maanantai 28. maaliskuuta 2016

ELL Kim Sellin klinikalla

Ollaan nyt kevättalvella käytetty Ani kaksi kertaa eläinlääkäri Kim Sellin hoidettavana. Suomen Urheiluhevosklinikka (linkki) sijaitsee Vihdissä Hanko-Hyvinkää-tien varrella.

Ensimäisellä käynnillä helmikuussa:
hankositeissä löytyy rasitusta.

Ensimmäinen hoitokerta

Valmentajani ehdotti hoidattamista Kim Sellillä, ja lähti myös itse klinikalle mukaan. Anin liikkeissä on pidempään ollut toistuvaa epäpuhtautta, johon ei kuitenkaan löydy selitystä röntgenkuvista. Toinen etupolvi on joskus ollut hieman lämmin, mutta kuvissa ei näy mitään poikkeavaa. Kuvia on otettu sekä jalasta että selästä. Oikea etujalka reagoi välillä oikeassa kierroksessa, ja tyypillisesti liike muuttuu puhtaaksi verryttelyn edetessä. Aloitankin verryttelyn ravissa aina ensin vasemmassa kierroksessa, jossa liike on aina puhdas.

Kim Sell käyttää hoidoissa "cocktailia", jossa on jonkinlaista puuduketta, tulehdusta hoitavaa lääkettä ja hevosen omaa verta. Ensimmäisellä kerralla piti hoitaa aika monesta eri kohdasta. Ani oli silloin hyvin jumissa jokapuolelta, ja tätä tietysti selittää osaltaan satulasta johtuneet haasteet. Pitkään jatkuneet jumituksethan aikaansaavat tulehdustiloja kudoksissa. (Inflammaatio on se ns. sisäinen tulehdus, johon ei liity bakteeria, kuten esimerkiksi ihmisellä ns. tenniskyynärpäässä; infektio taas bakteeriperäinen.) Lisäksi muun muassa hankositeissä oli rasituksen merkkejä.

Tämä lihas "kainalossa" oli sekin jumissa, ja kipucocktailia käyettiin sinne.
Hoidon jälkeen hevosta sai liikuttaa normaalisti, ja Kim linjaa muutenkin, ettei hevonen yleensä seisottamalla tule kuntoon. Hoidon jälkeen illalla liikutettiin siis kevyesti liinassa, seuraavana päivänä ratsastettiin jo normaalisti.

Itse polvelle ei tehty mitään, koska näytti siltä, että se saattaa olla reaktiota muista ongelmista, ja tarkoitus oli palata siihen myöhemmin kun nähdään ensin muiden hoitotoimenpiteiden  vaikutus.  Turvotus näytti olevan polven etupuolella pinnassa, mikä on hyvä merkki siinä mielessä, että ongelma ei välttämättä viittaa siihen, että polvinivelen sisällä olisi menossa jotain ikävää, mikä olisi heti vakavampi juttu.

Saimme ohjeistusta tehdä muutoksia kengityksessä: etukavioissa kannasta pitäisi ottaa enemmän pois, jotta asento muuttuu paremmaksi. Ani on ollut haastava kengitettävä, koska kaviot ovat pienet (ne ponigeenit!). Muutos lisäisi kavion pinta-alaa kyllä, mutta saa nähdä miten seppä saa muutoksia toteutettua.

Saimme ohjeen tulla jatkohoitoon kuukauden kuluttua. Eläinlääkärikäynnin jälkeen saman viikon loppupuolella kävi myös osteopaatti. Ani oli hoitojen jälkeen aivan erinomainen ratsastaa. Meillä kuitenkin tuli pian sen jälkeen takapakkia satula-asioiden takia; olin löytänyt potentiaalisen satulan, mutta kun se lähti muokattavaksi, jouduimme ratsastamaan lainasatuloilla viikon ja selkä reagoi uudelleen.

