Kaasu hirttää kiinni ja jarrut reistailee, mutta ohjaus toimii

...eli ristikoiden hyppelyä pitkän tauon jälkeen

(Image by Ian Dunlop from Pixabay)

Eilen pääsin vihdoin aloittelemaan estevalmennuksiin paluuta. Edellisen kerran olemme hypänneet joskus kesällä, eikä tuo silloinkaan ollut kuin satunnaista omasta kunnostani johtuen. Anilla on kova hinku esteille, ja kaksi viikkoa sitten kun ratsastin samaan aikaan estevalmennusten kanssa, tunsin Anin melko mittavan harmituksen kun hän ei päässyt hyppäämään. Suunnittelin meneväni jouluviikolla hyppärille, mutta sain kuitenkin relapsin enkä pystynyt ratsastamaan sen takia. Tällä viikolla kunto on ollut parempi, joten pääsin vihdoin aloittelemaan hyppyjä.

Ani vaistosi, että nyt varmaan pääsee hyppäämään, ja oli todella kuuma. Verkatessa minun piti pyytää laskemaan edelliseltä valmennusryhmältä melko ylös jäänyt esterata alas, ennen kuin saatoin laukata rauhallisin mielin. Ani oli nimittäin niin menossa, ettei tuntunut hyvältä pujotella siellä seassa, muita ratsastajia väistellessä ajatui helposti sellaiselle reitille, jonka hyppyintoinen voisi tulkita lähestymmiseksi jollekin esteelle. Puolen vuoden hyppytauon jälkeen rykäisy yli metrin esteelle ilman kunnollista veryttelyä ja mitään veryttelyhyppyjä kuullostaa ajatuksena sellaiselta, että siinä tapahtuu joko iso tai vielä isompi "äksident". Kanssaratsastajat taisivat siinä vähän ihmetellä, että mitä tuo tuolla oikein mesoaa, mutta eivät ihmetelleet enää, kun päästiin demonstroimaan päivän hyppyintoa käytännössä.

Pelko ylisuuren tehtävän hyppäämisestä on sikäli relevantti, että Anilla riittää kapasiteetti kyllä, ja hän ei kieltele. Oma kuntoni on tällä hetkellä sellainen, että en todellakaan pysty hyppäämään metrisiä esteitä, kehon hallinta ei kertakaikkiaan riitä kyydissä pysymiseen tai oikeastaan tasapainon palauttamiseen hypyn jälkeen. Covid-19 on tehnyt sellaista tuhoa kropassa, että kehon kuntoutus tulee ottamaan aikaa. Kyse on isommista vaurioista kuin tavanomainen yleiskunnon lasku tauon seurauksena.

Noin kuukausi sitten ratsastin samaan aikaan kun maneesissa oli estevalmennus, ja laukassa huomasin pari kertaa, miten Ani haki mahdollisuutta esteelle. Sen tuntee alla kun hevosen katse nauliutuu esteeseen ja se lähtee pyrkimään ja mittamaan askeleiden sopivuutta lähestyessä. Vaikka Ani oli tuollaisessa tilanteessa täysin tottelevainen ja ymmärsi kun ohjasin selkeästi ohi esteestä, tuli hetki mietittyä, millainen haaveri voisi syntyä vqahingossa isolle esteelle rysäyttämisestä. Minulla on sileällä yleensä kankikuolain, ja ajatus että sillä rynnätään isolle esteelle, ja minä en pääse hyppyyn mukaan... juu ei. Tai ehkä komeasti yli, mutta koska ilman asiallista verryttelyä, jännevamma? Ratsastaja vauhdilla tontissa? Tai ei ehdi mukaan, ja kiskoo ohjista, minkä seurauksena kuperkeikka? Hyppy ei nousekaan ja ratsukko esteen seassa? Ei todellakaan tehnyt mieli ottaa selvää, mikä skenaarioista osuisi kohdalle.

Hyvää hevostaitoa on tunnistaa tilanteet, joissa oma suorituskyky tai tilanne voisi aiheuttaa onnettomuuden. Ei voi viedä tai päästää sitä sellaisiin tilanteisiin, missä epäonnistuminen on käytännössä varmaa. On myös hevosta kohtaan reilua rakentaa hyppykunto rauhassa.

Nyt minulla oli tietysti hyppäämiseen sopivat varusteet, lähinnä siis hevosella kolmipala-oliivikuolain mitä käytämme aina hypätessä, ja itselläni turvaliivi päällä, sekä jalustimet säädetty hyppäämistä varten. Tiedän silti, että oma fyysinen toipilaskuntoni on sellainen, että omaan pystyvyyteen kannattaa suhtautua varauksella.

Kaksi viikkoa sitten minulla oli vaikeaa istua harjoitusraviin alas ja huomasin, etten pysty oikein istunnalla hidastamaan. Se on tietysti aika surullista, kun hevonen on ollut herkkä ja intuitiivinen, ja minä en pysty siihen. Mutta toisaalta voi iloita siitä, että on vihdoin päässyt takaisin satulaan, tai sitten vain neutraalisti todeta että nyt on näin, ja tällä mennään. Oma kuntoa on vaikea kuvailla sellaiselle joka eim ole vastaavaa kokenut. Lihaskunnon puuttuessa kaikki energia menee mukana pysymiseen, ja istunta on vähemmän stabiili.

Meillä oli ohjelmassa siis muutama pikkuruinen ristikko, ja niistä kiidettiin yli raketin lailla. Ani oli vertauskuvallisesti pitelemätön, joskin hän on aina sillä tavalla mukava, että ei kuitenkaan lähde lapasesta. Pitelemätön Anin tapauksessa tarkoittaa vahva ja estettä kohti puskeva, mutta kyllä hänet saa aina pidettyä, ohjattua ja pysäytettyä. Kyse on siitä, että kuinka kovaa raaskii ottaa ohjasta herkkäsuista hevosta. Eli vertauskuvallisesti pitelemätön, mutta käytännössä pideltävissä aina. Normaalisti hän ei ole hypätessä tuolla tavalla vahva. Ani ei ole koskaan niinsanotusti lähtenyt ryöstämään sillä tavalla että ratsastaja menettäisi kontrollin, mutta historia ei ole tae tulevasta. Puolentoista vuoden aikana hyppykerrat on olleet maksimissaan yhteensä 10 kertaa, joten patoutumaa on kertynyt hyvin, hyvin paljon.

Istunnalla hidastaminen on melko vaikeaa, jos ei ole lihaksisto paikallaan sitä jäntevää ja eleetöntä mutta juuri oikeassa paikassa vaikuttavaa istuntaa mahdollistamassa. Näin ollen laukan tasapainottaminen esteen jälkeen kaarteissa oli vaikeaa ja siellä pompimme jotain kenguruhyppelyä ja minun piti nousta jalustinten varaan kokonaan. Tyylipisteitä ei tuosta heruisi, mutta reippaudesta antaisin itselleni papukaijamerkin.

Ei siinä mitään, vauhtia riitti ilman vaarallisia tilanteita. Valmentaja taas kommentoi varautuneensa siihen, että se olisi voinut mennä huonomminkin. Mietin löytyisikö seuraavalle kerralle joku kaveriksi menemään pientä meidän kanssa, mutta valmentaja muotoili diplomaattisesti, että "ehkä on hyvä nyt alkuun mennä näin yksin vielä muutaman kerran". Tirsk. Ymmärrän, emme ehkä ole kovin suosittua seuraa tässä vaiheessa.

Read More

Kuluneen vuoden teemoja: pysähtyminen, kiitollisuus, itsenäistyminen, kukoistaminen ja epävarmuus tulevasta

Hei hei 2020.

Huono vuosi takana, mutta tässä sitä ollaan, oman elämänsä voittajana maalissa.
#nofilter #nomakeup #realstablelooks #proudhorselady

Tämä vuosi on ollut meille kaikille poikkeuksellinen. Elämänmenoa tuli mietittyä tänä vuonna vähän syvällisemmin. Kun siitä lähdin työstämään ajatuksiani, niin viisi teemaa kokoaa ajatukset selkiyttävästi: pysähtyminen, kiitollisuus, itsenäistyminen, kukoistaminen, epävarmuus.

.  .  .

Pysähtyminen

Pysähtymisen kokemus on teema, joka voi tapahtua eri tasoilla. Ensin tulee pysäytetyksi ja tahtomattaan pysähtyy hetkeksi, kuin liikennevaloissa punaisen valon palaessa. Valo palaa keltaiselle, ja siitä takaisin punaiselle. Sitten tule sellainen pysäytys, että tie on poikki. Mietit ettei tämän isompia hidasteita nyt tule, mutta sitten katoaa koko tie ja kompassin neula pyörii ympyrää. Hyväksyt sen, että nyt kannattaa olla hetki pysähdyksissä, ottaa rauhassa aikalisä.

Sitten näkyy polkuja, mutta et ole varma olisiko nokkospöheikön, takiaisten, vai suonsilmäkkeitten reunustama polku järkevin. Onko nokkosten takana niitty, ehkä suolla pitkospuut kannattelisi kulkijaa. Tai voisiko vielä peruuttaa takaisin lähtöruutuun.

Sairastuin alkuvuonna SARS-COV-2 -virukseen ja se oli kohdallani raju. Kaikki pysähtyi tavallaan, vaikka akuutissa vaiheessa ei ollut vielä sellainen tunnetila - karanteenissa sairastaessa tilanne tuntui väliaikaiselta, ja että sairastumisen jälkeen koittaa paluu normaaliin. Oikeastaan en silloin ollut mieleltäni 'pysähtynyt', vaan lähtökuopissa jatkamaan normaalia elämää, kunhan vain tervehdyn.

Sitten kävikin niin, että sairaus piteni, toivuin vain osittain, ja jokainen rasituksen lisääminen, oli se sitten työn tai ratsastuksen tiimoilta, aiheutti uuden pysähdyksen. Erityisesti kun aloin lisätä rasitusta ja hieman ratsastaa, long covid -oireilu heitti isompaa vaihdetta silmään.

Kävin keuhkotulehduksen takia jatkuvasti lääkärissä. Epäpätevä ja asennevammainen työterveyslääkärini käski urheilemaan ja elämään normaalia elämää. Isommasta rasituksesta (sellaisesta, mikä ennen kotonaa olisi ollut normaali treenikerta) nousi aina lievä kuume, kuulemma "ihan normaalia, kipu on vain tunne". 94% happisaturaatio on kuulemma ihan hyvä lukema, ja hengenahdistus voi olla psyykkistä, ole rennommin. Näistä asioista on jäänyt melkoisesti sanottavaa hampaankoloon ja kirjoittelen aiheesta enemmän Melkein maalla -blogissani, jossa kirjoitan muun muassa "Pitkää koronapäiväkirjaa" long covid -potilaan elämästä.

