Mietin jotain nasevaa otsikkoa tälle postaukselle, mutta ehhehe... tiivistettynä: tämähän meni siis niin, että poni oli hyvä ja ratsastin hyvin, kunnes uusinnan lopussa töppäilin, mistä 4 vp ja huono aika. Suorituksista olisi muuten jäänyt iso hymy naamalle pitkäksi aikaa, mutta sekunnin verran löi päässä ihan tyhjää ja reagoin epäröintiin höhlästi. Nyt ollaan vaikean äärellä, sillä en haluaisi yhtään ruveta psykologisoimaan tai selittelemään tätä - kysymyksessä oli siis niin sanottu aivopieru ja niitähän aina joskus sattuu.
Eli olimme siis lauantaina HRCn järjestämissä 1-tason kilpailuissa Laaksolla. Menimme 60 ja 80 cm luokat. 60 cm oli siis clear round ja se selvitettiin puhtaasti. Valmentajan mielestä oli hyvä ottaa tuo 60 cm alle, koska oltiin ensimmäistä kertaa Laaksolla, mutta pikkuhiljaa voidaan jättää nämä clear round luokat pois. Alkuun poni oli hieman löysä - reagoi helteeseen rentoutumalla. Hätäkin yllätti ekan esteen jälkeen, mutta sen jälkeen siis kone käyntiin. Tuntuu muuten hassulta, että nyt saan radalla ratsastaa ponia vähän eteen, kun aiemmin on pitänyt hillitä kuumenevaa hevosta. Kesä! <3
Video: 60 cm - clear round
Olin tyytyväinen 60 cm luokkaan ja päätin lähteä nälkäisenä ratsastamaan 80 cm uusintaa. Eli lisäsin kunnolla kaasua ja otin lyhyempiä teitä.
Video: 80 cm 0/4vp
Tässä urheiluselostus uusinnasta: Uusinta alkaa siis katsomon edessä olevan linjan jälkeen (suomenlipuin koristeltu este), punainen pystyeste ensimmäisenä. Keltaiselle tultaessa käännös menee vähän pitkäksi, mutta Ani ei ota herneitä sieraimeen tuollaisesta. Uusinnan kolmas este yli, ja kaasu pohjaan kohti linjaa. Kaartaessani määrätietoisesti kohti linjaa näin sen keltaisen esteen, ja kissankokoisin numeroin 10 siinä... hämmennyin koska en muistanut hypänneeni sitä! Käänsin sinne suuntaan ja sillä sekunnilla tajuan kuinka hölmöä oli kääntää. Samalla hetkellä kuulen kuinka valmentaja karjuu kentän laidalla. Eli ylimääräisen voltin tehtyäni suuntasin linjalle. Laukka oli vähän epätöinnistä hyytynyt ja lähestyin linjaa hassusti, joten linjan ensimmäisestä kopsahti puomi alas. En laittanut videoon mitään musiikkia, kun minusta nuo tallikavereiden äännähdykset ovat niin mainiot. :)
Nämähän on meidän kuudennet kisat. Kisoista jäi vähän ristiriitainen fiilis, valtaisasti enemmän kuitenkin positiivista kuin negatiivista. Olin tyytyväinen ratsastukseeni ja poniin molemmissa luokissa. Vertaan suoritustani tietenkin omiin aiempiin suorituksiini, ja siihen missä meillä ratsukkona on ollut kehitettävää. Kehitystä tapahtuu ja koko ajan, kuvio toimii ja pikku hiljaa edetään. Töppäyksestä huolimatta nämä radat sujuivat paljon varmemmin, kuin parit edelliset kilpailut. Muihin vertailu on turhaa, tuloslistasta näkee olennaisen.
Opittua ja opittavaa:
1. Olen selkeästi vähän varman päälle pelaaja ratsastaessani "ihmisten edessä". Esteradalla "teenkö väärin, seis" on täysin väärä reaktio. Ei saa jäädä arpomaan vaan pitää puskea eteenpäin, pilli ilmoittaa kyllä jos menee väärän radan.
2. Tietoisuus siitä mitä tekee. Nythän olin opetellut radan niin hyvin että osasin sen unissanikin. Siis kertakaikkiaan panostin siihen, että osaan radan. Ja mitä kävi? En unohtanut rataa vaan sen, missä kohtaa olin menossa. En tiedä millä tekniikalla tätä voisi vielä parantaa, mutta edellisen yön unet jäivät viiteen tuntiin ja varmaan pidemmistä yöunista voisi aloittaa.
