torstai 11. helmikuuta 2016

Omatoimista hevoshierontaa - ihana kokemus molemmille

Kolmannen asteen yhteys.

Kuten aiemmin kirjoittelin, Anskun selkä oli kipeytynyt sopimattoman satulan/satuloiden takia. Epämukavalla eli huonosti istuvalla satulalla hevonen jännittyi selästään eikä liikkunut "oikein päin" eli selkäänsä kunnolla käyttäen, mikä vaikeutti minun kykyyni ratsastaa kunnolla ja  pahensi selkäoireilua.

Ratsastuskerran jälkeen päätin kipeään selkään laittaa Arnica-geeliä, ja aloin hieroa sitä, jotta se imeytyisi. Huomasin että geelin kanssa olikin oikein helppoa hieroa niitä lihaksia. Joten ajattelin, että mikäjottei voin hieroa itsekin hevostani, vaikken alan ammattilainen olekaan. Eihän tuo nyt eroa siitä, jos vaikka kotona hieroisin miehen hartioita. Henkiin on mieskin jäänyt...

Ajattelin että hevonen voisi syödä karsinassaan heiniään samalla kun hieron, mutta kävikin niin, että tämä maailman ahnein poni pysähtyi alahuuli väräjöiden ja seisoi paikallaan sen ainakin 45 minuuttia, jonka selkää hieroin. Muut hevoset rouskuttivat ympärillä heiniään, ja Anin heinät nököttivät vieressä karsinassa, mutta hevonen vain nautiskeli ja seisoi paikallaan koko hieronnan ajan. Se jopa näytti turvallaan kohdan kupeen ja ristiselän rajapinnassa, johon toivoi hierontaa. Kokemus oli vallan ihastuttava minulle, on vaikea sanoa milloin muuten olisi saanut noin täydellisen yhteyden hevoseensa.

Hieronnan jälkeen oireilu ja kivut ovat vähentyneet selkeästi, eli nyt pari päivää hieronnan jälkeen Ani ei ole ollut tuskainen selkänsä kanssa. Arnicaa läträsin vielä hierontaa seuranneena päivänä selkään uudemman kerran, levittelin sen kevyemmällä sivelyllä.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Ammattilainen tarvitaan toki jos hevonen tarvitsee tarkempaa diagnoosia ja oikeanlaista hoitoa. Erika kävi tammikuussa hieromassa Anin kahdesti (link ja link), ja Ani onkin ollut sen jälkeen paljon parempi ja lavat saatiin auki. Nyt kuitenkin kipeytyi selän kohta satulan takia, joten ajattelin,  että miksei tällaista ylläpitoa voi itsekin tehdä tarpeen mukaan ammattilaiskäyntien välissä.

Ohessa netistä poimittua materiaalia aiheesta ja omatoimisen hieronnan tueksi.

Hevoset 2014: Omatoiminen lihashuolto -video


Unelmien musta -blogi: Näin hieron hevosen

Helsingin Sanomat: Hieroja tuntee hevosen tuskan


0 comments:

Lähetä kommentti

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?