Vinkki: jos luet blogia tabletilla, käännä näyttö vaakatasoon, niin blogin kaikki ominaisuudet näkyvät kuten desktopissa. Käännettäessä näyttö pystysuuntaan näkyy simppeli mobiilinäkymä.
Blogi starttasi joulukuussa 2015.
Liity lukijaksi ja kommentoi rohkeasti - viestit ilahduttavat!
Pyrin blogissa tuottamaan sopivasti informaatiopainotteista sisältöä, sen mukaan millaisten asioiden kanssa milloinkin painimme. Tavoitteena minulla on oppia erinomaiset hevosnaistaidot hevosen omistajana, ja hyväksi ratsastajaksi, joka osaa omatoimisesti ratsastaa hevostaan niin, että se pysyy erinomaisessa fyysisessä kunnossa. Tätä vielä hiotaan loistovalkun siipien alla ja oikein mukavassa talliyhteisössä. Tulevalla kaudella tullaan myös debytoimaan meidän ekat kisat.
Jos linkität blogini oman blogisi blogrolliin, hihkaise siitä, niin pääsen tutkailemaan blogiasi.
Toivotamme Anin kanssa ihania joulun aikoja kaikille blogin lukijoille ja heppatutuille!
Paljon on ajatuksia kypsynyt kirjoitusaihioiksi, ja blogi palaa nyt tauolta.
Vuosi on ollut kaikille raskas ja varsinkin meille melkoista vuoristorataa. Vastoinkäymiset tekevät meistä vahvempia ja viisaampia, mutta toki vähempikin olisi riittänyt. Onneksi hevosten kanssa puuhatessa lievittyy stressi, eikä mielessä pyöri koko ajan korona, talous, ja niin edelleen. Onneksi on hevonen.
Minulle kuluneen vuoden teemoja ovat pysähtyminen, kiitollisuus, itsenäistyminen, kukoistaminen ja epävarmuus tulevasta. Kirjoitan näistä seuraavissa julkaisuissa.
Vielä kerran: hyvää joulua, pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!
Venähti tämä blogin tauko aika pitkäksi, mutta hei, täällä me ollaan edelleen. Eespäin mennään, kuin mummo lumessa.
Mulla keskeytyi tuo kirjoittaminen aikoinaan, monesta eri syystä. Yhdessä vaiheessa oli aika myrkyllinen ilmapiiri tämän bloggauksen ympärillä. Kirjoittajien roastaaminen HT-netissä näytti olevan keskenkasvuisten koulukiusaajien elämäntarkoitus. Ja bloggaamisesta alkoi tulla bisnestä. No mä en jaksa uhrata ajatustakaan jollekin hakukoneoptimoinnille. Tämä on mulle harrastus, eikä työ.
Kirjoittamiseen pitää olla inspiraatio - no, silloin ei oikein inspiroinut. Mutta nyt on useamman kuukauden tuntunut jo siltä, että:
Inspiraatio is back!
Tässä välissä on tapahtunut aika paljon. Olen saanut paljon kokemusta hevosen omistajana. Olen kehittynyt ratsastajana. En ole tehnyt henkilökohtaista konkurssia, vaikka yhden yksiön myyntivoitot tuo poni on kyllä törsännyt. (Totally worth it!) On käyty muutamat kisat, mutta enimmäkseen ihan omaa arkea puuhailtu. On mennyt hyvin, ja on mennyt huonosti. Kaikkea siltä väliltä.
Kolmen kuukauden päästä Ani on ollut minulla viisi vuotta. Viisi vuotta!!! Se oli tullessaan 6-vuotias, nyt se täyttää 11. Viisi vuotta on tuntunut aika lyhyeltä ajalta, ja kaikenlaista on koettu.
On ihana tunne, kun oa hevonen on niin tuttu, että tiedät kaikki sen omat jutut, osaat lukea mitä sen päässä liikkuu. On sellainen oma ihana kupla, yhteys, mitä kukaan muu ei tavoita sen kanssa. Ensimmäisenä vuonna tuskailin, opinko ikinä lukemaan hevoen kasvoilta, milloin sillä on niinsanottu "kipuilme". Nyt luen kaikki sen fiilikset, ilot, surut, tyytyväisyyden, hermostumisen, uteliaisuuden, arkailun, ärsytyksen, riemun, mökötyksen.
Olin juuri pitkällä flunssalomalla, ja jouduin olemaan täysin pois tallilta useita viikkoja. Tauko venähti lopulta 6 viikon mittaiseksi. Ihan hullua! Jännitti, miten Ani reagoi nähdessään minut pitkän tauon jälkeen ekan kerran.
"Tottakai se hörisee sulle", sanoin ruunan omistaja.
No, se itse asiassa mökötti. Ei ottanut porkkanaa mun kädestä, maailman ahnein hevonen. (Sillä oli varaa, koska oli saanut heiniä, ruuatta se ei olisi ikinä pystynyt tuollaiseen mielenosoitukseen.)
Tammat. <3
Kyllä se suli sitten kun venyttelin ja hieroin. Saatiin jopa porkkanajumppa tehtyä.