Aloin vajota huonompaan suuntaan kesän lopulla ja syksyn tullessa oli melkoinen syöksykierre. Lopulta oireilu vei kunnon niin pohjalle, että pysähtyminen oli välttämätöntä ja konkreettista. Pysähtyminen syveni kerta kerralta, kuin kuorisi sipulia. En ole vieläkään kunnossa, mutta syvenevä ja kiihtyvä kierre on saatu pysäytettyä

Fyysisten rajoitteiden pakottamana pysähtyminen on myös mentaalinen prosessi: pysähdyin miettimään mitä minä haluan ja millainen tulevaisuus voisi olla. Mitä minulla on elämässäni nyt, jos pysähdyn tähän.

Pysähtyminen ei ole huono asia. Kun pysähtyy, ehtii nähdä maiseman ympärillä tarkemmin. Voi myös katsoa karttaa ja tarkistaa, onko se oikein päin, ja miettiä, onko määränpää edelleen relevantti. Olen kyllä viisaampi ihmisenä, vaikka en vielä näihin kysymyksiin tiedä vastausta. En voi enempää tehdä oman kuntoni eteen, asia ei ole enempää minun kontrollissani. Heikoin lenkki on lääkärikontaktin puuttuminen.

.  .  .

Kiitollisuus

Viime vuosina kiitollisuus on teemana pulpahdellut esiin monessa yhteydessä. Kiitollisuuusmeditaatio ja -päiväkirja ovat hyödyllisiä työkaluja silloin, kun menee huonosti ja mieli tuppaa kiertymään niiden asioiden ympärille, jotka ahdistavat tai masentavat. Olen joskus itsekin kokeillut kiitollisuuspäiväkirjan pitoa, kun stressi oli kovimmillaan. Kiitollisuuteen keskittyminen auttaa kääntämään ajatukset huonoista asioista hyviin.

Olen tänä vuonna havainnut kokevani spontaania kiitollisuutta monista elämäni valopilkuista. En tiedä koinko samanlaista spontaania kiitollisuutta ennen sairastumista, luulen että jonkin verran, mutta vähemmän konkreettisesti ja selkeästi. Kun sairastuminen pakottaa pysähtymiseen, mieli alkaa reflektoida asioita aktiivisemmin.

Minulla ei ole tarvetta pitää kiitollisuuspäiväkirjaa, sillä minulle riittää kun ajattelen hevostani Ania, ja minut valtaa valtava kiitollisuuden tunne. Hevoseni on minulle valtavan rakas, ja meillä on aivan erityinen suhde.

Ani viestii minulle joka hetki, että olen tärkeä, olen hänen ihmisensä. Kyllä hän tietysti viestii myös, että anna heinää ja anna porkkanaa, mutta en ole hänelle vain porkkanoiden jakaja.

Kun hän kuulee minun ääneni tallissa, on hän vastassa mammaa ovella kun pääsen karsinan luokse. Meillä on tallissa kurkistusluukut ovissa. On ihana mennä karsinan luo, kun hän odottaa minua korvat töttöröllä.

Ani saattaa turvalla pusutella naamaani, alkaa vaan hellitellä poskeani ollessaan iloinen. On upeaa, kun hevonen haluaa osoittaa hellyyttä. Sitä kun ei voi pyytää, ja se on aitoa, se on pitkän kavioliiton aikana työllä, omistautumisella ja rakkaudella ansaittu pyyteetön  vastarakkaus.

Kun minulla oli pitkä sairasloma, ja sen jälkeen menin vähän fiilistelemään mitä jaksan tehdä, Ani oli iloinen, kova kiire kentälle, ja halusi tarjota kaiken mahdollisen. Edellisinä päivinä hän oli ollut satuloidessa hieman hapan. Se oli todella liikuttava hetki minulle.

Kun olin erityisen kipeä ja siipi maassa, Ani vaistosi sen. Hän oli hermostuneempi, ja reagoi koko ajan vaihtuviin rutiineihin olleen käytökseltään epävarmempi ja hermostuneempi. Otinkin mahdollisuuksien mukaan aikaa mennä käymään tallilla, vaikka en olisi jaksanut edes taluttaa itse Ania. Selkeästi tällä oli merkittävä vaikutus siihen, etten luovuttanut tai masentunut. Kuormittunut kyllä olin ja olen, mutta se on eri asia.

Turpaterapiaa.

.  .  .

Itsenäistyminen

Vuoden aikana muutimme uudelle tallille. Olin ollut pitkään samalla tallilla, ja Ani asui siellä jo nuorempana, ennen kuin siirtyi omistukseeni. Sain Stenbackan tallilla hyvät opit hevosenpitoon, ja opin ratsastuksesta sekä sileällä että esteillä todella paljon. Vahvan perustan päälle on hyvä rakentaa. On todella iso juttu, millaisessa ohjauksessa untuvikkona hevosenomistajana pääsee alkuun. Se myös näkyy siinä, miten hevonen käyttäytyy. Olen näistä opeista aikaisemmille valmentajilleni hurjan kiitollinen, ja ne kantavat minua ja Ania eteenpäin, joka ikinen päivä.

Muutto toiselle tallille vastasi vähän sellaista kokemusta, kun sanotaan lasten lentävän pesästä. Tuntui, että olin keskeneräinen, ja sairasloman jälkeen kroppani oli niin rikki, että miten minä tästä opin enää ratsastamaan? Hetken asettumisen jälkeen tajusin pärjääväni. Se vapauden tunne, kun ymmärrät, että omat siivet kantavat, on upea. En edes halua sellaista valmennussuhdetta, että joku päättää puolestani tai treenaan jonkun laatimassa aikataulussa. Olen aivan liian itsenäinen sellaiseen. Nyt olen sitä mieltä, että muutto tapahtui meille täysin oikeaan aikaan.

Alkuun pitkältä saikulta palanneena kroppa oli aika romuna. Ajattelin, että tarvitsen hirveästi tukea ja apua, että pääsen kuromaan pudotuksen kiinni ja nousemaan sille tasolle, missä olin, kun koko koronahelvetti alkoi. Minulla ei ollut uutta valmentajaa vielä, joskin sopivaa valmennusapua löytyi muutamassa viikossa. Halusin löytää samantyyppisen valmentajan, kuin edellinen valmentajani oli, mutta tämä ei ollut niin helppoa.

Edellinen valmentajani keskittyi kehon hallintaan, biomekaniikkaan, miltä hevosen pitäisi tuntua, ja ennen kaikkea opetti minulle keskeiset elementit ratsastustyyliin, mikä sopii tammalleni. Tyylini ratsastaa on kevyt ja herkkä, mikä vaatii ratsastajalta hyvää kuntoa tietyissä lihaksissa, ja erityisesti, että osaa ajatella hieman tavanomaisesta konseptista poikkeavalla tavalla. Tai oikeastaan niin, että ratsastaa tietyn konseptin mukaisesti, useimmat ihmiset kun vain ratsastavat sen enempää miettimättä ja hifistelemättä, ilman konsepteja ja filosofioita.

Ymmärsin, että osaankin aika paljon. Osaan tuntea onko Ani suora, ja suoristaa hänet niin, että hän kantaa itsensä. Saan Anin työskentelemään rennosti. Osaan tehdä itseni kevyeksi. Olen lakannut jännittämästä itseäni pinkeäksi. Osaan ratsastaa sisäreiden kontaktipinnoilla ja lantiota hiukan käännellen, pohje irti kyljestä. Ani tuntuu ajatuksen voimalla ratsastettavalta, intuitiiviselta.

Hevoseni kiittää kehityksestäni tekemällä kaiken mitä keksin pyytää, tai ainakin yrittämällä tehdä jotain mitä kuvittelee minun pyytävän, ja yleensä tekee juuri sitä mitä yritinkin pyytää. Minun kannattaa siis rohkeasti luottaa omaan intuitiooni.

Kuvan laatu ei päätä huimaa, koska screenshot videolta.

.  .  .

Kukoistaminen

Tämän intuitiivisuuden tunnistaminen ja uuden valmentajan positiivinen ja rohkaiseva ote sai minut ratsastamaan rentoutuneesti ja kokeilemaan kaikenlaista. Otin kesän alkupuolella jonkin verran valmennusta kouluratsastaja Janni Martikaiselta.

Ihan konkreettisena esimerkkinä valmentaja pyysi minua tulemaan pohkeenväistöä laukassa. Käännyin päädyssä ja ajattelin kehoni kautta, että noin se varmaan mennään, en alkanut kyselemään reseptiä moisen liikkeen ratsastukseen. Seurauksena täydellinen suoritus, kerta toisensa jälkeen. Anille oli ihan selvää mitä halusin sen tekevän, ja se esitteli ylpeänä väistöjään. Kysyin myöhemmin Anin kasvattajalta, oliko hän koskaan ratsastanut Anilla pohkeenväistöjä laukassa  - ei. Eli sekä hevonen että minä emme olleet koskaan kyseistä liikettä tehneet, mutta noin vaan osattiin kun rohkeasti kokeiltiin.

Olin arastellut laukanvaihtojen harjoittelua, koska joskus ajoituksen epäonnistuessa vähän tuli semmoinen kenguruloikka. Minulla oli piintynyt ajatusmalli, että jos sellainen pomppu tulee niin olen vähintäänkin hiuskarvan varassa siitä, että rikon sähläämisellä Anin selän tai takapolvet tai jotain. Esimerkiksi jos etupää ja takapää eivät vaihda samalla askeleella, niin se välipoukkaus on aika röykkyinen tuntumalta. Nolotti kun ei aina onnistunut täydellisesti.

Kysyin Jannilta asiasta... Janni nauroi, ja sanoi, ettei se siitä rikki mene, tulee vaan vähän hassu pompsahtava askel mikä tuntuu peffan alla, että siitä vaan. Tämä oli tietysti huojentavaa, aloin treenailla ilman paineita, eikä "rumista" laukanvaihdoista ole mitään seurannut. Anin selkä kipeytyy muista syistä jos on kipeytyäkseen, mutta ei se ole kipeytynyt minun ratsastuksesta pitkiin aikoihin. Syynä on ollut jännittyneenä liikkuminen ja jos ratsastaja on mennyt tyylillä, joka ei sovi hyvin herkälle Anille. Itse asiassa kun ryssin jonkin asian tai tulee väärinkäsitys, niin sanon Anille että sori ja hipaisen kädellä sään vierestä. Ani kun koittaa miellyttää, niin kerron sillä tavalla, että moka oli mun tai "nou hätää", ja fiilis säilyy molemmilla korkealla.

Kokeilinkin rohkeasti yhtenä päivänä tehdä useamman laukanvaihdon. Laskin 1-2-3-vauhti, seuraava vaihto oli sattumoisin valmisteltuna taas kolmannen askeleen jälkeen. Tästä minun pieni estesilakkani päätteli, että ahaa, sarjavaihtoja 3:n askelen välein.

Sen jälkeen olen ollut huonossa kunnossa enkä ole jaksanut ratsastaa niin paljoa, että jaksaisin valmennuksia ollenkaan, mutta toiveikkaana uutta vuotta kohti. Viikkokausia on mennyt, etten ole voinut ratsastaa ollenkaan. Tietenkin tässä on ollut toipilaskropan ja sairastelun kanssa taukoja ja takapakkeja, mutta ymmärrän, että ei se aiemmin opittu ymmärrys ja teknisyys sieltä mihinkään katoa saikkujen aikana, enkä stressaa asiasta. Fyysinen kyvykkyys voi kadota joksikin aikaa, mutta ymmärrys pysyy.

