyys on siis hyvä ominaisuus. Pitkähkö selkä taas tekee askellajeista ratsastajalle miellyttävämpiä istua, minkä takia sitä suositaan jalostuksessa.

Anilla askeleet ovat oikein miellyttävät, se kääntyy melkein paikallaan, ja pystyy vaivatta raaputtamaan hampailla takareittään. Eli notkea kuin käärme (valitettavasti osaa kiemurrella myös silloin, kun pitäisi ratsastaa luotisuoraan, mutta se on toinen tarina se...).

Säkä voi olla korkea tai matala, sekä terävä eli hainevämäinen taikka pyöreähkö. Matalasta pyöreähköstä sanotaan puhekielessä, että hevosella "ei ole säkää". Tällöin satula liikkuu helposti sivusuunnassa (pyörii) ja voi valua eteenpäin. Anilla säkä on korkeudeltaan normaali ja tyypiltään terävä. Satulat jäävät usein sään ympärillä tyhjiksi, liian leveiksi.

Ani on niin sanotusti lapakuoppainen. En osaa sanoa onko se sitä myös täydessä lihaskunnossa, koska Ani on ollut minulla niin vähän aikaa, ja rakennamme hiljalleen toipilaskauden jälkeen lihaskuntoa takaisin. Lapojen takana sään lähellä on siis vähän massaa ja tämän takia satulat ovat liian leveitä ja kallistuvat eteenpäin. Satulan täytyisi sopia, mutta lavan kohdalla pitäisi olla tilaa uusien lihasten kehittyä. Istuvuuden arviointi lapakuoppaiselle on ammattilaisen hommaa.

Lisäbonuksena; koska Anin on niin pieni ja siro, satula saisi olla melko kevyt. Muutama satula, mukaan lukien Anin vanha satula, on tällä kriteerillä rajattu pois. Näppituntumalla olen huomannut, että Prestiget ja Rudget ovat olleet kevyimmästä päästä. Itselläni on hieman selkäongelmia, joten satulassa täytyy olla 'iskunvaimennusta'.  Eli se tuttu juttu pätee tässäkin, moni edullisempi, vanhempi satula on liian painava ja kova.

Selkä voi hyvässä lihaskunnossa olla jotain ihan muuta, eli satulan valinnan kanssa kristallipallo olisi kätevä... olisi hyvä jos satulassa olisi jonkin verran muokattavuutta.

Pari linkkiä tähän loppuun:
Englanninkielisiä sivuja, joista löytyy kuvia ja selostuksia eri tyyppisistä selistä (näistä voi olla apua, kun yrität hahmottaa, millainen hevosesi selkä on):
Hill View Farms
Citori Saddles

Englanninkielisiä perusohjeita hevosen selän kunnon arvioimiseen:
Citori Saddless

Onko sinun ollut vaikea löytää sopivaa satulaa hevosellesi? Miksi?



perjantai 5. helmikuuta 2016

Ajatuksia satulan ostamisesta

Säkätilan tarkistusta Prestigen estesatulaa sovittaessa

Tällä ja viime viikolla on aikaa hurahtanut satula-asioiden parissa. Satulan etsimiseen on monta eri mahdollista lähestymistapaa, ja kirjoittelen tässä nyt ajatuksiani niistä. (Useampi jatko-osa luvassa... Olen kallistumassa mittatilaussatulaan, mutta jokin penkki on löydettävä alle nyt heti.)

Satulamyyjän kannalta se "oikea tapa" olisi pakata poni traikkuun ja tuoda se satulakauppaan. Sitten sille kokeillaan erilaisia satuloita niin kauan että jotain löytyy ja sitten asiakas testaa satulaa paikanpäällä. Jos satula näyttäisi toimivalta, sen saa joko testattavaksi kotona tai jos satulaa muokataan hevoselle, niin tehdään kaupat heti. Miten tuosta sovituksesta edetään, riippuu myyjästä.

Käytännön haasteena on, etten ole vielä suorittanut pikkueetä (kevään kuluessa ohjelmassa), joten roudatakseni ponin satulansovitukseen vaatii kuskin ja traikun vuokrauksen. Oma mies voi toki toimia kuskina, mutta hän ei voi pitää töistä vapaata, jotta päästäisiin satuloita kokeilemaan. Ehkä hiihtolomalla? Toki jos minulla se kortti olisi, olisin varmaan epätoivossani jo ajanut läpi kaikki satulakaupat 100 km säteellä.

Mutta ostajan näkökulmasta ajattelen, että tässä on muutama kolikon kääntöpuoli myös.