Toisena päivänä se tuli ilahtuneena tarhassa portille, vaikka kevätaurinko paistoi (eikä se ennen saikkua viitsinyt tulla, oli vaihtanut tarhaa ja siitä asti mököttänyt jättämällä tulematta portille). Oli silläkin ollut siis ikävä omaa ihmistä.
Just nyt me keskitytään toipumaan flunssasta ja nautitaan rauhassa kevään tulosta. Ei tarvitse suorittaa. Ei ole tavoitteita. Kaikki on isommassa perspektiivissä ihan hyvin. Ei ole kiire mihinkään. Pidetään vaan yhtä, mä ja mun poni.
Kävimme pitkästä aikaa Anin kanssa kisoissa, kun Laakspohjassa Lohjalla järjestettiin 1-tason kilpailut sunnuntaina 19. marraskuuta. Uutta kisareissussa oli se, että olimme ensimmäistä kertaa liikkeellä omalla traikulla, mistä kirjoittelen myöhemmin. Jäätävästä tihkusateesta huolimatta oli kiva ja onnistunut reissu. Tallilta oli jopa 7 ratsukkoa kisoissa, joten tietenkin vielä erityisen kiva fiilis, kun kavereita on iso jengi mukana.
Jee!
Kisat sujuivat kivasti, vaikka kommelluksiakin sattui. Radat oli suunnitellut Johanna Mikkola, ja ne olivat melko teknisiä siihen nähden, että kyseessä oli 1-taso. Jo se, että kisat ovat hallissa, tuo pientä lisähaastetta, koska ei ole mahdollista tehdä kovin laajoja teitä. Meillä harjoitellaan tekniikkaa paljon, eikä rata kuitenkaan ollut vaikea. Tällaiset radat ovat todella mielenkiintoisia ratsastaa rennoissa ykköstason puitteissa, turhia stressaamatta. Kivaa oli myös se, että joka luokalle oli uusi rata opeteltavaksi. Ja jopa muistin molemmat!
Kuva 60 cm ratapiirroksesta.
Kisoissa oli lämmittely suuren maneesin vieressä olevassa pienemmässä maneesissa, josta pääsi suoraan sisäkautta radalle. Erittäin iso peukku tästä!
Hyppäsimme 60 cm ja 80 cm, joissa molemmissa jatkettiin perusradalta suoraan uusintaan. Mietin ensin, että nämä ovat ehkä parhaiten sujuneet kisat minulta, koska sijoituin molemmissa luokissa, mutta sitten huomasin että yleensä kilpailuissa on ollut Clear Round -arvostelu 60-70 cm luokissa, olemmehan toki yleensä saaneet sen puhtaan radan ruusukkeen.
60 cm rata ei tosin sujunut ihan ilman kommelluksia. Yhdeksännen esteen jälkeen yksi valmistautuva ratsukko oli pysähtynyt reitille, mistä seurasi minulle ylimääräinen voltti. Jatkoin radan loppuun ja ajattelin että tuomari ei varmastikaan tuosta nyt anna virhepisteitä, mutta tuomari ei nähnyt tilannetta kokonaan ja kyllä niitä virhepisteitä tuli. Ilmeisesti minun olisi pitänyt huutaa "pois tieltä" kovalla äänellä ja keskeyttää suoritus. Sitten uusinta olisi aloitettu uudelleen. Selvitimme sitten asiaa tuomarin kanssa, ja sain ratsastaa uusinnan uudelleen. Vaikka uusinta alkoi perusradan 8. esteen jälkeen, niin minun piti hypätä myös se 8. este uudelleen. (Täytynee ennen ensi kautta lukea kilpailusäännöt uudestaan oikein tarkkaan läpi...) Mutta tällaista sattuu, no big deal.
Loppujen lopuksi uudestaan ratsastetun uusinnan tuloksena sijoitus oli 4. sija. Ratsukoita luokkaan osallistui 20. Seuraava luokka sujui ilman kommelluksia. 80 cm luokassa kilpaili 31 ratsukkoa, ja sijoituimme 6. sijalle.
Palkintojenjaossa, 1. sijoittunut puuttuu kuvasta.
Kunniakierros...
Kilpailuissa oli oikein mainio buffa, ja minulle osui kivat, Hööksin sponsoroimat esinepalkinnot. Kummassakin palkintokassissa oli mustaa saappaidenhoitoainetta ja nätti pipo, toinen pinkki ja toinen sininen. Sattumoisin minulla oli pulaa tallipipoista, ja pipot mätsäävät päälläni olevaan pinkkiin fleecetakkiin ja Rocky Ridersin tummansiniseen seuratakkiin. Kiitos LOR!
Taas on se aika vuodesta: talviturkkia pukkaa ja Ani hikeentyi treeneissä niin, että klippaus oli ajankohtaista. Viime viikonloppuna kaverini Elina klippasi taas Anin.
Kun Elina alkoi klipata, Ani oli heti osallistumassa ja neuvomassa, "jesh, viitsitkö ottaa tuosta kans vähän".