Tuli sellainen tunne, että otin langat omiin käsiini, aloin itse viemään meitä ratsukkona eteenpäin. Ilman paineita, tekemällä ja kokeilemalla. Niin sanotusti puhkesimme kukkaan. Silloin kun minä olen ollut nuutunut ja kipuileva, Ani on ollut hyvä koko ajan. Tähänkin vuoteen on mahtunut niitä parempia hetkiä, ilon ja onnistumisen tunteita. Kukka on nyt hieman nuutunut, mutta kyllä se siitä virkoaa taas.

Toipilasratsastusta Vihdin Ratsastuskeskuksessa tauon jälkeen lokakuussa.
Poni liekeissä, ratsastaja tulessa.

.  .  .

Epävarmuus tulevasta

Olisi hienoa, jos teemat olisivat olleet nuo neljä ensimmäistä, ja kukoistaminen olisi tässä kirjoituksessa se onnellinen loppu. Valitettavasti näin ei ole, vaan koko ajan läsnä oleva teema on epävarmuus tulevasta.

Milloin tulen kuntoon? Ihan pian tai ensi viikolla ei taida nyt oikein riittää. Terveydenhuollossa joutuu erikoissairaanhoidon puolella odottamaan uskomattoman kauan.

Tulenko kuntoon? Uskon että pystyn saavuttamaan jonkinlaisen remission, eli tilan missä oireilu on vähäistä. Miten ja koska, sitä ei tiedä. Minun pitäisi ensin löytää lääkäri, joka haluaa auttaa minua.

Jos tervehdyn, millaiset tuhot kropassa on tapahtunut? Se on nyt jo selvää, että melkoista tuhoa on tapahtunut, mutta kuvissa ei oikein näy mitään. Kuvat keuhkoista otettiiin syyskuun alussa ja sen jälkeen olen ollut melkoisessa syöksykierteessä, josta nyt kuitenkin saatu tilanne pysäytettyä pahenemasta.

Eilen olin tallilla, katsoin kun ystävä ratsasti Ania. Oli vahvasta särkylääkkeestä huolimatta kipuja, en jaksanut seistä, menin katsomoon istumaan. Laitoin siinä huvikseni pulssioksimetrin sormeen, 95-96%. Kun keväällä sairastuin, pulssioksimetri näytti aina 99% ja kävi heilahdellen 100%:ssa. Hengenahdistuskohtauksissa se laski 97%:n. Tämä siis huhtikuussa 2020, kun olin jo jonkin aikaa sairas akuutissa COVID-19 infektiossa. Syksyllä minulla oli sairasviikko, jolloin pulssioksimetri näytti koko viikon 95%. Tästä huolimatta keuhkosairauksien erikoissairaanhoidon klinikka ei löytänyt minusta diagnosoitavaa.

Hevosen omistaminen on hyvin kallista, ja tietysti itselle konkreettisin huoli toimeentulosta liittyy siihen, että saan pidettyä Anin. Kävi miten kävi, Anista ei luovuta. Uskon, että tulen sellaiseen kuntoon jollain aikavälillä, että pystyn ratsastamaan. Laji ja tavoitteet katsotaan sen mukaan, mihin kunto riittää.

Katse kohti tulevaa...

Kirjoituksen onnellinen loppu jää näin ollen ilmaan roikkumaan, kun tämä tilanteeni on vielä kesken. Kirjoitin tämän tekstin sairaslomalla. Uudelta vuodelta toivon, että tervehtyisin ja toipuisin mahdollisimman pian, ja kuntoutuisin mahdollisimman hyvään kuntoon. Mikä tarkoittaa, että voisin elää aktiivista normaalia arkea. Olen sitkeä taistelija, joten myös uudenvuodenlupaukseni on tulla kuntoon. Ensimmäisen kvartaalin aikana on tapahduttava merkittävä muutos parempaan. Vaikka sairastaminen on ollut hirveää, siitä seurannut henkinen kasvu on ollut voimauttava kokemus. Olen varma, että asiat vielä kääntyvät hyväksi, mutta millaisiksi - tulevaisuus sen näyttää.

.  .  .

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

t. Saara ja Ani

.  .  .

PS.

Älkää uskoko nyt näitä rokotusvastaisia juttuja minkä mukaan taudin vaarallisuutta on liioiteltu. Ei ole, sitä on Suomessa julkisten toimijoiden taholta vähätelty. Iso osa sairastuneista saa pitkän koronan. Jos sen saat, ei sinua hoideta Suomessa asianmukaisesti. Sen voi myös saada joku sinun läheinen... et myös halua koronaa antaa lahjaksi kenellekään. Myös kissat ja koirat voivat omistajaltaan saada koronan ja tapauksia on ollut Suomessakin (tosin ei testattuja, ei lemikkiä voi testata missään). Joten pitäkää turvavälit kunnossa ja käyttäkää maskeja julkisissa tiloissa.

Read More

Muutosten vuosi: COVID-19, Long Covid ja muutto uudelle tallille

Hellou.

Alkuperäinen idea kuvasta oli, että olisimme turvat vastakkain, mutta minulla olisi maski. Ehei... sain porkkanalla hetken houkutella tätäkin varten...

Viimeiset pari vuotta ovat olleet melkoista muutoksen aikaa, ja erityisesti viimeiset 9 kk. Olen jo pidempään kaivannut takaisin bloggaamaan minun ja Anin kavioliitosta, mutta elämä osaa yllättää mitä moninaisin tavoin. Kaikki ei mahdu yhteen postaukseen, mutta tiivistän olennaisen:

Anilla on kaikki hyvin, ja kavioliittomme on syksyllä täyttänyt jo 5 vuotta.

Sitä muuta asiaa sitten riittääkin: muutto toiseen talliin, korona, kaikki mitä hevoseni on minulle hevosista opettanut ja joka viikko opettaa lisää, mitä nykyään mietin ratsastuksesta, varustejutut, ruokintahommat, ratsastustyylini muutos viiden vuoden aikana ja miten se vaikuttaa Aniin, traikkukorttia koskeva postauskin on hilloontunut draftien kansiossa vuosia. Aiheita riittää, you name it. Yritän.

SARS-CoV-2 ja COVID-19

Sairastuin SARS-CoV-2 virukseen eli tuttavallisemmin koronaan keväällä. Voin sanoa että siinä on varsinainen pentele, minkä kanssa ei ole leikkimistä. Sain viruksen 11.3. ja seuraavana päivänä oli jo hyvin outo olo, voimakas tunne että jotain outoa meneillään, mutta lämpöä ei ollut, nenä ei vuotanut, eikä kurkku ollut kipeä. Perjantaina 13.3. alkoi oireet oikein toden teolla, ja sairastin monta viikkoa CoViD-19-keuhkokuumetta.

Ihmisten suhtautuminen SARS-CoV-2-virukseen oli tuohon aikaan erittäin vähättelevää. Myös terveydenhuollon rooli minun kohdallani petti täysin. Kaikesta siitä olen selvinnyt toistaiseksi, joten olen kyllä melkoisen kestävä muikkeli. Tulen kirjoittamaan jutun jos toisenkin siitä, miten mukavaa on omista hevonen, sairastaa itsensä romuksi niin, että kukaan ei oikein usko että olet romuna, etkä tiedä oikein itsekään kun koko ajan kyseenalaistetaan. Pärjäät ja sairastut vaan enemmän.

Olen kirjoittanut Melkein Maalla lifestyle-blogissani Pitkää Koronapäiväkirjaa, ja sieltä löytyy mm. seuraavat jutut:

Pitkä koronapäiväkirja #1: 257 päivää COVID19-longhaulerina

Pitkä koronapäiväkirja #2: Vanhan normaalin viimeinen päivä

TARKKAILIJA | Kommentteja Seuran 27.11.2020 artikkeliin pitkittyneestä Covidista

Pitkä koronapäiväkirja #3: 9kk long covidia, 276 päivää tartunnasta

Pitkä koronapäiväkirja #4: Tartunnasta 1 päivä – omituinen olotila

Sitten taas Anilla ollut uskomattoman tärkeä rooli mun kuntouttajana, ja kiitos ratsastuksen, olin varmaan aika hyvässä kunnossa silloin kun sairastuin. Ehkä siksi vältin sairaalan (jep, halusin kyllä ja yritin päästä sairaalaan, mutta tästä lisää myöhemmin). Minulla ei ole vertailuarvoja, mutta keuhkojen piiputtaessa, astmalääkkeillä tosin, pääsin viiteryhmän keskiarvoon. Jos olisin ollut siinä kohtaa käyrää ennen koronaa, no, kiitos Anin, en varmaankaan ollut.

Ystäväni Janina otti kopin Anista sillä välin, kun minä sairastin. Kun sairaus piteni, ystäväni Sara tuli apuun ja alkoi ratsastaa Ania, ja nämä kaksi ihanaa piti huolen hepasta kunnes pääsin tolpilleni. Koronassa kun tosiaan ollaan karanteenissa, mikä tarkoittaa sitä, että myöskään siellä tallilla ei edes käydä laisinkaan. Jokainen tietää, kuinka hevosta on ikävä, kun on viikon matkoilla. Mieti; neljä tai seitsemän viikkoa kotisohvalla eristyksissä omasta hepasta, joka on kilometrin päässä mutta saavuttamattomissa, ja kaikista ystävistä siellä tallilla, jotka ennen ovat olleet elämässä läsnä joka päivä. Sitä voi miettiä, mutta ei sitä oikein ymmärrä, ennen kuin kokee sen.

Epäonnistunut comeback, traumatilanne ja muutto

Vajaan neljän viikon jälkeen oli ollut 5 kuumeetonta päivää, ja olin muutenkin parempaan päin, vaikka heikko edelleen. Karanteeni oli tuolloin 14 vrk, ja kuumeettomia päiviä piti olla yksi, suositus oli kaksi. Koronatestini oli negatiivinen, joten ei ollut vaaraa tartuttamisesta. Eipä se juuri kenelläkään enää lähes neljän viikon kohdalla näytä positiivista, ja kun en tuota aiemmin päässyt testiin, niin en virallista COVID-19 diagnoosia saanut. Lääkärin mielestä töihin vain, ja kevyttä liikuntaakin suositeltiin. Tarkoitus oli, että sairasloma päättyisi maanantaina, joten sunnuntaina sitten raahustin tallille sydän ikävästä riekaleina saamaan turvaterapiaa.

Asiat vain eivät menneet niinkuin Strömsössä.

Paluuseen tuona tallipäivänä liittyi yllättävä traumatilanne, joka aktivoi jälkitaudin joka oli vielä niitä aiempaa neljää viikkoa kovempi. En tuossa kunnossa toipilaana kestäisi enää mitään stressiä, ja päätin muuttaa Anin kanssa uudelle tallille.