Ensinnäkin luotto satulamyyjän ammattitaitoon täytyy olla ehdottoman varma. Satulasepän ammattitaidon voi karkeasti jakaa kahteen: tekninen substanssiosaaminen ja asiakasosaaminen (näin asiakkaan näkökulmasta ajateltuna). Lopputuloksen kannalta tekninen osaaminen on se tärkein. Kannattaa pitää tuntosarvet herkkinä kummasta milloinkin on kyse. Asiakaslähtöisyyteen luen sen, haluaako myyjä "vain"  myydä minulle satulan, vai että hevoselleni löytyy sopivin satula. Joten tämä puoli ei ole mitenkään yhdentekevä. Eri satulakauppiaiden/satulansovittajien/seppien kanssa asioidessa olen huomannut, että saan erilaista kohtelua ja luottamukseni vaihtelee eri tahojen välillä. Yleisesti ottaen pyrin perehtymään tähänkin asiaan kunnolla (prosessoiden...), enkä pidä siitä, jos keskustelu käydään niin, että minun ei oleteta ymmärtävän asiasta mitään. Olen kuitenkin koulutettu ihminen ja oman hevoseni tunnen parhaiten, vaikka harrastelija olenkin. Kommunikaation pitää olla vuoropuhelua, jossa asiantuntemus tulee ammattilaiselta, mutta myös asiakkaan näkemyksiä sovitellaan osaksi kokonaiskuvaa. Ainakin minun hevoseni selkä on sen verran epätavallinen, että siinä kyllä rakennetaan palapelistä kokonaiskuvaa. Kommentit kuten "80% asiakkaista valitsee tämän satulan" eivät oikein auta, kun tietää edustavansa sitä loppua 20%... muutenhan meillä olisi jo se sopiva satula.

Sitten koen että tällainen tilanne on hieman paineistettu. Siinä tulee vähän semmoinen etukäteishirvitys, että koska kenenkään myyjän varasto ei ole rajaton, niin sitten joutuu mahdollisesti tekemään kompromissin joko hinnassa tai satulan soveltuvuudessa itselle tai siihen visioon, joka satulasta oli. Ja toki täytyy olla valmis muokkaamaan omaa visiotaan kun oppimiskäyrä prosessin aikana nousee.  (Ja se kuulkaas nousee!) Toki on mahdollista, että näin löydät laakista unelmiesi satulan, mutta yhtä mahdollista on, että et. Ymmärtääkseni joillain kauppiailla käytäntö on, että jos sovitus ei johda satulan ostoon, niin siitä joutuu maksamaan, toisinsanoen sovituksen hinta hyvitetään satulaa ostohinnassa. Tässä on eroja yritysten välillä, ota selvää. Tosin maksulliseen sovitukseen voit maalaisjärjellä ajatellen  tuoda myös omia satuloita, ilmainen sovitus tietenkin koskee myyjän varastoa.

No niin, tämän pohdinnan tarkoituksena oli perustella, miksi mielestäni on ihan järkevää sovittaa ja testata satuloita omatoimisesti kotona, kunhan toimii - järkevästi. Ensinnäkin, ei kannata koeratsastaa sellaista, joka ei paikallaan sovitettessa vaikuta potentiaaliselta. Silloin rikkoo vain hevosensa, ja ehkä jopa sen satulan. Jos satula ei ratsastaessa tunnu hyvältä, en ratsasta päivän treeniä sillä läpi. Toisekseen, kun jotain sopivaa tuntuu löytyvän, kannattaa se lopuksi sovituttaa satulasepällä. Kolmanneksi, sovitukseen lainatuista satuloista täytyy pitää hyvää huolta, jotta niihin ei tule vaurioita ja uusiin satuloihin käytön jälkiä.

Olen etsinyt markkinoilta sellaisia eri merkkien satuloita, jotka voisivat olla koon ja muiden speksien perusteella mahdollisia ja sovittanut niitä kotona. Jos satula näyttää mahdolliselta tarkemman tutkailun jälkeen, olen koeratsastanut sen. Sopimattomat palautetaan viipymättä myyjälle, jotta ne ovat seuraavan asiakkaan käytettävissä. Jos ensimmäinen koeratsastus on lupaava, sitten kannattaa mennä sillä uudelleen, ja jos satula on edelleen passelin tuntuinen, neuvotella myyjän kanssa minkä verran satulaa saa kokeilla. Myyjältä tulee myös satulaa lainatessa tiedustella, saako jalustimet kiinnittää uuteen satulaan. Usein on mahdollista kiinnittää jalustin siiven alapuolelta, jolloin siipeen ei synny naarmuja.

Satulaseppä on tulossa tallille ensi viikolla, ja siihen mennessä olen toivottavasti löytänyt potentiaalisia satuloita hänelle katsottavaksi. Se on sanottava, että satuloiden sovittaminen on ihan raakaa duunia, aikaa satulointiin saa uppoamaan. Ponikin alkoi jo hermostumaan sovitteluun, ja siitäpä keksinkin laittaa hänelle eväspöydän. Heti olikin mukavampaa, molemmilla.

Hyvä ruoka, parempi mieli... myös sovitellessa.
Hevosen pää pysyy näin myös sopivalla korkeudella.