Tallin maneesi ei ole lämmitetty, joten teen mielelläni klippauksen hyvissä ajoin, jotta karvaa on hieman kasvanut kylmimpien kelien koittaessa sydäntalvella. Treenaamme ihan normaalisti aina jonnekin -14°C asti, mutta ja kelien kylmetessä huomioidaan olosuhteet. Siitä kovemmissa pakkasissa sitten tilanteen mukaan. Kylmimmät kelit ovat olleet -28°C ja silloin vain kävelytimme hevosia maneesissa. Klipperin terät säädetään niin, että karvaa jää muutama milli.
Ensimmäisenä talvena en klipannut Ania syksyllä, koska se oli kevyemmässä treenissä, mutta klippasimme sen kevättalvella maaliskuun alkupuolella, kun talvikarva alkoi lähteä pois ja treeniinkin saatiin lisää tekemistä. Viime vuonna klippasimme jo syksyllä, mutta keväällä ei sitten tarvinnutkaan, kun kesäkarva oli siistiä ja lyhyttä. Eli tarpeen mukaan mietitään milloin klipataan.
Jalkoja emme klippaa, sillä hevosilla on tallilla 10-12 tunnin tarhaus säiden suosiessa. Anin jalat saa myös huoliteltua saksilla ihan siisteiksi, koska sen talvikarva on todella silkkinen ja siisti. Kun pidempiä "lasimaisia" karvoja lyhentää saksilla, niin tulos on siisti. Samanlaisia karvoja kasvaa leuan alle, ja niitäkin leikkaan siistimmäksi. Meillä ei ole ollut koskaan ongelmia rivin kanssa, joten siistin ajoittain vuohiset saksilla, mutta hirveän tarkka asiasta ei tarvitse olla.
"Minähän en mitään poseeraa."
Alunperin nuorempana Anilla käytettiin korvatulppia kengittäessä ja klipattaessa, mutta minulla ollessaan se ei ole enää tarvinnut niitä. Kaikenlaiset toimenpiteet sujuvat yleensä ihan rauhallisesti ja rennosti. Edellisellä kerralla Ani tuntui oikein nauttivan klippauksesta.
Nyt klippaus meni muuten ihan hyvin, mutta vasemmalla takana vatsan alaosassa oli paikka jonka klippauksesta Ani hermostui oikein kunnolla. Saimme taisteltua tuonkin homman läpi, pieni huolimattoman näköinen kohta taisi jäädä sinne vatsan alle. Yritimme miettiä syytä reaktioon, mutta selitys taisi lopulta olla melko yksinkertainen. Karsinaan päästyään Ani rupesi heti pissalle (hän on todella siisti eikä yleensä lorottele käytävälle tai ratsastaessa) ja tärisevä klipperi vatsan takaosassa tuntui varmaan hirveältä pidätellessä. Olisiko sitten virtsarakko ollut niillä kohdilla. Tuon hevosen kanssa on niin, että jos se pöllöilee, asialle on aina joku selitys, koska se on kiltti ja helppo noin pääsääntöisesti.
Terve iho, karva kiiltää, omistaja on enemmän kuin tyytyväinen.
Erityisen iloinen olin siitä, että klippauksen alta paljastui todella terve ja hyvinvoiva iho. Tästä aiemmasta postauksesta näet, kuinka meillä on ollut aiemmin iho-ongelmia, kun Anilla oli ollut antibioottikuureja. Olen myös kirjoittanut aiemmin, miten olen olen hoitanut vuotavaa suolistoa kuntoon. Tuossa jälkimmäisen linkin postauksessa on vielä oikein lähikuva samasta kohdasta huonossa kunnossa, kuin mikä nyt tuossa yläpuolella olevassa kuvassa on täydellisen terve iho. Ero on aika huomattava. Nyt iho ja kiiltävä karva kertoo, että Ani voi todella hyvin. Bakteerikannasta huolehtiminen, oikea ruokinta, sekä tarkoituksenmukaisesti valitut lisäravinteet ja yrtit - siinäpä se.
Tänä kesänä kisaaminen on jäänyt tosi vähälle (matkoja, flunssaa), mutta päästiin vihdoin viimein harkkakisoihin Melginien tallille Vihtiin tänään. Paikka oli oikein kiva, verryttely ulkona ja kilpailu maneesissa, hyvin tilaa tällaisiin pieniin kilpailuihin. Kaikki oli kivasti lähellä, ja ajoaikakin meiltä oli yllättävän vähän, vain 25 minuuttia. Tallilla oli hyvä estekalusto ja toimivat pohjat.
Menin vain 80cm luokan, koska emme ole tällä kaudella kisanneet 90 cm luokkia ja nämä olivat kauden ensimmäiset hallikilpailut. Vasta yksi hyppäri ehdittiin vetää maneesissa alle. Ainahan sitä voi jälki-ilmoittautua paikan päällä isompaan luokkaan jos hevonen tuntuu hyvältä, mutta tänään Ani jäi aika vaisun oloiseksi, niin en sellaista edes miettinyt.