Muutto antoi kaivattua tilaa hengähtää ja rauhoittua, kun sai aloittaa puhtaalta pöydältä hissukseen, olla omassa rauhassa. Hevosen muutto uudelle tallille on ollut valtavan kokoinen muutos elämässä, en oikein hahmottanut tuossa vaiheessa asian laajuutta ja monikerroksisuutta.

Oloni on ollut sairastumisen jälkeen vaihtelevaa, mutta missään vaiheessa en ole ollut normaalissa koronaa edeltävässä kunnossa. Keskityimme kevätkesällä kotiutumaan uudelle tallille, Vihdin ratsastuskeskukseen. Ja minä yritin toipua.

"Hööö... maski... kännykkä... epäilyttävää... aivan ensi kertaa näen näin harvivaisia kapistuksia. Mihin se porkkana meni...?" t. Ani

Long Covid ja jatkuvien relapsien vuoristorata

Kesän korvalla alkoi jo näyttää paremmalta, jatkoin rauhassa toipilasratsastusta kunnon mukaan. Vähänkään rasitusta lisätessä oireet iskivät päälle.

Relapsi on siis tämä tila, missä oireet aktivoituvat paremman jakson jälkeen. Jälkitauti repeatilla.

Lihaskunnosta viis, mutta kropassani risteilee kummallisia tulehdustiloja, jotka ovat kroonistuneet. Koronavirus sotkee immuunipuolustuksen, ja keho jää taistelemaan paikalta poistuneen vastustajansa kanssa, vaikka virus meni jo. Voisin kuvailla tätä tunnetta ja tilannetta niin, että oma immuunivaste on hermostunut ja hädissään, ja kun se ei löydä vastustajaansa, se hyökkää omaa kehoa vastaan, sohien sinne tänne. Itse asiassa reumasairauksissa keho toimii näin, mutta long covid -oireisto on asteikolla jotain ihan muuta. Jos reuma on tuulinen sää, niin korona on pyörremyrsky.

Sellaista muutosta ei näy, minkä pohjalta epäilisin tämän jo pian päättyvän.

Elämä on muuttunut melkoisesti. Koronan seurauksena meni asioita elämässä mullin mallin, muutin hepan kanssa uudelle tallille ja toipilaana yrittänyt taaplata siellä, hetkittäin olo paranee ja pääsen ratsastamaan, hetken päästä hirveä relapsi ja hullumpaan vaan menee homma.

Mä en tiedä milloin mä jaksan ratsastaa mun rakasta heppaa, on päiviä että voimat loppuu jo siihen kun seisoo hellan ääressä laittamassa ruokaa. Se on jännä tunne kun on pirteä kuin peipponen, mutta voimat loppuu seistä, ei keuhkot jaksa.

Mä tietysti ymmärrän ihmisten turhaantumisen rajoituksiin, mut oikeasti kun joku itkee somessa, ettei pääsekään ulkomaan lomalle, tms., niin kyllä mua ihan hitusen tulee semmoinen fiilis, että vaihdan mielelläni osia. Moni elää niin kuin meitä Long Covid -sairaita ei olisi, eikä edes osaa ajatella millaista tää on, kun kaikessa jää väliinputoajaksi. Tulee fiilis, että kaikki menee mulla vaan perseelleen ja muut jatkaa porskuttamista samaa rataa. Henkinen murros ollut melkoinen, mutta hyvä niin.

Kirjoitan jatkossa lisää siitä, mitä hankaluuksia long covid käytännössä tarkoittaa hevostelun osalta. Mutta lyhyesti tiivistettynä se tarkoittaa sellaisia asioita kuin että maksan tietysti kaikki kulut hepasta, joka asuu tallissa, jossa on erinomaiset puitteet... ja pääosin joku toinen ratsastaa. Olen miettinyt milloin pystyisi alkaa hyppäämään.... seuraavassa hetkessä mietin, että kun jaksaisi edes käyntiä ratsastaa... ja jonkun ajan kuluttua, että kun jaksaisi edes taluttaa omaa hevosta. Nyt jaksan välillä taluttaa hetken. Useamman kerran on ollut niin, etten ole jaksanut taluttaa, eikä ole ollut sovittuna apukäsiä, niin olen mennyt maneesissa käyntiä ilman satulaa. Siis kävelytän hevostani, mutta menen selkään kun en jaksa kävellä...

Nyt mietin, että saa nähdä tulenko koskaan tervehtymään niin, että voisin palata vanhaan. Fyysiseltä kantilta katsoen - epäilen. Henkiseltä kantilta katsoen - paluu vanhaan olisi taantumista.

Muutto uuteen teki henkisesti hyvää, kun kliseisesti lensin pesästä ja käänsin uuden lehden. Korona pitkittyneine oireineen pakotti ylipäätään miettimään asioita uudella tavalla. Longhaulerina olen todennut, että tässä on turha enää hirveästi suunnitella mitään. Päivä kerrallaan.

Koronan suhteen puuttuu hoitokontakti, diagnoosi, hoito... jne. Pettymystä toisen perään. Luovuttaakaan ei voi. Siinäpä vasta menisikin huonoon kuntoon, jos ei yrittäisi kuntoutua. Mm. keuhkolääkäri ohjeisti, että täysin makoilemaan ei saa jäädä, keuhkojen täytyy saada käyttöä, täyttyä ja hapettua.

Kaikessa tässä talli on todella tärkeä ja kannatteleva turvasatama.

On syy yrittää ja kammeta vastaan. Kun on hevonen, ei halua luovuttaa silloinkaan, kun ei enää jaksaisi taistella.

Iloa mulle tuottaa suunnattomasti se, miten Anin kanssa on lähennytty uudessa paikassa. Oli meillä todella hyvä ja erityinen suhde vanhassakin, mutta en saanut sellaisia ilon tunteita nähdä kuin nykyään, kun hän on ikävoinyt mua. Meillä on aina ollut hieno suhde, mutta se on vielä vahvistunut tuon 7 viikon karanteenin ja muuton johdosta.

Mutta... jos 9 kuukaudessa ei tervehdy, niin milloin?

"Laita nyt se kännykkä pois ja anna porkkana tänne!" t. Ani

Read More

Hevosterminologiaa asiaan vihkiytymättömille

Kuva: Alexas fotos, Pixabay

Ratsastajien käyttämä kieli on rikasta ja täynnä näppituntumaa ja mutua, mikä avaudu ennen kuin kokemusta on kertynyt riittävästi. Erityisesti myynti- ja vuokrausilmoituksissa on monenlaisia termejä, joihin ei löydy sanastoa. Koska olen avulias ihminen, tein listan joukosta keskeisimpiä termejä ja laadin niille lyhyet selitykset.

Lista ei tietenkään kata kaikkea, mikä on oiva aasinsilta siihen, jos innostun laatimaan toisen listan. Mikäli en, niin alleviivaan, että nämä ovat ehdottomasti tärkeimmät termit.

Terapiaratsu

Mene selkään, ja joudut terapiaan.

Terapiahevonen

Mene kontaktietäisyydelle, ja joudut terapiaan.

Kuntoutusterapiahevonen

Toipuminen edellyttää pitkän ja säännöllisen fysarin avustuksella suoritetun terapian.

Mummokuljetin

Hevonen, joka lähtee kiikuttamaan iäkkäämpiä naisratsastajia. Pahimmassa skenaariossa päätyy tuonpuoleiseen, parhaimmassa palvelutaloon.

Sopii yhteiseksi äidille ja tyttärelle

Hevonen, jolla kukaan ei halua ratsastaa joka päivä.

Sopii myös pienelle aikuiselle

Liian pieni kisahevokseksi, mutta ylimittainen poniluokkiin.

Tätiratsu

Kentällä eli "vain sileällä" ratsastettava hevonen, joka ei kuitenkaan ole kouluratsastukseen soveltuva.

Lännenratsu

Epämukavat varusteet, luvassa kunnon rodeo.

Estetykki

Okseri kuin okseri menee kertalaakista pirstaleiksi.

Varma suorittaja

Ihan sama mikä estekorkeus tai vaikeustaso, tulos on aina 4 vp.

Varmajalkainen

Ei ole tiettävästi kaatunut kilparadalla.

Opetusmestari

Myydään vain ensimmäiseksi hevoseksi, eli kokemattomalle ja sinisilmäiselle ostajalle. Antaa sinulle kalliin opetuksen.

Tavoitteelliseen harrastamiseen

Hevosella ratsastaminen vaatii jatkuvaa apua valmentajan silmien alla, sen ratsuttamiseen kuluu muhkea lompakon sisältö, ja ratsastajan täytyy olla todella määrätietoinen päästäkseen sen kanssa eteenpäin.

Parempi harrastehevonen

Osaa periaatteessa vaikka mitä, mutta ei lainkaan sovellu  kilpailemiseen.

Kilpahevonen

Startannut isommissa kilpailuissa, esim. Sea Horse Weekillä.

Lupaava kilpahevonen

Kuten edellinen, mutta suorittanut radan hyväksytysti loppuun.

Lupaava kilpahevosenalku

Sijoittunut ensimmäisissä kilpailuissa, tai... no, ei ainakaan nakannut ratsastajaa alas tai kieltänyt ulos.

Kapasiteetikas

Hevosesta olisi vaikka mihin, mikä huomioidaan hinnassa, jos vain joku tykkäisi ratsastaa sillä, mitä ei huomioida hinnassa.

Laadukas, menee hukkaan nykyisellä omistajallaan

Alunperin ihan hyvä perushevonen, jota on ratsastanut useamman vuoden osaamaton laiskiainen, joka ei käy valmennuksissa oppiakseen hevosensa tasoiseksi ratsastajaksi, ja kun hevonen ei nostanutkaan ratsastajaa uudelle tasolle, myydään mielenkiinnon loputtua.

Liikkuu hienosti

Esittelee rytmikkäät kevätjuhlaliikkeet aina kun kuulee taustameteliä tai edes pienen rapsahduksen.

Urheiluhevonen

Hevonen on turta avuille ja sen liikkeet ovat vaikeat istua, joten jokainen ratsastus on kuin punttistreeni mankelin läpi.

Lähes automaatti

Hevonen, joka tekee mitä sitä itseään huvittaa. Hankala käynnistää, ohjata ja pysäyttää.

Omaa vahvan eteenpäinpyrkimyksen

Ohjattavissa, mutta vauhtia ei voi säätää, ja pysäyttäminen on vaikeaa.

Liikkuu omalla moottorilla

Mahdoton pysäyttää ilman erityisiä apuvälineitä.

Rauhallinen ja luotettava

Ei liiku omalla moottorilla, ei tee äkkinäisiä liikkeitä.

Pystyynkuollut

Omaa vain yhden askellajin, se on käynti. Vaikea saada ollenkaan liikkeelle, mutta osaa kuitenkin seistä paikoillaan.

Puskaratsu

Vanha ravihevonen, joka on majaillut pari vuotta oloneuvoksena  metsälaitumella, ja antaa satuloida itsensä.

Maastovarma

Maastoon voi varmasti yrittää mennä.

