perjantai 17. kesäkuuta 2016

ER estekisat 15.6.2016 | Video

Postauksen still-kuvat Mikaela K. Kiitos!

Keskiviikkona kävimme Evitskogin Ratsastajien järjestämissä 1-tason kilpailuissa, jossa hyppäsimme 60 cm clear round -luokan sekä 80 cm Hööks Summer Cup -osakilpailuluokan.

Lippu heilahtaa...


Päivä helli 20°C lämmöllä ja auringonpaisteella, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuuma. Kisat oli taas ER/Hästbackan tapaan oikein sujuvasti järjestetty. Verkka oli maneesissa, ja rata ulkokentällä. Topakat toimihenkilöt pitivät järjestystä yllä, esimerkiksi maneesin ovella oli nimenhuuto, eikä liian aikaisin päässyt maneesiin. Samalla järjestäjillä muodostui täsmällinen käsitys poisjääneistä. Kun ratsukkoja on liikkeellä paljon, voi kaikenlaisia vaaratilanteita syntyä hyvin helposti, joten tiukka kuri lisää kaikkien turvallisuutta.

Käännä, käännä, käännä!


Nämä oli meidän toinen kerta Hästbackassa, ja viidennet kisat ikinä. Nythän meillä on tarpeen hankkia kisarutiinia ja samalla tietenkin jäsentyy mihin kotona treeneissä pitäisi panostaa erityisesti. Etukäteen jännitti, miten ehdin laittaa hevosen valmiiksi ja niin edelleen, kun edellisellä kisareissulla aikataulu meni aivan puihin. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, Hästbackassa etäisyydet ovat lyhyet ja kentän kuulutukset siellä kuuluvat myös maneesissa.

Tämä oli myös toinen kerta kun osallistuimme 80 cm luokkaan ja tulos siitä jälleen 0-0. Sen sijaan 60 cm luokassa tuli yksi kielto. Minulla ei tavallaan ole mitään suorituspaineita menestymisen kannalta kisoista - haluan kehittyä ja parantaa suoritusta. Siitä huolimatta oma jännityksensä siinä kuitenkin on. Ehdinkö, muistanko kaikki tavarat, muistanko radan, toivottavasti en mokaa mitään totaalisesti niin että valkku saa hävetä silmät päästään. Toisaalta jos menee huonosti, niin sitä voi lohduttaa itseään, että hei, aikuisena aloitin koko touhun vasta puoli vuotta sitten, tässä vasta kartutetaan kokemusta ja kerätään rutiinia. Eniten jännitys tuntuu ennen kuin on päässyt aloittamaan verkkaa. Kun verkka lähtee etenemään, mennään valmentajan ohjeilla ja keskitytään. Omaa vuoroa odottaessa voi myös jännittää taas hieman, mutta se tunne on poissa kun pääsee valmistautumaan edellisen ratsukon suorituksen aikana. Keskityn siihen etten vain ole toisen ratsukon tiellä. Sitten oma vuoro ja vaan mennään.

Ihana, kaunis Ani. <3


Koska hommassa ryhtyy niin tsemppaamaan, herää siinä pakostakin kilpailuvietti. Sitten kuitenkin iskee realismi, kun huomaa, ettei vielä oma suoritus pysty menemään sitä oman superegon viitoittamaa linjaa. Kaivertamaan omaa egoa jää sitten ehkä se, ettei yllä superegon odotusten tasolle (=mielikuva siitä, kun GP-ratsastaja etenee hillityn hallitun tarkasti esteeltä toiselle), vaikka tsemppaa täysillä.