80 cm luokan rata.
En saanut verkan aikana Ania oikein innostumaan. Yleensä esteillä ei ole mitään ongelmaa, jo pelkkä kavaletti saa koneen hyrisemään. Ei tänään. Laukka oli radalla huono, ja jouduin jotenkin oikein puskemaan sitä laukkaa eteenpäin esteiden välillä. Ei ehkä kovin tyylikkään näköistä menoa, mutta hei, "elämä on". Tulos oli joka tapauksessa tuplanolla ja kovasta päänsärystä huolimatta muistin radan. En oikein tiedä miksi Ani ei omaan tapaansa syttynyt, se on muutenkin ollut viime aikoina välillä uuvahtaneen oloineen. Lisäsin jo hieman rehuannosta, mutta mietimme valmentajan kanssa että ehkä täytyy vielä koittaa nostaa lisää.
Toinen vaihtoehtoinen selitys olisi se, että Ani on kertakaikkiaan niin rakastunut naapurinpoikaan, ettei töistä tule mitään. Naapuriboksiin muutti komea 5-vuotias Pete ja tilanne oli eilen se, että nämä seisovat turvat yhdessä ja nuolevat toistensa turpia kaltereiden välistä. Kiima on tietenkin melkoinen. Ani saa kiiman joka sinoasta uudesta naapurista, ihan tammoistakin, ja ruunia on ollut naapurina ennenkin, mutta mitään tälläista en ole nähnyt. En tiedä malttaako Ani edes nukkua... mitään muuta selitystä en keksi: ruokaa on lisätty, treeni on pysynyt samana ja on kevennettykin välissä päiviä, mitään kremppoja ei ole. Ota näistä nuorista tammoista nyt sitten selvää.
Tässäpä rata:
Lähdin liikkeelle ennen vihellystä, kun tuomari vastasi tervehdykseen ja sitten jotenkin hämmennyin että oliko vihellys jo tullut. Mutta vihelsivät kuitenkin sitten. Joissain kisoissa on niin kauhea kiire, toisissa taas annetaan reilusti aikaa... Huomaa että ei ole kisarutiinia riittävästi, kun on epävarmuutta tällaisista perusjutuista.
Kakkosella ja kolmosella sekä sarjalla Ani vähän arpoo ja painaa oikealle, mutta esteillä ei sinänsä ole mitään ongelmaa. Pieniä kopautuksia kuuluu näillä kuitenkin, mikä ei ole niin tyypillistä Anille.
On tuo kuitenkin niin kiva hevonen... vaikka ei ollut laukka parhaimmillaan niin kuitenkin kiipeää yli ja säätää askeleet. Se valitsee aina hypätä eikä kieltää. Olen hyvin kiitollinen tästä pikku tammastani, joka on niin reilu ja näppärä silloinkin kun se ei jaksa olla parhaimmillaan!
No, meni miten meni, tavoitteena oli saada rutiinia ja tuplanolla, joten tavoite saavutettu. Nyt pitäisi vaan koittaa ahkerammin päästä kisoihin, jos käy muutaman kerran vuodessa niin sitä rutiinia ei tule, ja se rutiinin puute sitten haittaa muuta suoritusta.
Ani ei jaksa poseerata, vaan tsiigailee paikalla olevia komistuksia.
Kuvamuisto Hangosta 2016, kun hyppäreiltä pelkkää videota.
Tänään oli taas hyppäri. Menimme ensin jumppaa ja verryttelyä kavaleteilla. Seuraavaksi jatkoimme rarsastamalla muutamia paloja radasta, jolloin testaamme esteiden välisiä etäisyyksiä. Lopuksi ratsastimme kaksi perusrataa.
Olemme menosssa pitkästä aikaa kisoihin sunnuntaina. Valmentaja teetti meillä kaksi eri rataa, niin saimme myös harjoitusta radan opettelusta.
Molemmat radat sujuivat ihan hyvin. Ensimmäisen radan menin hieman kaasu pohjassa, koska Ani oli vähän nahkea alussa verkatessa, niin pistin vauhtia. Rata meni hyvin, mutta moitteita tuli siitä, että ratsastin liikaa eteen ja vauhdilla. Se toimii matalilla esteillä, ja sillä on tietenkin helppo kompensoida omia puutteita ratsastuksessa. Kehittyäkseen paremmaksi tarvitsisi myös osata mennä rauhallisemmin, mutta sujuvalla tempolla. Jos vain menee täysillä, niin ei jää säätövaraa, minkä merkitys korostuu estekorkeuden noustessa.
Lisäksi valkku yritti sparrata minua suoristamaan selän (valkku siis karjuu rydfistä koko videopätkän ajan :D). Minulla on ollut selkä jumissa tällä viikolla kylmetettyäni sen kisoissa viime viikonloppuna. Kävin jo hierojalla, mutta en vain oikein saa sitä suoraan vielä. Minulla on muutenkin ratsastaessa toimistotyöläisen ryhti, joka näkyy suoraan istunnassa käpertymisenä eteenpäin, ja leuka työntyy eteen.