Pomminvarma

Kuin pystyynkuollut, mutta saattaa liikkua, ja on vielä hengissä.

Projektihevonen

Pääset ratsastamaan mukavasti vasta ison remontin jälkeen. Budjetti kolminkertaistuu ja aikataulu nelinkertaistuu, niinkuin projekteissa aina, mutta lopputulos voi olla "ihan kiva".

Kehityskelpoinen

Ei osaa mitään, mutta asenne on kiva kuitenkin.

Viedään aktiivisesti eteenpäin

Hevoselle on laitettu satula selkään, ja joku kylän osaavampi Mirkku on mennyt sillä pari kertaa lähipellolla.

Osaa jo XYZ...

Hevonen on tullut pari viikkoa sitten umpimähkäisessä myyntierässä Suomeen, ja lastin purettua vastaanottaja on huomannut, ettei hevonen osaa juuri mitään. Listassa ne asiat, mitkä on saatu kerran onnistumaan, mukaanlukien vahingossa.

...ja oppii koko ajan lisää

Hevonen esimerkiksi osaa vastalaukat, mutta parhailaan selvitetään, miten saataisiin myötälaukkakin nousemaan.

Kehitys huomioidaan hinnassa

Myyjä nostaa hintaa heti, kun selkään menee joku kokeilija, joka saa hevosen toimimaan.

Nyt vielä halpa

...mutta arvonnousu on venäläistä rulettia, joten myyjä haluaa hevosesta äkkiä eroon.

Varusteet eivät kuulu hintaan

...mutta hinnasta voidaan neuvotella, paitsi satulan hinnasta, mikä on 5000€.

Myydään ilman varusteita

Myydään, koska hevosen selkään on mahdotonta löytää edes huonosti sopivaa satulaa.

Mahdollisuus ostaa sopiva satula mukaan

...sisältää tosin myös sen mahdollisuuden, ettei satula olekaan sopiva.

Read More

Joulutervehdys

Toivotamme Anin kanssa ihania joulun aikoja kaikille blogin lukijoille ja heppatutuille!

Paljon on ajatuksia kypsynyt kirjoitusaihioiksi, ja blogi palaa nyt tauolta.

Vuosi on ollut kaikille raskas ja varsinkin meille melkoista vuoristorataa. Vastoinkäymiset tekevät meistä vahvempia ja viisaampia, mutta toki vähempikin olisi riittänyt. Onneksi hevosten kanssa puuhatessa lievittyy stressi, eikä mielessä pyöri koko ajan korona, talous, ja niin edelleen. Onneksi on hevonen.

Minulle kuluneen vuoden teemoja ovat pysähtyminen, kiitollisuus, itsenäistyminen, kukoistaminen ja epävarmuus tulevasta. Kirjoitan näistä seuraavissa julkaisuissa.

Vielä kerran: hyvää joulua, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

Read More

Ai niin, mulla oli joku blogi...?

Moi!

Venähti tämä blogin tauko aika pitkäksi, mutta hei, täällä me ollaan edelleen. Eespäin mennään, kuin mummo lumessa.

Mulla keskeytyi tuo kirjoittaminen aikoinaan, monesta eri syystä. Yhdessä vaiheessa oli aika myrkyllinen ilmapiiri tämän bloggauksen ympärillä. Kirjoittajien roastaaminen HT-netissä näytti olevan keskenkasvuisten koulukiusaajien elämäntarkoitus. Ja bloggaamisesta alkoi tulla bisnestä. No mä en jaksa uhrata ajatustakaan jollekin hakukoneoptimoinnille. Tämä on mulle harrastus, eikä työ.

Kirjoittamiseen pitää olla inspiraatio - no, silloin ei oikein inspiroinut. Mutta nyt on useamman kuukauden tuntunut jo siltä, että:

Inspiraatio is back!

Tässä välissä on tapahtunut aika paljon. Olen saanut paljon kokemusta hevosen omistajana. Olen kehittynyt ratsastajana. En ole tehnyt henkilökohtaista konkurssia, vaikka yhden yksiön myyntivoitot tuo poni on kyllä törsännyt. (Totally worth it!) On käyty muutamat kisat, mutta enimmäkseen ihan omaa arkea puuhailtu. On mennyt hyvin, ja on mennyt huonosti. Kaikkea siltä väliltä.

Kolmen kuukauden päästä Ani on ollut minulla viisi vuotta. Viisi vuotta!!! Se oli tullessaan 6-vuotias, nyt se täyttää 11. Viisi vuotta on tuntunut aika lyhyeltä ajalta, ja kaikenlaista on koettu.

On ihana tunne, kun oa hevonen on niin tuttu, että tiedät kaikki sen omat jutut, osaat lukea mitä sen päässä liikkuu. On sellainen oma ihana kupla, yhteys, mitä kukaan muu ei tavoita sen kanssa. Ensimmäisenä vuonna tuskailin, opinko ikinä lukemaan hevoen kasvoilta, milloin sillä on niinsanottu "kipuilme". Nyt luen kaikki sen fiilikset, ilot, surut, tyytyväisyyden, hermostumisen, uteliaisuuden, arkailun, ärsytyksen, riemun, mökötyksen.

Olin juuri pitkällä flunssalomalla, ja jouduin olemaan täysin pois tallilta useita viikkoja. Tauko venähti lopulta 6 viikon mittaiseksi. Ihan hullua! Jännitti, miten Ani reagoi nähdessään minut pitkän tauon jälkeen ekan kerran.

"Tottakai se hörisee sulle", sanoin ruunan omistaja.

No, se itse asiassa mökötti. Ei ottanut porkkanaa mun kädestä, maailman ahnein hevonen. (Sillä oli varaa, koska oli saanut heiniä, ruuatta se ei olisi ikinä pystynyt tuollaiseen mielenosoitukseen.)

Tammat. <3

Kyllä se suli sitten kun venyttelin ja hieroin. Saatiin jopa porkkanajumppa tehtyä.

Toisena päivänä se tuli ilahtuneena tarhassa portille, vaikka kevätaurinko paistoi (eikä se ennen saikkua viitsinyt tulla, oli vaihtanut tarhaa ja siitä asti mököttänyt jättämällä tulematta portille). Oli silläkin ollut siis ikävä omaa ihmistä.

Just nyt me keskitytään toipumaan flunssasta ja nautitaan rauhassa kevään tulosta. Ei tarvitse suorittaa. Ei ole tavoitteita. Kaikki on isommassa perspektiivissä ihan hyvin. Ei ole kiire mihinkään. Pidetään vaan yhtä, mä ja mun poni.

Read More

Laakspohjan kisat 19. marraskuuta

Kävimme pitkästä aikaa Anin kanssa kisoissa, kun Laakspohjassa Lohjalla järjestettiin 1-tason kilpailut sunnuntaina 19. marraskuuta. Uutta kisareissussa oli se, että olimme ensimmäistä kertaa liikkeellä omalla traikulla, mistä kirjoittelen myöhemmin. Jäätävästä tihkusateesta huolimatta oli kiva ja onnistunut reissu. Tallilta oli jopa 7 ratsukkoa kisoissa, joten tietenkin vielä erityisen kiva fiilis, kun kavereita on iso jengi mukana.

Jee!

Kisat sujuivat kivasti, vaikka kommelluksiakin sattui. Radat oli suunnitellut Johanna Mikkola, ja ne olivat melko teknisiä siihen nähden, että kyseessä oli 1-taso. Jo se, että kisat ovat hallissa, tuo pientä lisähaastetta, koska ei ole mahdollista tehdä kovin laajoja teitä. Meillä harjoitellaan tekniikkaa paljon, eikä rata kuitenkaan ollut vaikea. Tällaiset radat ovat todella mielenkiintoisia ratsastaa rennoissa ykköstason puitteissa, turhia stressaamatta. Kivaa oli myös se, että joka luokalle oli uusi rata opeteltavaksi. Ja jopa muistin molemmat!

Kuva 60 cm ratapiirroksesta.

Kisoissa oli lämmittely suuren maneesin vieressä olevassa pienemmässä maneesissa, josta pääsi suoraan sisäkautta radalle. Erittäin iso peukku tästä!

Hyppäsimme 60 cm ja 80 cm, joissa molemmissa jatkettiin perusradalta suoraan uusintaan. Mietin ensin, että nämä ovat ehkä parhaiten sujuneet kisat minulta, koska sijoituin molemmissa luokissa, mutta sitten huomasin että yleensä kilpailuissa on ollut Clear Round -arvostelu 60-70 cm luokissa, olemmehan toki yleensä saaneet sen puhtaan radan ruusukkeen.

60 cm rata ei tosin sujunut ihan ilman kommelluksia. Yhdeksännen esteen jälkeen yksi valmistautuva ratsukko oli pysähtynyt reitille, mistä seurasi minulle ylimääräinen voltti. Jatkoin radan loppuun ja ajattelin että tuomari ei varmastikaan tuosta nyt anna virhepisteitä, mutta tuomari ei nähnyt tilannetta kokonaan ja kyllä niitä virhepisteitä tuli. Ilmeisesti minun olisi pitänyt huutaa "pois tieltä" kovalla äänellä ja keskeyttää suoritus. Sitten uusinta olisi aloitettu uudelleen. Selvitimme sitten asiaa tuomarin kanssa, ja sain ratsastaa uusinnan uudelleen. Vaikka uusinta alkoi perusradan 8. esteen jälkeen, niin minun piti hypätä myös se 8. este uudelleen. (Täytynee ennen ensi kautta lukea kilpailusäännöt uudestaan oikein tarkkaan läpi...) Mutta tällaista sattuu, no big deal.

Loppujen lopuksi uudestaan ratsastetun uusinnan tuloksena sijoitus oli 4. sija. Ratsukoita luokkaan osallistui 20. Seuraava luokka sujui ilman kommelluksia. 80 cm luokassa kilpaili 31 ratsukkoa, ja sijoituimme 6. sijalle.

Palkintojenjaossa, 1. sijoittunut puuttuu kuvasta.

Kunniakierros...

Kilpailuissa oli oikein mainio buffa, ja minulle osui kivat, Hööksin sponsoroimat esinepalkinnot. Kummassakin palkintokassissa oli mustaa saappaidenhoitoainetta ja nätti pipo, toinen pinkki ja toinen sininen. Sattumoisin minulla oli pulaa tallipipoista, ja pipot mätsäävät päälläni olevaan pinkkiin fleecetakkiin ja Rocky Ridersin tummansiniseen seuratakkiin. Kiitos LOR!

Read More

Klippaushommia ja terve iho

Taas on se aika vuodesta: talviturkkia pukkaa ja Ani hikeentyi treeneissä niin, että klippaus oli ajankohtaista. Viime viikonloppuna kaverini Elina klippasi taas Anin.

Kun Elina alkoi klipata, Ani oli heti osallistumassa ja neuvomassa, "jesh, viitsitkö ottaa tuosta kans vähän".