3. Ponin kääntäminen tiukoissa käänteissä ei ole oikeasti kiinni sen ketteryydestä/kääntyvyydestä/vauhdista, vaan ihan ensinnä minun kantista yrittää, ja sitten ratsastaa 110%. Poni pystyy paljon tiukempiin teihin, kun vaan rohkeasti ja päättäväisesti ratsastaa sen niin.
Onkos blogin lukijoilla ollut vastaavia kömmähdyksiä kisatilanteissa? Otitteko sen kuinka raskaasti? Miltä kisoissa mokaaminen tuntuu? Laittakaa kommenttia alle! Mielenkiintoinen aihe - usein puhutaan kisajännityksestä, mutta entäs kun mokaa?
Minä kun olen vähän hullu ja halusin voittaa itseni. Menin meidän ponilla kisoihin ja jännitän ihan älyttömästi. Billnäsin kisoissa 60 cm ponin yllätti hätä kesken radan, pysähdyttiin niille sijoilleen ja minä annoin raippaa kaulalle kunnes tajusin, että nyt on hätä. Odotus ja sitten vauhtiin. Se vauhti meillä olikin juuri ja juuri eteenpäin. Seuraava olikin Nurmijärvellä ponin kanssa, pääsimme palkintosijoille, mutta varmasti hitaimmalla ajalla, mutta puhtaalla radalla. Ponihan oli varma ylittäjä, vaikka pysähdyksestä. Nolotti taas. Ja jännitin toki kisoja. Olen niin kova jännittämään, että hyydyn kioissa. Ja ainahan se jälkikäteen harmittaa. Nyt on hevonen, jolla on intoa ja vauhtia, molemmat vielä raakileita, joten jos tässä sitten valmistautuisi seuraavaan itsensä nolaukseen kun olemme siihen valmiit, mutta emme vielä. :D Jännittäminen onkin sitten oma juttunsa, miten sen yli pääsisi. Kisarutiineja, mutta itselleni oli tärkeintä se itsensä ylittäminen. Viidenkympin lähestyessä kaikki on voittoa. :D
VastaaPoistaIhana kommentti <3
PoistaKäytät hyvää termiä "raakile". Tämän blogin on missio on tsempata muita raakileita - minulla on vielä tallella naiivi usko siihen, että tämä raakile ratsukko vielä kypsyy tästä. Ja ollaanhan me jo vähän kypsyttykin.
Ei kantsi jännittää (vaikka kuuluu asiaan tietty vähän perhosia vatsassa, että yrittää parhaansa). Meidän tallilla "kaikki on niin hyviä", että sitä laittaa itselle helposti painetta. Pitää aina muistaa se taso, millä on. Menet vaikka katsomaan semmoisia kisoja, jossa pieniä luokkia ja vähän erikoisempaa estettä, siellä putoaa ratsastajia ja hepat kieltelee, välillä ryskyy esteet kasaan. Sitten hoksaat että hei, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, ihan turhaa jännitellä. Tyyliin että vaikka kaikki menisi ihan pipariksi, niin et varmaan ole ainoa jolle niin käy.
Reippaan ja innokkaan hepan kanssa on kyllä helpompaa meno. Nauttikaa!
No, jokatapauksessa hienon näköistä menoa, ei se yksi virhe ketään tapa :D
VastaaPoistaMä oon vähän tällainen perfektionisti, jonka takia kilpailen oikeastaan kouluratsastuksessa. Kolmansissa kisoissani unohdin radalta pysähdyksen ja peruutuksen- aika vakavasti otin :D Kisoissa mokaaminen tuntui jotenkin ärsyttävältä, mutta samalla sain siitä tahdonvoimaa, jonka avulla sitten hankin yli 60% radan... Heh, ei tuollaisissa tilanteissa muu auta kuin vaan jatkaa :D
Pollenkirjakarsina.blogspot.fi
Kiitos! Juuri näin, sulla oikea asenne.
PoistaAjattele miten hassua, kun minä en ole uskaltanut koulukisoihin kun siellä arvostellaan jokaista liikettä. Esteiden hyppely on niin vapauttavaa kun siinä katsotaan vaan sitä radan suoritusta.
Tosin tämäkin kouluratsastusasia oli minulla enempi korvien välissä. Minulle selvisi vasta pari viikkoa sitten että ratsastajan istunta on tyyliin yksi rivi siinä lomakkeessa. :D
Haha mä aina jos tapahtuu jotai yllättävää niin unohdan missä kohtaa rataa meen. Radapiirrustuksen osaan aina vaikka unissani, mutta se kohta missä ollaan vaan aina unohtuu :D
VastaaPoistaMonta kertaa kun yrittää niin pakko sitä on joskus saada homma menemään putkeen. :)
Poista