Toisella radalla vaihtui rata, eli treenasimme myös kykyä omaksua nopeasti uusi rata. Pyrin ratsastamaan tämän radan hallitummin, no - välillä tempo vähän vaihteli ja ehkä oli jotain ongelmaa väärän laukan kanssa jossain, mutta oikeaan suuntaan kuitenkin.
Saksaan asettunut ja siellä omaa tallia pitävä suomalaistaustainen esteratsastaja Jenny Heinekamp kävi pitämässä tallillamme valmennuksia viime viikolla. Pääsimme Anin kanssa osallistumaan valmennukseen perjantaina päivänä, ja kahtena päivänä seurasin Jennyn valmennuksia yleisössä.
Jennyn valmennusta on todella mielenkiintoista seurata, hän on hyvin tarkka, keskittyy ratsukoihin herkeämättä neuvoen, ja räätälöi ryhmässä tehtäviä kullekin ratsukolle erikseen sen mukaan, mikä kyseisellä ratsukolla oli keskeisimpinä kehityskohteina. Järjestimme talliporukalle mukavan herkkupöydän ja seurasimme katsomossa porukalla toistemme valmennuksia. Säätkin olivat suosiolliset, ihanan lämmintä ja aurinkoista, vain pieni tihkusade yhtenä päivänä oman valmennukseni aikana, mutta se ei tuntunut missään.
Ratsastusseuramme Rocky Riders (RCR) tuki ratsukoidensa osallistumista valmennukseen. On mielestäni hieno juttu, että seura tukee kilpailevien ratsukoiden lisäksi myös valmentautumista, koska varainhankintaan osallistuvat kaikki, ja valmennus on tärkeää, piste! Meillä oli mahdollisuus ottaa kurssimuotoisesti valmennusta yksi tai useampi päivä peräkkäin joko kolmen hengen ryhmässä tai yksityistunteina.
Minulla ja ystävälläni oli kuitenkin sellainen tilanne, että pääsimme osallistumaan vain yhtenä päivänä, joten saimme sitten valmennusta kahden hengen ryhmässä. Olin ollut matkoilla ja minulla oli ollut viikon ratsastustauko edellisellä viikolla ja kroppa palautui tauosta melko hitaasti, ja hyppärikin oli tietenkin jäänyt väliin edellisellä viikolla. En halunnut mennä valmennukseen tauon jälkeenhyppäämättä ensin jotain pientä alle alkuviikosta. Hyppäsin siis tiistaina estetunnilla kevyesti yhden matalan radan ja verkkahypyissäkin säästelin hevosta, sillä halusin varmistua, että se perjantaina jaksaa valmennuksen hyvin.
Alkujännityksestä eteenpäin
Valmennuksessa aloitimme työstämällä hevosiamme ravissa. Jenny halusi nähdä kuinka herkästi saamme hevosen reagoimaan apuihin, ja miten ne liikkuvat siirtymien jälkeen eteenpäin. Harjoittelimme ravissa tempon vaihtelua, ja Jenny opasti kumpaakin ratsukkoa vuorotellen, analysoiden hevostemme yksilöllisiä piirteitä. Menimme myös muutamia puomeja kevyessä ravissa alkuun.
En tiedä halusiko Jenny tarkkailla hevostemme tyyliä reagoida tehtäviin vai oliko tehtävän tarkoitus olla icebreaker kun alkuun jännitti aika hitosti! :D Arvostan Jennyä urheilijana todella korkealle ja tunnustan, että minua jännitti valmennus enemmän kuin kisoissa radalla. Olen vähän suorittaja... kisoissa jos ratsastus nyt on päällisin puolin siistin näköistä, niin ketään ei kiinnosta muu kuin miten suoriudun radasta ja mikä on aika... Valmennuksessa ajattelen että jokaista liikettäni tarkkaillaan suurennuslasilla, huu! Jännitys kyllä haihtui nopeasti kun pääsimme työskentelyn makuun, ja Jennyhän on todella mukava.
Hevosestani löytyi turbovaihde :D
Aloittaessamme hevosten työskentelyn laukassa, verkkasimme ensin niitä ihan rennosti ja välillä kevyessä istunnassa. Sitten Jenny pyysi meitä ratsastamaan vauhdikkaasti laukkaa eteen, ja sitten otimme ne kiinni mahdollisimman paljon istunnan avulla. Kun lisäsin laukkaa mielestäni siihen, mikä Anilla on nyt se top speed mitä sillä pääsee, niin Jenny pyysi kovempaa, ja vielä vähän. En tiedä mitä tapahtui, mutta se mitä tavallisesti sileän treeneissä menemme lisättyä laukkaa ei ollut mitään siihen verrattuna, mitä vauhtia hepat nyt liikkuivat. Olin aivan ällistynyt että hevosestani löytyi sellainen vaihde ja sillä näytti olevan jopa hauskaa.