Tallin maneesi ei ole lämmitetty, joten teen mielelläni klippauksen hyvissä ajoin, jotta karvaa on hieman kasvanut kylmimpien kelien koittaessa sydäntalvella. Treenaamme ihan normaalisti aina jonnekin -14°C asti, mutta ja kelien kylmetessä huomioidaan olosuhteet. Siitä kovemmissa pakkasissa sitten tilanteen mukaan. Kylmimmät kelit ovat olleet -28°C ja silloin vain kävelytimme hevosia maneesissa. Klipperin terät säädetään niin, että karvaa jää muutama milli.

Ensimmäisenä talvena en klipannut Ania syksyllä, koska se oli kevyemmässä treenissä, mutta klippasimme sen kevättalvella maaliskuun alkupuolella, kun talvikarva alkoi lähteä pois ja treeniinkin saatiin lisää tekemistä. Viime vuonna klippasimme jo syksyllä, mutta keväällä ei sitten tarvinnutkaan, kun kesäkarva oli siistiä ja lyhyttä. Eli tarpeen mukaan mietitään milloin klipataan.

Jalkoja emme klippaa, sillä hevosilla on tallilla 10-12 tunnin tarhaus säiden suosiessa. Anin jalat saa myös huoliteltua saksilla ihan siisteiksi, koska sen talvikarva on todella silkkinen ja siisti. Kun pidempiä "lasimaisia" karvoja lyhentää saksilla, niin tulos on siisti. Samanlaisia karvoja kasvaa leuan alle, ja niitäkin leikkaan siistimmäksi. Meillä ei ole ollut koskaan ongelmia rivin kanssa, joten siistin ajoittain vuohiset saksilla, mutta hirveän tarkka asiasta ei tarvitse olla.

"Minähän en mitään poseeraa."

Alunperin nuorempana Anilla käytettiin korvatulppia kengittäessä ja klipattaessa, mutta minulla ollessaan se ei ole enää tarvinnut niitä. Kaikenlaiset toimenpiteet sujuvat yleensä ihan rauhallisesti ja rennosti. Edellisellä kerralla Ani tuntui oikein nauttivan klippauksesta.

Nyt klippaus meni muuten ihan hyvin, mutta vasemmalla takana vatsan alaosassa oli paikka jonka klippauksesta Ani hermostui oikein kunnolla. Saimme taisteltua tuonkin homman läpi, pieni huolimattoman näköinen kohta taisi jäädä sinne vatsan alle. Yritimme miettiä syytä reaktioon, mutta selitys taisi lopulta olla melko yksinkertainen. Karsinaan päästyään Ani rupesi heti pissalle (hän on todella siisti eikä yleensä lorottele käytävälle tai ratsastaessa) ja tärisevä klipperi vatsan takaosassa tuntui varmaan hirveältä pidätellessä. Olisiko sitten virtsarakko ollut niillä kohdilla. Tuon hevosen kanssa on niin, että jos se pöllöilee, asialle on aina joku selitys, koska se on kiltti ja helppo noin pääsääntöisesti.

Terve iho, karva kiiltää, omistaja on enemmän kuin tyytyväinen.

Erityisen iloinen olin siitä, että klippauksen alta paljastui todella terve ja hyvinvoiva iho. Tästä aiemmasta postauksesta näet, kuinka meillä on ollut aiemmin iho-ongelmia, kun Anilla oli ollut antibioottikuureja. Olen myös kirjoittanut aiemmin, miten olen olen hoitanut vuotavaa suolistoa kuntoon. Tuossa jälkimmäisen linkin postauksessa on vielä oikein lähikuva samasta kohdasta huonossa kunnossa, kuin mikä nyt tuossa yläpuolella olevassa kuvassa on täydellisen terve iho. Ero on aika huomattava. Nyt iho ja kiiltävä karva kertoo, että Ani voi todella hyvin. Bakteerikannasta huolehtiminen, oikea ruokinta, sekä tarkoituksenmukaisesti valitut lisäravinteet ja yrtit - siinäpä se.

Read More

Vaisu nollarata harkkakisoissa Melginin tallilla | Video

"Ihan ookoo, ota porkkana!"

Tänä kesänä kisaaminen on jäänyt tosi vähälle (matkoja, flunssaa), mutta päästiin vihdoin viimein harkkakisoihin Melginien tallille Vihtiin tänään. Paikka oli oikein kiva, verryttely ulkona ja kilpailu maneesissa, hyvin tilaa tällaisiin pieniin kilpailuihin. Kaikki oli kivasti lähellä, ja ajoaikakin meiltä oli yllättävän vähän, vain 25 minuuttia. Tallilla oli hyvä estekalusto ja toimivat pohjat.

Menin vain 80cm luokan, koska emme ole tällä kaudella kisanneet 90 cm luokkia ja nämä olivat kauden ensimmäiset hallikilpailut. Vasta yksi hyppäri ehdittiin vetää maneesissa alle. Ainahan sitä voi jälki-ilmoittautua paikan päällä isompaan luokkaan jos hevonen tuntuu hyvältä, mutta tänään Ani jäi aika vaisun oloiseksi, niin en sellaista edes miettinyt.

80 cm luokan rata.

En saanut verkan aikana Ania oikein innostumaan. Yleensä esteillä ei ole mitään ongelmaa, jo pelkkä kavaletti saa koneen hyrisemään. Ei tänään. Laukka oli radalla huono, ja jouduin jotenkin oikein puskemaan sitä laukkaa eteenpäin esteiden välillä. Ei ehkä kovin tyylikkään näköistä menoa, mutta hei, "elämä on". Tulos oli joka tapauksessa tuplanolla ja kovasta päänsärystä huolimatta muistin radan. En oikein tiedä miksi Ani ei omaan tapaansa syttynyt, se on muutenkin ollut viime aikoina välillä uuvahtaneen oloineen. Lisäsin jo hieman rehuannosta, mutta mietimme valmentajan kanssa että ehkä täytyy vielä koittaa nostaa lisää.

Toinen vaihtoehtoinen selitys olisi se, että Ani on kertakaikkiaan niin rakastunut naapurinpoikaan, ettei töistä tule mitään. Naapuriboksiin muutti komea 5-vuotias Pete ja tilanne oli eilen se, että nämä seisovat turvat yhdessä ja nuolevat toistensa turpia kaltereiden välistä. Kiima on tietenkin melkoinen. Ani saa kiiman joka sinoasta uudesta naapurista, ihan tammoistakin, ja ruunia on ollut naapurina ennenkin, mutta mitään tälläista en ole nähnyt. En tiedä malttaako Ani edes nukkua... mitään muuta selitystä en keksi: ruokaa on lisätty, treeni on pysynyt samana ja on kevennettykin välissä päiviä, mitään kremppoja ei ole. Ota näistä nuorista tammoista nyt sitten selvää.

Tässäpä rata:

Lähdin liikkeelle ennen vihellystä, kun tuomari vastasi tervehdykseen ja sitten jotenkin hämmennyin että oliko vihellys jo tullut. Mutta vihelsivät kuitenkin sitten. Joissain kisoissa on niin kauhea kiire, toisissa taas annetaan reilusti aikaa... Huomaa että ei ole kisarutiinia riittävästi, kun on epävarmuutta tällaisista perusjutuista.

Kakkosella ja kolmosella sekä sarjalla Ani vähän arpoo ja painaa oikealle, mutta esteillä ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Pieniä kopautuksia kuuluu näillä kuitenkin, mikä ei ole niin tyypillistä Anille.

On tuo kuitenkin niin kiva hevonen... vaikka ei ollut laukka parhaimmillaan niin kuitenkin kiipeää yli ja säätää askeleet. Se valitsee aina hypätä eikä kieltää. Olen hyvin kiitollinen tästä pikku tammastani, joka on niin reilu ja näppärä silloinkin kun se ei jaksa olla parhaimmillaan!

No, meni miten meni, tavoitteena oli saada rutiinia ja tuplanolla, joten tavoite saavutettu. Nyt pitäisi vaan koittaa ahkerammin päästä kisoihin, jos käy muutaman kerran vuodessa niin sitä rutiinia ei tule, ja se rutiinin puute sitten haittaa muuta suoritusta.

Ani ei jaksa poseerata, vaan tsiigailee paikalla olevia komistuksia.

Read More

Estevalmennus vk35/2017 | Video

Kuvamuisto Hangosta 2016, kun hyppäreiltä pelkkää videota.

Tänään oli taas hyppäri. Menimme ensin jumppaa ja verryttelyä kavaleteilla. Seuraavaksi jatkoimme rarsastamalla muutamia paloja radasta, jolloin testaamme esteiden välisiä etäisyyksiä. Lopuksi ratsastimme kaksi perusrataa.

Olemme menosssa pitkästä aikaa kisoihin sunnuntaina. Valmentaja teetti meillä kaksi eri rataa, niin saimme myös harjoitusta radan opettelusta.

Molemmat radat sujuivat ihan hyvin. Ensimmäisen radan menin hieman kaasu pohjassa, koska Ani oli vähän nahkea alussa verkatessa, niin pistin vauhtia. Rata meni hyvin, mutta moitteita tuli siitä, että ratsastin liikaa eteen ja vauhdilla. Se toimii matalilla esteillä, ja sillä on tietenkin helppo kompensoida omia puutteita ratsastuksessa. Kehittyäkseen paremmaksi tarvitsisi myös osata mennä rauhallisemmin, mutta sujuvalla tempolla. Jos vain menee täysillä, niin ei jää säätövaraa, minkä merkitys korostuu estekorkeuden noustessa.

Lisäksi valkku yritti sparrata minua suoristamaan selän (valkku siis karjuu rydfistä koko videopätkän ajan :D). Minulla on ollut selkä jumissa tällä viikolla kylmetettyäni sen kisoissa viime viikonloppuna. Kävin jo hierojalla, mutta en vain oikein saa sitä suoraan vielä. Minulla on muutenkin ratsastaessa toimistotyöläisen ryhti, joka näkyy suoraan istunnassa käpertymisenä eteenpäin, ja leuka työntyy eteen.

Toisella radalla vaihtui rata, eli treenasimme myös kykyä omaksua nopeasti uusi rata. Pyrin ratsastamaan tämän radan hallitummin, no - välillä tempo vähän vaihteli ja ehkä oli jotain ongelmaa väärän laukan kanssa jossain, mutta oikeaan suuntaan kuitenkin.

Hyvä fiilis jäi tästä treenistä!

Read More

Jenny Heinekampin estevalmennus | Video

Kuva: Ani ja Saara Jennyn valmennuksessa

Saksaan asettunut ja siellä omaa tallia pitävä suomalaistaustainen esteratsastaja Jenny Heinekamp kävi pitämässä tallillamme valmennuksia viime viikolla. Pääsimme Anin kanssa osallistumaan valmennukseen perjantaina päivänä, ja kahtena päivänä seurasin Jennyn valmennuksia yleisössä.