Toinen hoitokerta

Hevosta ei rauhoiteta. Ylähuulen alla on ketju, mikä toimii hevosen rauhoittajana. Vaikuttaa lempeämmältä kuin huulipuristin, ja hevonen oli ihan iisi tämän ketjun kanssa.
Toisella hoitokerralla kävimme tasan viisi viikkoa edellisestä hoidosta. Saimme ensinnä hieman kriittistä palautetta kengityksestä. Kim ei ollut tyytyväinen tehdyn muutoksen laajuuteen, ja hankositeet reagoivat edelleen. Sain kokeilla ja vertailla hankositeitä jakan ulko- ja sisäpuolella. Ulkopuolella tuntui tosiaan pieniä turvonneita kohoumia, joita ei sisäsyrjällä ollut.

Mietin, että emme ehkä edellisellä kerralla sisäistäneet riittävän hyvin, että myös etukavioiden ulkosyrjistä pitäisi ottaa enemmän pois, tai sitten ongelma oli nyt korostuneempi. Nimittäin kavio oli ulkosyrjältä pidempi kuin sisäsyrjällä, jolloin ulkopuolen hankositeet rasittuvat. En ollut edellisessä kengityksessä itse paikalla, ja mahdollisesti nyt oli otettu vain kannasta. Nyt täytyy katsoa etukengät uudelleen ja menen itse juttelemaan sepän kanssa. Eli sekä kannasta ja ulkosyrjästä täytyy vuolla enemmän, ja kenkä saa kuulemma tulla ulkosyrjästä reunan yli, koska kaviot eivät ole symmetriset. Ani on ollut haastava kengittää pienten kavioiden takia, saa nähdä kuinka haastavaa sepälle on toteuttaa nämä ohjeet.

Kengityksessä tarvittavien muutosten lisäksi nyt pitäisi kehittää lihaksistoa reippaasti treenaten. Selkään ja takapolvien ympärille pitäisi saada reilusti lisää lihasta. Treenin jälkeen jalkoja olisi hyvä viilentää (uuh, olen kauhean huono läträämään jalkoja vesarissa, täytyy siis muuttaa rutiineja).

Lapa on malliltaan jokseenkin jyrkkä, ja siksi jumiutuu helpommin, kun hevonen saa ponnistella enemmän ottaakseen askelta pidemmälle eteen. Mutta lavan mallilla ei "meidän lajissa" ole merkitystä... estehevonenhan tuo on sekä sukutaulultaan että mieleltään! Eläinlääkärin mukaan vuohiset ovat rakenteeltaan erittäin hyvän malliset - hän halusi mainita jotain positiivista, ettei vaan keskitytä ongelmiin.

Tästä kohdasta olisi hyvä painella peukalolla jumia auki.
Tätä ei voi tehtä liikaa. Hevosen ilme kertoo sen nauttivan.
Voimaa saa käyttää kunnolla. Jos tuntuu liian kovalta ja sattuu,
tulee palaute välittömästi (ks. hevosen ilme).
Eli tarkkaile miten hevosesi kommunikoi.
Tällä kertaa piikitettiin "cocktailit" hankositeisiin ja lisäksi hieman kaulan juureen. Hoidettavaa oli siis paljon vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Odotettavissa on, että hoitoa täytyy vielä jatkaa myöhemmin, ja tietenkin kengityksen kautta saatavat tulokset vaikuttavat asiaan kovasti. Lopuksi katsottiin liike käynnissä ja ravissa, jotta nähtiin miten hoito vaikuttaa. Puuduttava lääke tietenkin vaikuttaa nopeasti, jolloin nähdään odotettavissa olevat hyödyt, vaikka muut lääkkeet tekevät työtään hitaammin.

Kipucocktailia piikitetään hankositeen alueelle.
Minun hommani oli pitää jalka ylhäällä ja oikeassa asennossa.
Nyt olen hoidon jälkeen ratsastanut 4 kertaa ja juoksuttanut kerran, ja Ani on ollut todella hyvän tuntuinen ja askel puhdas.


2 kommenttia:

  1. Kim Sell on kyllä melkoinen velho hoksaamaan ongelmien syy- ja seuraussuhteita. Perusjalkajutut osaavat muutkin kokeneet eläinlääkärit, mutta heti jos on jotain epämääräistä tai hankalammin hahmotettavaa niin itse kyllä vien silloin Kimille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytit! Juuri näin, siksi käytiin.

      Poista

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?