Myös hidastus sujui nopeasti ja istuntaa käyttäen, mutta siinä selkeästi on vielä parantamisen varaa. Kiinni ottaminen on aina vaikeampaa kuin vauhtiin pyytäminen, jos meinaa kauniisti saada istunnalla kiinni niin, että rytmi säilyy hyvänä. Tätä on kuitenkin helppo harjoitella itsekseen jatkossa.
Toisin sanoen, Anista löytyi ihan mielettömästi uusia vaihteita. Olen pitänyt sitä vähän hidaslaukkaisena (tai sen lyhyempi askel ei riitä kovin reippaasti etenevään laukkaan, jos vertailee muihin hevosiin), mutta en vain osannut pyytää mitään tällaista. Duh... Tässä pyrittiin muun muassa kehittämään hevosen reaktiokykyä ja saamaan se niinsanotusti pohkeen eteen. Ratsastettavuudessa ennen ja jälkeen harjoituksen oli iso ero. Tätä aion treenata nyt ahkerasti - tosin muutama pyrähdys joka treenikerralla riittää.
Falling in love with my horse again <3
Kaksi rataa ja analyysit sekä video
Hyppäsimme hieman muutamia pystyesteitä, joissa ensin pidempi lähestyminen ja toisessa lyhyempi, ja sitten lopuksi radat. Ensimmäisellä radalla en ehkä yltänyt parhaimpaani, koska nopeasti opeteltu rata ei ollut ihan hyvin muistissa (dementiakerho oli taas paikalla) ja muutama lähestyinen oli vähän huono, mistä seurasi aina haastetta seuraavaan lähestymiseen.
Ani kuitenkin hyppäsi hyvin ja nollilla mentiin. Ani on myös niin ihana kun se menee rehellisesti - huomaa ykkösradan sarja, jossa ottaa yhden lauka-askeleen välissä kaksi askelta korjatakseen huonon hypyn sisään. Unohdin minne oin menossa, ja lähestyminen kärsi tästä keskittymishäiriöstä. Lähestyimme hieman kaarrellen estettä, kun minulla meni käännös ensin vähän pitkälle (arviointivirhe, milloin pitää kääntää uralta esteelle) ja Ani vähän ihmetteli niitä sokeripaloja siinä alla tai ehkä se vain luuli ensin että olemme menossa esteen oikealta puolelta, mutta hyppäsi silti rehellisesti ja korjasi mun virheet ottamalla kaksi askelta välissä. Jos tulee jotain tällaista niin ratsastan vaan päättäväisesti kohti estettä, että kyllä me nyt vaan mennään eikä meinata. Ja sitten olen tarkkana, että olen hypyssä mukana, miten ikinä se sen korjaakin.
Itselläni on alkanut pikkuhiljaa kehittyä tuo ymmärrys ponnistuspaikasta ja miten pyydän hypyn kauempaa tai odotan lähempää. Mutta se edellyttää, että tempo on hyvä ja energinen kun ratsastan esteelle, jos laukka on sellaista mummolaukkaa niin siinä ollaan kyllä oman onnen nojassa ja voi vaan rukoila että hevonen hoitaa homman kotiin. En voi todellakaan sanoa, että aina sen osaisin nähdä ja niin pois päin, mutta näitä hyviä hetkiä alkaa jo tulla. (Uusille lukijoille tiedoksi että aloitin hyppäämisen ihan nollasta marraskuussa 2015.) Muutama hyppy oli sitten melko iso, kun pyysin hyppäämään kauempaa ja ihana Ani tekee työtä käskettyä. Videossa kuuluu ääniefektinä "uugh" kun tulee megahyppy, ja sama kuuluu lopussa yleisöstäkin. :D
Toinen rata meni jo hallitummin, hyvä fiilis!
Muiden treeneistä ahaa-elämyksiä
Mitä opin muiden valmennuksia katsoessa? Opin kaikenlaista, mutta nostan kolme asiaa tähän.
1. Ratsasta loppuun asti. Päällimmäisenä jäi mieleen se, että auttaakseen ratsastajia suorittamaan tehtävän huolellisesti loppuun asti, Jenny pyysi esteen jälkeen ratsukkoa tekemään pienen voltin. Eli kovin useinhan sitä tekee tehtävän, ja sitten hypyn jälkeen siirrytään nopsaan käyntiin. Mutta kun ratsastaja jatkaa ja tekee voltin, hän ratsastaa myös esteen jälkeen huolellisesti, ja tekee huolellisen siirtymän. Näistä volteista on varmasti hyötyä muihinkin asioihin, mutta tämän ahaa-elämyksen itse sain. Omassa valmennuksessa keskityinkin siihen, että ratsastan suunnitelmallisesti myös esteen jälkeen ja teen valmistellut ja hallitun siirtymän raviin.
2. Ratsasta esteen jälkeen. Huomasin myös, että monelle ratsastajalle neuvona oli tulla esteen jälkeen nopeammin alas satulaan ja ratsastaa, jotta hevonen pysyy lyhyenä ja tahti säilyy esteiden välillä.
