torstai 21. huhtikuuta 2016

Oma, ihana, hassu persoonallinen pikku tammani

Mikä saa ihmisen raahaamaan persuuksensa tallille, 6-7 kertaa viikossa? Ratsastamaan joka ikinen päivä, ihan mielellään silloinkin, kun ei oikeasti niin huvittaisi, mutta kun se liikutus on hevosen ohjelman kannalta hoidettava? Se on oma hevonen, ei pelkkä ratsu vaan lemmikki, joka on ujuttautunut syvälle mieleesi ja sydämeesi. Minulla on onni omistaa tällainen maailman ihanin hevonen - ihanin siis omasta mielestäni, ja tässä asiassahan se on minun mielipiteeni, joka ratkaisee, koska minä kuittaan laskun ja tärvään aikani siihen.

Hirnahdus!
Hevoseni Ani on mainio pakkaus. Se on luonteeltaan niin moniulotteinen, että sitä on vaikea kuvailla. Se on hyvin tammamainen. Veikkaan, että moni ruunista pitävä menettäisi hermonsa sen kanssa. Itse olen aina ollut ns. "tammaratsastaja". Tamma voi olla välillä kimurantti eikä se aina ole niin tasainen suoritukseltaan, mutta tamma osaa arvostaa omaa ihmistään ja sen kanssa kehittyy erityinen suhde, joka on se juttu koko hommassa.

Ai miten niin kiima...?
Eilen sattui hassu juttu tallilla. Panikoin yllättävästä takatalvesta, ja hurautin kotiin hakemaan loimen. Asun kilometrin päässä tallilta, joten tähän meni viisi minuuttia. Hevoseni oli tarhassa tyytyväisen näköisenä, seisoskeli kaverinsa kanssa aurinkoisesta ilmasta nauttien. En ollut vielä käynyt moikkaamassa sitä. Palattuani kuulin, että Ani oli minun ajaessa pois tallilta alkanut vetämään pukkilaukkaa ympäri tarhaa ja riehunut, kunnes autoni ilmestyi taas tallitien päähän, jolloin se oli välittömästi rauhoittunut. Itse tietysti luulin, että se on rauhallisesti seisoskellut siellä koko ajan.

Kun käyn tallilla, minulla menee tyypillisesti 3 tuntia aikaa. Tästä yksi tunti on ratsastusta, ja kaksi tuntia kaikkea muuta hevosen ja tallirutiinien ympärillä tapahtuvaa. Siksi tällä on niin paljon merkitystä.

Ani on ollut minulla 9 kuukautta, ja vaikka olen oppinut tuntemaan sen jo oikein hyvin, havaitsen siitä uusia juttuja melkein päivittäin. Se ei pidä linimentin laittamisesta jalkoihin, jos linimentti tuntuu viileältä. Silloin se ilmaisee kiukkunsa polkemalla etujalkaa, mutta seisoo kuitenkin nätisti paikallaan karsinassa ja antaa tehdä hoitotoimenpiteet. Se arvostaa kun sitä hoidetaan, ja näyttää ymmärtävän että hoitohommien tarkoituksena on tehdä sen olo mukavammaksi. Se saattaa turvallaan näyttää minulle, mistä kohdasta olisi hyvä hieroa tai hoitaa. Eilen pesin sen naamaa shampoolla, ja huuhtelin letkuttamalla lämmintä vettä naamaan. Kaikkeahan voi koittaa kerran! Ei ollut tästä yllättävästä käänteestä moksiskaan, ja tykkäsi kovasti kun pöllytin pyyhkeellä kuivaksi, vaikkei sieltä pyyhkeen alta kunnolla nähnytkään. Se luottaa.

Parturointia.
Kun olemme yksin maneesissa, voin siivota ratsastuksen jälkeen kakat pois niin, että Ani kulkee perässäni irrallaan. Tai siis se kulkee aivan vierelläni, seuraa kuin koira. Tämä on ihastuttavaa, se voisi milloin tahansa karata pois, mutta se ei lähde. Kävelimme myös laittamaan radion kiinni, ja Ani nuuhki radiota kiinnostuneena. Se myös tietää, että ratsastuksen aluksi mennään sinne nurkkaan ja ihan kiinni laitaan, jotta minä yltän laittamaan radion päälle. Sen reaktioista päätellen se tykkää radiosta, tai siis varmaankin musiikista. Kai näin voi olla, vaikka hevosilla ei luonnossa olekaan musiikkia.

Itse asiassa erään kerran yritin päästää Anin maneesissa juoksemaan irrallaan, mutta se vaan tuli luokseni, eikä homma oikein sujunut ellen vähän hätistänyt sitä menemään. Ehkei ole hyvä lähtökohta treenille pelästyttää hevonen tiehensä? Toissaviikolla se jo ymmärsi nopeammin, että saa lähteä kaahottamaan. Kun se oli aikansa kaasutellut ja päästänyt höyryjä pukitellen, se tuli luokseni, ja alkoi mennä ravissa ympärilläni, aivan kuin olisi ollut liinassa. Siinä me sitten suoritimme ympyrällä vartin teenin: molempiin suuntiin ravit ja laukat ja käyntisiirtymisiä ja pysähdyksiä, hevonen irrallaan ja vain ääniapuja käyttäen. Eihän tuommoista hevosta voi kuin rakastaa.

Kevään ensimmäiset vihreät katettiin pöytään 16.4.2016.
Otin Anin kanssa riskin kun hankin sen, koska se ei ollut kunnossa ja tulevaisuus oli iso kysymysmerkki. Mutta tämä oli kortti joka piti katsoa, ja pala palalta on tehty hommia, ja se on kannattanut. Kuten ystäväni sanoo, tuo on niin minun hevonen.

0 comments:

Lähetä kommentti

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?