Estevalmennus vk19/2016 | Video

Kuva wapun kisoista, by Ramona

Tämän viikon hyppäri alkoi huonolla fiiliksellä, kun tilaussatulan odottaminen ja lainasatulalla ratsastaminen jurppi niin älyttömästi. Minulla on ihanat ystävät, joilta saan lainata satulaa ja sumplimiset sujuvat. Satulanseppä on tarkistanut lainaamieni satuloiden sopivuuden, mutta lihasta on nyt tullut lisää. Ottaa tietysti päähän laittaa hevoselle varuste, jonka sopivuudesta on epävarma, mutta lihasten tulo on iloinen asia. Alunperin piti käyttää geeliromaania fyllinä satuloiden kanssa! Hevoseni onneksi näyttää tosi voimakkaasti, jos satula sattuu (ei liiku eteen, vaan jäkittää paikallaan), ja nyt ei niitä reaktioita ole tullut, joten kai tämä välttää nyt vielä hetken. Uusi estepenkki voi tulla jopa ihan lähipäivinä, jos tehdas on aikataulussa pysynyt.

Mutta yhtäkaikki, olin huonolla "ei tästä varmaan tule yhtään mitään" -fiiliksellä kiivetessäni hammasta purren selkään.

Hevonen oli kuitenkin ihan hyvällä fiiliksellä (niinkuin hyppäreillä yleensäkin) ja oma ajatus alkoi siitä sulaa. Menimme alkuun pystyestettä, joka oli myös radan ensimmäinen este. Valmentajani Lilo usein aloittaa verryttelyhypyt sillä esteellä, jonka hyppäämme radalla ensin. Sen jälkeen harjoittelemme vielä toista, se voi olla esim. okseri tai sarjan jälkimmäinen osa. Tämä este tulee toisessa kierroksessa kuin ensimmäinen verkkahyppy. Kun menimme ensimmäisiä ratojamme haparoiden syystalvella, harjoiteltiin rataa vielä enemmän osina alkutunnin aikana.

Yleensä teen radan oppimiseksi mielikuvaharjoituksia, tai siis keskityn ja käytän useaa eri muistiinpainamis- ja hahmottelutekniikkaa. Näin rata on helpompaa muistaa. Tällä hyppärillä vain unohdin tehdä tämän, ja kuinkas kävikään??? Unohdin, minne olin menossa. Noloa, mutta totta. Mietin kauan kehtaanko laittaa tällaista sähläysvideota nettiin, mutta blogin tarkoitus on seurata kehitystä.

Hevoseni on myös hieman säpäkkä, ja reagoi ympäristössä tavallisesta poikkeaviin tapahtumiin. Se on kyllä kiltti, ei yritä lingota ratsastajaa selästä tai mitään sellaista, mutta videoissa näkyy, että se hermoilee ja pomppii kävelykoneen luona ja kentän kulmassa. Eräs oli laittanut hevosensa kävelykoneesen kun verkkasimme, ja poni ei meinannut päästä yli pusikossa olleesta ihmisestä ja pyörivästä käppäristä, joka sitten pysähtyi. Lisäksi samaan aikaan hevosia haettiin tarhasta ja tuolla suunnalla oli muutakin hälinää. Videosta näkee kuinka Ani päädyssä keekoilee ja katsoo käppärille. En ratsasta sitä ihan uralle asti päädyssä, mutta silti se jännittyy ja poukkoilee.

Paras keino näissä tilanteissa on vain määrätietoisesti mennä kohti estettä. Ihan turha jäädä sinne rauhottelemaan, pysäyttelemään, volttailemaan, tms. tekemään numeroa asiasta. Poni on rehellinen hyppäämään, ja näillä korkeuksilla tehtävä on sille edelleen helppo, vaikka lähestyminen menisi mönkään. Eli ratsastan esteelle vaikka takaperin. Keekoilu loppuu heti kun lähestytään estettä, ja poni keskittyy korjaamaan askeleen.

Melko pitkä seli-seli-pohdinta yllä, mutta halusin avata sitä, miksi emme aina tule esteelle nätisti keskelle ja niin edelleen. Toki sitten kun kehityn pidemmälle, saan sen varmaan paremmin haltuun näissä tilanteissa. Nyt painelen esteelle ja huolehdin, että olen itse tasapainossa ja mukana, jos se ponnistaa kauempaa. Poni osaa tehdä pikkuaskeleen ja sovittaa ponnistuspaikat kuitenkin.

"Tiedän, että pusikossa on tiikeri, mutta meidän täytyy mennä."

Ja jos nyt joku on sitä mieltä että kauheaa kuinka revin ohjasta tms. niin totta hemmetissä otan ohjalla kiinni silloin, kun poni pomppii edes sentin! Napakampi pidäte on viesti sille, että pomppiminen on tyhmää ja se lopettaakin heti. Annan ohjan välittömästi pois kun poukkoilu lakkaa. Ja sitten jatketaan välittömästi as if nothing happened. Jos se kyttäilee tai lähtee sivuttain väistämään niin pidän istunnalla vastaan ja ratsastan vaan eteen, eli huomio heti takaisin siihen tehtävään eikä ympäristöön.

Rata 1
Eli poni on hieman liian villi, ja unohdan radan. Vaikka flunssainen valkku huutaa mihin pitäisi mennä, ei se kuulu minulle asti ollenkaan, kun tuulee ja hevonen korskuu. Mutta kohtuullisen idiootilta vaikutan tuossa, heh, kun huudot kuuluvat videolle niin hyvin. Tuulen puolella ei kuule mitään...

Rata 2
Totesin ensimmäisen radan olleen niin huono, että nyt ei mitään uusintoja vaan sama rata uudelleen hyvää perusrataa hakien. Valkku ohjeisti ottamaan hevosen aina esteen jälkeen kiinni, ja teen työtä käskettyä. Toimii! Muutenkin olin tässä vaiheessa jo unohtanut huonon fiilikseni ja halusin tehdä oikein siistin radan, jossa mennään rauhallisesti ja mokailematta. Tosin hyvin menee tämä rata, tästä jäi hyvä fiilis ja valkku kehui.

Nyt on puoli vuotta suunnilleen hypätty aloittamisesta, ja edetty tilanteesta, jossa yksittäinen kavalettikin oli jännä, tähän tilanteeseen. Eli hyppääminen tuntuu kivalta, ja luotan hevoseeni. Olen myös oppinut istumaan hypyssä mukana. Reagoin hevoseni poukkoiluihin nopeasti ja saan ongelmat ratkottua. Ani on mukava ratsastaa esteillä, vaikka joidenkin mielestä häntä töttöröllä porhaltava hevoseni on kreisi, ja miten uskallan. No, ajattelen että se on mukamas pelkkä poni.

Videoilla häiritsee vähän tuo etunoja-asento. En tiedä miksi istun noin, mutta aion tarkkailla tilannetta. En kuitenkaan sileän treenissä ole tuollaisessa asennossa. Onko se normaalia, vai ratsastanko huonosti? Seuraava homma on hakea ensimmäiseen rataan tuo rauhallinen ja varma moodi, mikä toisessa radassa näkyy. Ani ei ryysää esteelle, mutta esteen jälkeen kyllä. Nyt valmentaja neuvoi ottamaan kiinni, ja sehän toimi. Ratsastin kyllä lähestymisetkin rauhallisemmin.

Hiljaa hyvä tulee. :)