Tässä meidän radat videoina. Pahoittelen tärähdyksiä ym. (kuvaajaksi värvätty tallikaveri) mutta kyllä näistä kuitenkin selvää saa, jos joku on kiinnostunut. Itseäni varten mä tietysti ensisijaisesti haluan nämä videot, jotta voin niitä analysoida ja oppia. Mutta koska mun blogini teema on seurata miten keski-ikäiseksi juuri ja juuri tullut aikuisihminen oppii ja kehittyy ensimmäisen oman hevosen kanssa, ei minulla ole mitään tarvetta pitää jotain kulisseja ja peitellä pieleen menneitä juttujakaan. Sattuu sitä muillekin, ja aina pitää vaan koota itsensä ja uusi tsemppi + valkun ohjeet. On tietysti kurjaa, että mikä tahansa postaus tai suoritus voi joutua HT-netissä paskamyrskyyn, nyt viimeaikoina on siellä taas kirjoitettu kaikenlaista inhottavaa, mutta en nyt sen takia himmaile oman blogini kanssa. Ei nämä mun suoritukseni mitään huippua ole, mutta toiset tekee ja opettelee, toiset vaan huutelevat ilkeyksiä, tällä elämänkokemuksella tietää jo, kuka vetää pisimmän korren.

60 cm radalla tämä oli mukamas pelottava, koska toisella puolella shakkiruudut ja koristeita (ks. kuvan vasen laita).  Hyppy siis voltin jälkeen. Haha, ei näytä pelottavalta kuvassa!


60 cm radalla en ehtinyt valmistautumaan, koska pois jääntien takia lähtönumero oli muuttunut. Ani kielsi hämmentävällä shakkiesteellä, jonka mustavalkoinen väritys on sellainen migreeninaiheuttajatyyppinen, ja lisäksi eteen oli laitettu irtonaisia shakkinappuloita koristeeksi (=mörköjä). Videosta näkyy kuinka se lähtee jo pitkältä matkalta punkemaan oikealle, ja minulla on ylipäätään vaikea saada oikea pohje läpi (valkku sanoo, että pohje pitäisi olla edempänä). Raipan olin laittanut vasempaan, koska ennakoin että Ani voisi oudoksua rekkaa, jossa tuomari ja sihteeristö olivat, mutta se oli turha pelko se. Täytyy jatkossa laittaa raippa oikeaan käteen, jotta saan apua tuohon pohkeeseen. Tämä kielto oli samantapainen kuin Kynnarin tilanne, mutta nyt osasin pysyä kyydissä. Voltin jälkeen Ani hyppäsi esteen ja muuten rata sujui ongelmitta. Note to self: tähtää enemmän kentän laidanpuoleiseen reunaan tälläisissä, kuin keskelle estettä, jos este on rakennettu kentän reunaan kiinni.

80 cm radalla este oli muutettu okseriksi.


Jalustin on luiskahtanut liian syvälle jatkaan... huokaus.



60 cm

80 cm rata oli ihan siisti suoritus, mutta tässä Ani pääsi kyllä vähän kiikuttamaan. Näin ollen lähestyimme useampaa estettä melko pitkillä laukka-askelilla ja piti varautua isoon ja lennokkaaseen hyppyyn. Ota siinä sitten semmoisen loikan jälkeen poni kiinni ja käännä tiukka käänne... juu ei. Eli meidän tiukemmat tiet uusinnassa jäi vaan haaveeksi. Keskityin pysymään kyydissä, ja ohjata ja ottaa kiinni sopivasti. Ei muuta kuin harjottelemaan. Oli tuosta kaahailusta se hyöty, ettei nyt hitaimmille nollaradoille asti pudottu. Olin muistaakseni 21/36 tai jotain sen suuntaista. 10 ratsukkoa sijoittui, joukossa meidän kisarevohkan kaksi muuta seuran edustajaa.

80 cm

2 kommenttia:

  1. Ht.netissähän kaikki tunnetusti tietää paremmin ja osaa paremmin ;) Kiva katsoa näitä videoita, esteet kun on samalla korkeudella mitä me hypitään (tai jopa isompia), niin on helpompi samaistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, ja laita sinäkin blogiin vaan juttua treeneistä. Liian nopeasti monet ahnehtii korkeutta, pitää olla realistinen. Ja minulla on super valkku joka katsoo perään ettei tehdä tyhmyyksiä.

      Poista

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?