3. Siirtymien avulla kontrollin säilyttäminen pehmeästi. Eräs hevonen oli ratsastajalleen vahvan tuntuinen. Tätä ratsastajaa Jenny neuvoi siirtymään esteiden välillä nopeasti raviin ja nostamaan heti uuden laukan. Nämä siirtymät tehtiin vain kentän päädyissä, ei silloin kun esteet olivat suoralla linjalla. Eli lyhyt siirtymä auttoi hevosen pysymään ratsastajan kontrollissa.
Makes sense.
Tästä on hyvä jatkaa takaisin vakivalmentajani hyppärille, heippa!
Kuolain vai kuolaimeton?
-
Kultaisella 80-luvulla ratsastin joskus huvikseni riimulla, johon oli
kiinnitetty ohjat. Mutta oletusarvo oli ja on yhä, kuten on kai ollut jo
useamman tuh...
Muulimenojen vuoden 2024 kooste
-
Vuosi 2024 oli aika erilainen aikaisempiin vuosiin verrattuna! Mehän
asuimme Muulin kanssa toukokuun loppuun asti Sonkajärvellä ja harrastelimme
sieltäkä...
Mammaponin kuulumisia
-
Olen lomalla! Ja sehän tarkoittaa, että välillä on aikaa myös bloggailuun.
Koska viime päivityksessä keskityttiin nuorisojaostoon, otetaan nyt pieni
kats...
Pisin tauko miesmuistiin
-
Kehtaakohan tänne enää kirjoittaa? :D
Mitään pahotteluja en aio ladella siitä että olen ollut pitkään
kirjoittamatta. On sanomattakin selvää että on hiema...
Joulukuun treenit
-
Joulukuu valkeni, tai ei oikeastaan edes valjennut, sateisena ja märkänä.
Ceellä oli alkukuusta edessä vielä pohjalliset, joten aika paljon mentiin
käynti-...
Vuoden harmain päivä
-
Herätelläänpä blogia henkiin kuvapostauksen merkeissä, sillä halusin jakaa
heppojen vilittelykuvia harmaan arjen keskelle. Tänään lauantaina sanotaan
oleva...
Elisabet Ehrnrooth ja Bolegys La-Ro esittäytyy!
-
*( Tämä postaus on tehty yhteistyössä Helsinki Horse Shown kanssa)*
Tämän vuoden Helsinki Horse Shown kouluratsastuksen Grand Prix-luokissa
ratsastaa mm...
Ratsastuksen EM, keep Marko talking!
-
Hah, niin se vaan tämäkin hiljaisuudessa liian pitkän aikaa viettänyt blogi
taas täältä nousee, nyt on aikaa tärkeille asioille ja tämä on yksi niistä.
Enn...
Kun kaikki on kohdallaan
-
Kun kaikki on kohdallaan, on Pena niin hyvä ratsastaa. Kun se on
keskittynyt, rento ja läsnä. Kun löytyy hyvä flow. Silloin ei oikeastaan
tarvitse edes *te...
Uusi ohjasajovyö ja testiajo
-
Kyllä nyt kelpaa ohjasajaa, kun viimeinkin raaskin investoida kunnolliseen
vyöhön. Pikkasen tosin tuunasin tätä heti alkuunsa, kun minusta selkärangantil...
Ruuhkis on siirtynyt lähes kokonaan facebookiin
-
Kuten moni on huomannut, elämä on liian kiireistä pitkien tekstien
kirjoittamiseen, sillä lyhyemmälläkin selviää. Vaikka olen sangen
epäaktiivinen bloggaaj...
Uusi vuosi hyvillä treeneillä
-
Ensinäkin aivan ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille!
Uusi vuosi ja uudet kujeet..niinhän sitä sanotaan ja niin meilläkin on
tapahtumassa. Tämä vuosi ...
Katsaus vuoteen 2018
-
Palataan menneeseen vuoteen niin saan kätevästi päivitettyä myös blogia
hieman ajantasalle
*Tammikuu*
Vuoden alku oli mustaakin mustempi. Tammikuun lopuss...
Tilannepäivitystä
-
Talli tuntuu tällä hetkellä todella tyhjältä.
Tyhjähän se ei ole, mutta Jare ja Lennu lähtivät kuun alussa
ajo-opetukseen. Lisäksi tänään oli se haikea päiv...
Uusi yrittäjä täällä hei!
-
Hopssuikkaa, minne se kevät oikein hävisi? Taisi kestää neljä päivää
kaikkinensa. Elossa ollaan, vaikka hiljaiseloa onkin ollut aikalailla. Maan
alla olen ...
Kiitos Deelle kaikesta
-
1,5 viikkoa kulunut, kun Dee ei ole enää ollut omani. Reilu viikko sitten
sunnuntaina vein Deen uuteen kotiinsa. Itselläni on ollut niin
ristiriitaiset t...
Kurssi Jumesnniemellä 22.-23.7!
-
Kuva: Anniina Gullans
Sinä ja Hevonen, yhdessä.
Haluaisitko löytää erilaisen lähestymistavan hevosesi kanssa olemiseen?
Kurssin aikana tutustumme hevos...
