Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Ongelmavyyhdin ytimessä

Ohjelmassa lähiaikoina satuloiden testausta... Blogini lyhyen historian aikana olen käsitellyt ratsastukseen liittyviä haasteita monessa eri postauksessa. Kirjoitin turhautuneena, kuinka haluaisin olla parempi ratsastaja, mutta homma tuntuu vain jumittavan, vaikka ratsastan 6 kertaa viikossa. Kirjoitin päättäväisyydestä, että nyt hitsivieköön opin ratsastamaan...

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Day spa eli ponin kuuraus

Pakkasten paukkuessa ei ole voinut ruveta pesemään hevosta, ja häpesin silmät päästäni kun hieroja sai melkolailla likaisen potilaan käsittelyyn. Kun pakkanen laski, niin ei kuin kuuraamaan. Hevoseni ei ole klipattu, ja siksi on monta syytä miksi ei ole järkeä alkaa kovalla pakkasella pesemään. Tallissa on superpakkasella kylmä, kuuman veden saanti on epävarmaa,...

perjantai 22. tammikuuta 2016

Istuntaremonttia: osa 3

Eli tässä juttua kolmannesta istuntaremppayksäristä valmentaja Mia Kainulaisen käsittelyssä. Nämähän pidettiin kaksi viikkoa sitten, postaus on vaan jäänyt odottamaan vuoroaan. Ihana Ani. Kolmannella kerralla harjoittelimme aluksi pohjeapujen käyttöä, siis miten käytän pohjettani oikealla tavalla silloin kun sitä tarvitsee käyttää. Viljelen tässä nyt tuota sanaa pohje,...

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Istuntaremonttia: osa 2

Istuntaremontin jatko-osat ovat odottaneet postausvuoroa. Eli ohjelmassa oli toinen Mia Kainulaisen pitämä teemayksäri, projektina siis tehdä jotain mun istunnalle. Toisen istuntatunnin alussa keskustelimme lyhyesti edellisen päivän ratsastuksesta ja hahmottelimme tunnin fokuksen. Yksäreiden välissä oli siis yksi päivä. Mian yksärit muuten alkavat yleensä tällä tavalla......

tiistai 19. tammikuuta 2016

Valmentaja lomalla, kääk

Kolmen istuntatunnin anti jäi vähän keskeneräiseksi valmentajien lähdettyä matkalle. Viimeisellä yksärillä koin, että "pakka on revitty auki" ja hahmotan uuden istunnan pääpointit ja miten hevostani tulisi nyt kehittää. Lisäksi tunnin aikana tuli useita asioita, joita sain kotiläksyksi harjoitella valmentajieni loman ajan. Mutta seuraavana  päivänä ratsastaessani yksin...

lauantai 16. tammikuuta 2016

Lapa jumissa

Hevoshieroja Erika Ruokamo kävi illalla hieromassa Anin. Mukava tunnelmavalaistus kuvassa johtuu solariumin lämpölampuista. Lämmintä oli, vaikka takana näkyy, kuinka ovenkarmit ovat jäässä. Aloin epäillä että olisi tarvetta hoidolle, kun luin Anna Kilpeläisen sivuilta ratsun muodosta ja työskentelyasennon vaikutuksesta selän joustavuuteen. Kun hevosta ei ratsasta...

maanantai 11. tammikuuta 2016

Trendikäs tekstiiliurheilupostaus loppiaispakkasilta (tirsk... so not!)

Kylmä keli iski oikein urakalla, mutta loppiaisena lähdimme urheasti vähän maastoilemaan. Pakkasta oli rapeat 20 astetta ja melkoinen tuulikin. Vaatetta oli mukavasti päällä, eikä palellut. Ajattelinkin tehdä tähän trendikkään tekstiiliurheilupostauksen varusteistani. Meillä oli oikein lämmin, vaikka paluumatkalla pakkastuuli tuntui menevän hevosen kaulakappaleesta suoraan...

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Listitty heinäpaali ja pakkaspäivän höntsäilyä

Hrr, 18 astetta pakkasta! Olosuhteiden pakosta vähän erilainen tallipäivä. Tallille tullessa erehdyin poikkeamaan ylätalliin ensin. Siellä oli niin sanotusti tilanne päällä, eli 20 nälkäistä turpaa odottamassa iltaheiniä ja paali totaalisen jäässä. Ei kun apuun ja viiden naisen voimin listimään paalia. Aseina meillä oli vasara, saha, heinähanko ja lapio. Aikamoinen...