Jenny Heinekamp

Linkkejä: Jenny Fei.org-sivuilla, Jennyn Youtube-kanava, Jennystä Wikipediassa

Jennyn valmennusta on todella mielenkiintoista seurata, hän on hyvin tarkka, keskittyy ratsukoihin herkeämättä neuvoen, ja räätälöi ryhmässä tehtäviä kullekin ratsukolle erikseen sen mukaan, mikä kyseisellä ratsukolla oli keskeisimpinä kehityskohteina. Järjestimme talliporukalle mukavan herkkupöydän ja seurasimme katsomossa porukalla toistemme valmennuksia. Säätkin olivat suosiolliset, ihanan lämmintä ja aurinkoista, vain pieni tihkusade yhtenä päivänä oman valmennukseni aikana, mutta se ei tuntunut missään.

Ratsastusseuramme Rocky Riders (RCR) tuki ratsukoidensa osallistumista valmennukseen. On mielestäni hieno juttu, että seura tukee kilpailevien ratsukoiden lisäksi myös valmentautumista, koska varainhankintaan osallistuvat kaikki, ja valmennus on tärkeää, piste! Meillä oli mahdollisuus ottaa kurssimuotoisesti valmennusta yksi tai useampi päivä peräkkäin joko kolmen hengen ryhmässä tai yksityistunteina.

Minulla ja ystävälläni oli kuitenkin sellainen tilanne, että pääsimme osallistumaan vain yhtenä päivänä, joten saimme sitten valmennusta kahden hengen ryhmässä. Olin ollut matkoilla ja minulla oli ollut viikon ratsastustauko edellisellä viikolla ja kroppa palautui tauosta melko hitaasti, ja hyppärikin oli tietenkin jäänyt väliin edellisellä viikolla. En halunnut mennä valmennukseen tauon jälkeenhyppäämättä ensin jotain pientä alle alkuviikosta. Hyppäsin siis tiistaina estetunnilla kevyesti yhden matalan radan ja verkkahypyissäkin säästelin hevosta, sillä halusin varmistua, että se perjantaina jaksaa valmennuksen hyvin.

Alkujännityksestä eteenpäin

Valmennuksessa aloitimme työstämällä hevosiamme ravissa. Jenny halusi nähdä kuinka herkästi saamme hevosen reagoimaan apuihin, ja miten ne liikkuvat siirtymien jälkeen eteenpäin. Harjoittelimme ravissa tempon vaihtelua, ja Jenny opasti kumpaakin ratsukkoa vuorotellen, analysoiden hevostemme yksilöllisiä piirteitä. Menimme myös muutamia puomeja kevyessä ravissa alkuun.

En tiedä halusiko Jenny tarkkailla hevostemme tyyliä reagoida tehtäviin vai oliko tehtävän tarkoitus olla icebreaker kun alkuun jännitti aika hitosti! :D Arvostan Jennyä urheilijana todella korkealle ja tunnustan, että minua jännitti valmennus enemmän kuin kisoissa radalla. Olen vähän suorittaja... kisoissa jos ratsastus nyt on päällisin puolin siistin näköistä, niin ketään ei kiinnosta muu kuin miten suoriudun radasta ja mikä on aika... Valmennuksessa ajattelen että jokaista liikettäni tarkkaillaan suurennuslasilla, huu! Jännitys kyllä haihtui nopeasti kun pääsimme työskentelyn makuun, ja Jennyhän on todella mukava.

Hevosestani löytyi turbovaihde :D

Aloittaessamme hevosten työskentelyn laukassa, verkkasimme ensin niitä ihan rennosti ja välillä kevyessä istunnassa. Sitten Jenny pyysi meitä ratsastamaan vauhdikkaasti laukkaa eteen, ja sitten otimme ne kiinni mahdollisimman paljon istunnan avulla. Kun lisäsin laukkaa mielestäni siihen, mikä Anilla on nyt se top speed mitä sillä pääsee, niin Jenny pyysi kovempaa, ja vielä vähän. En tiedä mitä tapahtui, mutta se mitä tavallisesti sileän treeneissä menemme lisättyä laukkaa ei ollut mitään siihen verrattuna, mitä vauhtia hepat nyt liikkuivat. Olin aivan ällistynyt että hevosestani löytyi sellainen vaihde ja sillä näytti olevan jopa hauskaa.

Myös hidastus sujui nopeasti ja istuntaa käyttäen, mutta siinä selkeästi on vielä parantamisen varaa. Kiinni ottaminen on aina vaikeampaa kuin vauhtiin pyytäminen, jos meinaa kauniisti saada istunnalla kiinni niin, että rytmi säilyy hyvänä. Tätä on kuitenkin helppo harjoitella itsekseen jatkossa.

Toisin sanoen, Anista löytyi ihan mielettömästi uusia vaihteita. Olen pitänyt sitä vähän hidaslaukkaisena (tai sen lyhyempi askel ei riitä kovin reippaasti etenevään laukkaan, jos vertailee muihin hevosiin), mutta en vain osannut pyytää mitään tällaista. Duh... Tässä pyrittiin muun muassa kehittämään hevosen reaktiokykyä ja saamaan se niinsanotusti pohkeen eteen. Ratsastettavuudessa ennen ja jälkeen harjoituksen oli iso ero. Tätä aion treenata nyt ahkerasti - tosin muutama pyrähdys joka treenikerralla riittää.

Falling in love with my horse again <3

Kaksi rataa ja analyysit sekä video

Hyppäsimme hieman muutamia pystyesteitä, joissa ensin pidempi lähestyminen ja toisessa lyhyempi, ja sitten lopuksi radat. Ensimmäisellä radalla en ehkä yltänyt parhaimpaani, koska nopeasti opeteltu rata ei ollut ihan hyvin muistissa (dementiakerho oli taas paikalla) ja muutama lähestyinen oli vähän huono, mistä seurasi aina haastetta seuraavaan lähestymiseen.

Ani kuitenkin hyppäsi hyvin ja nollilla mentiin. Ani on myös niin ihana kun se menee rehellisesti - huomaa ykkösradan sarja, jossa ottaa yhden lauka-askeleen välissä kaksi askelta korjatakseen huonon hypyn sisään. Unohdin minne oin menossa, ja lähestyminen kärsi tästä keskittymishäiriöstä. Lähestyimme hieman kaarrellen estettä, kun minulla meni käännös ensin vähän pitkälle (arviointivirhe, milloin pitää kääntää uralta esteelle) ja Ani vähän ihmetteli niitä sokeripaloja siinä alla tai ehkä se vain luuli ensin että olemme menossa esteen oikealta puolelta, mutta hyppäsi silti rehellisesti ja korjasi mun virheet ottamalla kaksi askelta välissä. Jos tulee jotain tällaista niin ratsastan vaan päättäväisesti kohti estettä, että kyllä me nyt vaan mennään eikä meinata. Ja sitten olen tarkkana, että olen hypyssä mukana, miten ikinä se sen korjaakin.

Itselläni on alkanut pikkuhiljaa kehittyä tuo ymmärrys ponnistuspaikasta ja miten pyydän hypyn kauempaa tai odotan lähempää. Mutta se edellyttää, että tempo on hyvä ja energinen kun ratsastan esteelle, jos laukka on sellaista mummolaukkaa niin siinä ollaan kyllä oman onnen nojassa ja voi vaan rukoila että hevonen hoitaa homman kotiin. En voi todellakaan sanoa, että aina sen osaisin nähdä ja niin pois päin, mutta näitä hyviä hetkiä alkaa jo tulla. (Uusille lukijoille tiedoksi että aloitin hyppäämisen ihan nollasta marraskuussa 2015.) Muutama hyppy oli sitten melko iso, kun pyysin hyppäämään kauempaa ja ihana Ani tekee työtä käskettyä. Videossa kuuluu ääniefektinä "uugh" kun tulee megahyppy, ja sama kuuluu lopussa yleisöstäkin. :D

Toinen rata meni jo hallitummin, hyvä fiilis!

Muiden treeneistä ahaa-elämyksiä

Mitä opin muiden valmennuksia katsoessa? Opin kaikenlaista, mutta nostan kolme asiaa tähän.

1. Ratsasta loppuun asti. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että auttaakseen ratsastajia suorittamaan tehtävän huolellisesti loppuun asti, Jenny pyysi esteen jälkeen ratsukkoa tekemään pienen voltin. Eli kovin useinhan sitä tekee tehtävän, ja sitten hypyn jälkeen siirrytään nopsaan käyntiin. Mutta kun ratsastaja jatkaa ja tekee voltin, hän ratsastaa myös esteen jälkeen huolellisesti, ja tekee huolellisen siirtymän. Näistä volteista on varmasti hyötyä muihinkin asioihin, mutta tämän ahaa-elämyksen itse sain. Omassa valmennuksessa keskityinkin siihen, että ratsastan suunnitelmallisesti myös esteen jälkeen ja teen valmistellut ja hallitun siirtymän raviin.

2. Ratsasta esteen jälkeen. Huomasin myös, että monelle ratsastajalle neuvona oli tulla esteen jälkeen nopeammin alas satulaan ja ratsastaa, jotta hevonen pysyy lyhyenä ja tahti säilyy esteiden välillä.

3. Siirtymien avulla kontrollin säilyttäminen pehmeästi. Eräs hevonen oli ratsastajalleen vahvan tuntuinen. Tätä ratsastajaa Jenny neuvoi siirtymään esteiden välillä nopeasti raviin ja nostamaan heti uuden laukan. Nämä siirtymät tehtiin vain kentän päädyissä, ei silloin kun esteet olivat suoralla linjalla. Eli lyhyt siirtymä auttoi hevosen pysymään ratsastajan kontrollissa.

Makes sense.

Tästä on hyvä jatkaa takaisin vakivalmentajani hyppärille, heippa!

Read More

Mesiangervon sadonkorjuussa

Luonnollinen hevosen hoito ja yrttien käyttö hevosilla kasvattaa suosiotaan tänä päivänä, mutta kuinka moni kerää yrttejä itse? Mesiangervon satokausi on Etelä-Suomessa nyt parhaimmillaan, ja olen tällä viikolla kerännyt tätä erinomaista särkyjen ja pienten tulehdusten tukihoitoon sopivaa yrttiä talven varalle. Yrttien kerääminen on mukavaa puuhaa ja melko vaivatonta, ja itse keräämällä voi saada sellaisia yrttejä, joita on vaikea ostaa kaupasta, sekä säästää rahaa.

Keräsin viime vuonna mesiangervoa samoihin aikoihin, ja kirjoitin tarkemmin mesiangervosta ja sen vaikuttavista aineista sekä käytöstä blogiini. Käy lukemassa kokoamani tietopaketti!

Tässä kirjoituksessa haluan kannustaa keräämään ja kokeilemaan mesiangervon käyttöä, mikäli hevosella on joskus vaivoja, joiden tukihoidoksi se soveltuu. Lisäksi kerron kuinka viime kesän sadosta oli Anille iso apu tänä keväänä.