Anna Kärkkäisen valmennukset vol. 1
-
Maanantaina 3.7 palasin töihin kesälomalta ja työpäivään sisältyi myös Anna
Kärkkäisen estevalmennus. En ole pitkiin aikoihin käynyt Annan tunneilla,
mutta...
Loving the summer!
-
Kesäkuu piti sisällään loman, mukavan juhannuksen, eka heinäkuun
viikonloppu iskelmäfestrarit ja ulkoilua aurinkoisen sään helliessä!
Kesällä on niin p...
Pöly laskeutuu
-
Kolmisen viikkoa sitten tein päätöksen GD:n kanssa eli luovuin hevosesta ja
luovutin sen kanssa. Hevonen ei ole enää omistuksessani. Sopimuksessa on
kyll...
Kuulumiset ja uusi jälleenmyyjä !
-
Ihanaa, vihdoinkin ne kesäkelit saapui! Kohta pääsee hepat laitumelle ja
kesä voi virallisesti alkaa. :)
Hepat voi kaikki hyvin, Kamillan jalka oli paran...
Se on viimeinen viesti
-
En usko, että tämä tulee kenellekään järin suurena yllätyksenä. Blogini
hidas kuolema on ollut nähtävissä jo pitkään, sillä postaustahti on
hidastunut vuos...
Muutoksen tuulet
-
Joskus on vaan pakko mennä eteenpäin. Viime kesän lopulla erosin
lopullisesti pitkästä parisuhteesta todella pitkän pohdinnan jälkeen.
Kaipasin muutosta e...
Hyvää Joulua
-
Hengissä ollaan ja hyvin voidaan, blogin unohtumisesta huolimatta.
*Iloista Joulua kaikille! *
Pohjois-Karjalassa saadaan nauttia valkoisesta joulusta.
Mitäköhän muut meistä ajattelee?
-
Muuton alla heräsi uusi tuska. Mitäköhän muut meistä ajattelee?
Kun ilmoitin, että vaihdetaan tallia, saatiin aivan ihania kommentteja
kaikilta, miten harm...
Syksyn kauneus ja kurjuus
-
Nautin syksyn tulosta. Siitä, kun värit hiljalleen vaihtuivat, luonto
painui unilleen, kylmä ilma hiipi iholle. Kun ensimmäiset huuruiset
hengitykset nousi...
me ollaan somessa!
-
Koska blogi tuntuu raahaavan nyt melkoisen hitaasti mukana touhuissa, on
Patselle kasattu nyt oma sivu facebookkiin!
En sulje blogia mutta josko fb puolel...
HIHS 2016 - Small Tour finaali
-
Huhhuh mikä kokemus! Kauden päätavoitehan oli päästä Small Tourin
finaaliin, ja pääsimmekin sinne sijalla neljä, kun viisi parasta otettiin
mukaan. Sijoitu...
Miten meille sitten kävikään?
-
Lopputulos Rikun ontumisen suhteen on se, ettei lopputulosta ole. Minulla
ei ole vieläkään diagnoosia, on vain kokeiltuja hoitomuotoja ja tyhjä
lompakko. V...
The show.
-
Ronja having a good time.
Istun juuri katsomossa ja world cupin alkuun on enään parisen tuntia.
On ollut mahtava kilpailu jälleen kerran ja olemme saann...
Yksi pieni sana
-
Perheen toinen puolisko oli viikonloppuna toimihenkilönä
urheilutapahtumassa. Kyseessä ns. kansallinen kilpailu, jossa toimihenkilöt
olivat mukana talkooho...
Lokakuun alku kuvina
-
Jospa sairastelut olisi nyt tältä (seuraavalta kymmeneltä) vuodelta
sairasteltu! Angie on ollut todella kiva ratsastaa ja liikuttaa
maastakäsin, mitään eri...
Viimeiset treenit Ketun kanssa
-
Salon GP-kilpailujen jälkeen luvassa oli pidempi kisatauko, sillä en
saanut mitenkään työvuoroja vaihdettua niin, että oltaisiin päästy
kisoihin. Yksi vii...
Chekker & Chia de Gracia
-
Sain tilaisuuden kokeilla Chia de Gracian luontaistuotteita. Kohdehevosena
kukas muukaan kuin meidän Chekker, jolla näitä vaivoja riittää! Chekkerin
nivelr...
Bye bye beautiful
-
*Jouduin hieman tahtomattani pari kuukautta sitten ehkä elämäni vaikeimman
päätöksen eteen. Tiesin että joudun päätöksiä jossain vaiheessa tekemään,
mutta...
Kisoja, treenejä, kavereita ja opiskelua!
-
Moi!
Taas vierähtänyt pari kuukautta tosta noin vaan. Lyhyesti mulla on ollut
mm. muutamat kisat, paljon treenejä, sekä mun pari kaveria oli täällä
Puolas...
Niin vaikeaa
-
Viime viikkojen aikana koko laji on tuntunut ihan ylitsepääsemättömän
vaikealta ja tuntuu edelleen. Tuntuu kuin kaikki vähäisetkin taidot olisi
pyyhitty po...