Mesiangervosta apua nivelongelmiin

~ Huomaathan, että minulla ei ole mitään hoitoalan koulutusta, eli kirjoitan tässä asioista maallikkona subjektiivisesti maalaisjärjellä, niinkuin ne itse näen, koen ja ymmärrän. Vastuu on lukijalla. Pohdi ja perehdy! ~

Anilla tosiaan kipeytyi takapolvi viime talvena, ja se hoidettiin. Kevään mittaan oireilu palasi lievänä ja kävin näyttämässä Ania klinikalla, mutta eläinlääkärin mukaan nuoren ja melko hyväkuntoisen hevosen nivelten hoito noin tiheästi ei ole järkevää. Nivelen injektiosta saattaa aina seurata arpikudosta, joten turhaa hoitoa pitää välttää. Tämä oli ollut ensimmäinen kerta kun polvia hoidettiin, tai ylipäätään mitään niveliä, joten en ollut osannut ajatella hoitojen mahdollisia haittavaikutuksia. Ani on vasta 8-vuotias, joten tässä vaiheessa pitää miettiä ratkaisut sen mukaan, että toivomme sen pysyvän hyvässä kunnossa vuosikymmenen. Ani pystyi työskentelemään kaikissa askellajeissa, mutta selvästi varoi paikkoja hypätessämme kavaletteja, ja saattoi vaihtaa laukan jossain tehtävissä. Tilanne ei siis ollut katastrofaalinen, mutta sopeutin ratsastustani sen kuntoon ja jätin hyppärit väliin.

Niveliä on aiemmin kuvattu, ja mitään nivelrikkoa ei ole havaittu. Kysymyksessä lienee siis nivelen limapussin inflammaatio. Ihmiselläkin saattaa nivelten limapussit tulehtua - vaiva tuntuu ikävältä, mutta on aika helposti hoidettavissa. Vaiva on itselleni hyvinkin tuttu. Mietin siis, mitä teen kun itselläni iskee tämä vaiva: pidän niveltä pari päivää kevyemmällä rasituksella, ja otan kuurin ibuprofeenia (tulehduskipulääke, kuten Burana, Ibusal, jne.). Päätin kokeilla tulehduskipulääkkeenä toimivien yrttien käyttöä Anin kanssa, kun olen muutenkin hyödyntänyt yrttejä menestyksekkäästi Anin hoidossa (lue juttu munkinpippurista, kanervasta, kamomillasta ja pirunkourasta kiiman hoidossa täältä).

Olen syöttänyt Anille jatkuvasti 1 rkl pirunkouraa (esim. Fortinut), mikä on auttanut kontrolloimaan hankositeiden rasituksesta johtuvia ongelmia kengityksellä tehtävien säätöjen tukena. Nostin pirunkouran annostuksen 2 rkl:n ja lisäsin 1 dl kuivattua rouhittua angervon kukkaa. Anin paino on noin 400-450 kg. Olen siis syöttänyt mesiangervoa sekä kuivattuna kukkana että tuoreena kukkia ja lehtiä, ja tiedän ettei Ani saa mesiangervosta mitään oireita tai sivuvaikutuksia. Tällä annostuksella pidin kuuria kaksi viikkoa, ensimmäinen päivä oli lepoa, sitten kevyt maasto, ja sen jälkeen normaalit treenit rauhallisesti aloittaen. Lisäksi syötin pajunlehtiä ja angervonversoja tuoreeltaan runsaasti, kun näitä tuli saataville. Vaivat olivat pian tipotiessään ja Ani nopeasti normaalissa treenirytmissä.

Lisäksi Ani on helmikuulta alkaen käynyt arkipäivisin liikkumassa kävelykoneessa aamulla, koska pitkällä tähtäimellä lihasten kehittäminen auttaa välttämään tämäntyyppisiä vaivoja. Liikunnan kokonaisuuteen Anilla kuuluu siis aamulla kävelyä 45 min, sitten kokopäivätarhaus tilavassa tarhassa kaverin kanssa, ja illalla ratsastus.

Materiaalista ei ole pulaa! Korja talteen!
(Kiitti kuvasta, mutsi <3)

Voit päätellä hevosen kunnosta sen perusteella, mitä se syö luonnossa

Hevoset osaavat hoitaa itseään yrteillä, ja kun perehdyt hieman tavanomaisiin yrtteihin ja niiden vaikutuksiin, voit hevosesi ruokalistasta metsäpolulla päätellä paljon sen voinnista. Hevonen kertoo sisäisestä tulehduksesta, jos sillä on siihen mahdollisuus.

Kun vaivojen ollessa pahimmillaan kävimme maastossa kävelemässä, Ani halusi magneetin tavoin ahmimaan tien reunasta pajua, jossa on tulehdusta ja särkyä hoitavia ainesosia. Ei ruohoa, ei tuoreita koivunlehtiä, vain pajua. Yskäflunssaa sairastaessaan se hamusi kuusenoksia (kuusesta on vanhoina aikoina tehty yskänsiirappia), joista se ei nyt tänä keväänä ollut lainkaan kiinnostunut. Toinen esimerkki: Anilla kiimat ovat voimakkaat, ja se ei lainkaan pidä horsmanversoista, jotka voimistavat kiimaa ja lisäävät tammoilla maidontuotantoa.

Kokeile ensin pienellä annostuksella

Suosittelen keräämään avuksi pientä varastoa yrttejä, jotta niitä sitten löytyy, kun mahdollisesti on tarvetta. Kun ensimmäisen kerran annoin kuivattua mesiangervoa tai kanervaa Anille, laitoin pienen tipan vettä ja kyseistä yrttiä (pelkiltään) ruokalusikallisen tai pari saavin pohjalle. Veden rooli on vain sitoa, ettei jauhettu yrtti pölyä, tuoreen yrtin voi antaa sellaisenaan. Jos hevonen syö tai nuolee yksittäin tarjotut yrtit, niin sille on niistä sillä hetkellä hyötyä, jos ei, niin yrttiä ei luultavasti ole tarpeen antaa.

Kaupalliset yrttisekoitukset ovat monella tapaa käteviä. Yksittäisten yrttien kanssa voit kuitenkin kokeilla, haluaako hevosesi syödä juuri tätä yrttiä. Kun tiedät mitä hevosesi tarvitsee, voit toki itsekin sekoitella yrttejä.

HUOM: Kirjoitan tätä hevosen omistajana, hevosen omistajalle. Jos, hyvä lukijani, harrastat ratsastuskoulussa tai vuokrahevosella, kysythän ehdottomasti ensin hevosen tai ponin omistajalta mitä sille saa syöttää. Kaikenlaisista hoidoista ja ruokinnasta vastuu ja päätöksenteko kuuluu aina omistajalle!

Vinkkejä mesiangervon keräämiseen ja kuivaamiseen

Keruuaika on silloin, kun kukinnot ovat latvasta nupullaan, ja tyvestä auki. Satoaikaa ei kestä kovin kauaa, eli aurinkoisilla paikoilla kukinnot ovat jo yli-ikäisiä, mutta varjoisilla paikoilla parhaimmillaan ja vielä nuppujakin tulossa. Angervon kukinta kestää lyhyen ajan, joten älä jää odottelemaan.

Korjuukypsää: tyvestä auki, latva nupulla, ei varise vielä.

Yrtin tunnistus on helppoa, sitä kasvaa ihan kaikkialla. Angervon keräily kuuluu jokamiehenoikeuden pariin, mikäli poimit kukintoja käsin omaan käyttöön, mutta niittämällä et saa kerätä yrttejä. Mesiangervo tuoksuu voimakkaalle ja imelälle, kukinto on tiivis hattara, ja varsissa voi olla joko vihreää tai punaista väriä. Sen sukulaiskasvi on sikoargervo - se on pienempi, harvinaisempi, ei tuoksu voimakkaasti, myös myrkytön, eikä sekaannuksesta näiden kahden välillä ei ole haittaa. Eniten vaikuttavia aineita on kukinnoissa, mutta kevätkesällä voi kerätä myös kokonaisia versoja.

Omalta pihalta.

Yrtit voi kuivattaa esimerkiksi saunan lauteilla saunomisen jälkeen jälkilämmössä, takan tai leivinuunin pankolla, tai lasitetulla parvekkeella joka kuumenee aurinkoisella säällä. Olen joskus kuivattanut nokkosta kiertoilmauunissa luukku raollaan, kun olen yliarvioinut kuivauskapasiteetin, mutta uunin käyttö ei taida olla kovin energiatehokasta... Jos käytössä ei ole kuivuria ritilöineen, levitä angervon kukinnot sanomalehden päälle ilmavasti. Liian tiiviisti kasattuna yrtit voivat homehtua hyvin nopeasti, eli tärkeää on löytää kuiva ja lämmin paikka, sekä laittaa yrtit ilmavasti.

Näppärä Evermat-kuivurini.

Minulla on käytössäni Evermat-kuivuri, johon olen hankkinut lisätasoja. Evermatia myy esim. Prisma ja Stockmann, ja lisätasot tilasin Stockmannilta. Kuivuriin kuuluu neljä tasoa, mutta yhteensä minulla on 10 tasoa korkea kuivuritorni. Se on hintava investointi, myönnän. Suosittelen Evermatia, mutta se ei ole välttämätön. Jos sienestät, tai haluat kuivata marjoja, on kuivurista paljon iloa. (Ani muuten piti kuivatusta puolukasta kovasti.) Satunnaiseen yrttien kuivailuun se on aika kallis, jos yrtit voi kuivata saunan lauteilla. Erittäin kätevä ja tehokas se on.

Kuivattua mesiangervoa.

Kuivat yrtit voi silputa kokonaisena käsin murskaamalla (joku työrukkanen käsiä suojaamaan), mutta varsista jää melko tikkuista sälää. Kun lisärit liottaa hetken lämpimässä vedessä, niin sellaisenaan voi syöttää hevoselle, mutta tikkuinen yrttimassa on annostellessa vähän ikävämpi käsitellä. Nyt kokeilin hiertää kuivunutta kukintoa kämmenten välissä ja heitin isoimmat tikut pois. Evermatin ritilä toimii hyvin karkeana siivilänä. Yrtit voisi myös laittaa ämpäriin, ja hienontaa ne jollain muusinuijalla painellen. Yrtit olisi ihanteellista säilyttää kokonaisena, mutta muserrettuna tai jauhettuna ne vievät paljon vähemmän tilaa, joten itse jauhan ja säilytän ne tallilta pelastetuissa kannellisissa rasioissa kotona huoneenlämmössä. Otan sitten kotoa varastoistani yrttejä tallille tarpeen mukaan.

Valmista mesiangervojauhetta ponin kolotuksiin. <3

Inspiroiduitko? Jätä palautetta!

Jos luit tänne saakka, olet varmasti kiinnostunut asiasta. Olisi kiva kuulla lukijoilta, innostuitteko keräämään yrttejä, ja onko tämä aihe ylipäätään kiinnostava, eli toivotteko lisää kirjoituksia yrteistä ja niiden keruusta sekä käytöstä. Tai jäikö jokin kohta askarruttamaan.

Oletko kerännyt ja käyttänyt yrttejä? Mitä?
Käytätkö hevoselle kaupasta ostettuja yrttejä, mitä?
Kiinnostuitko tämän jutun perusteella kokeilemaan?

Read More