Hyppäri 29.6.2016 | Video

[Postauksen still-kuvat ovat kaappauksia videolta.]

Olen ollut kiireinen ja blogi ei ole ehtinyt raportoimaan havaintoja ja arkea siinä tahdissa, kuin asiat etenee ja mitä mielenkiintoisia havaintoja tulee tehtyä. Olisi paljon kirjoitettavaa, mutta mistä edes aloitan. Tai kun pitkään valmisteltuani postausta huomaan, että tilanne on jo muuttunut... Usein jos joku säännöllisesti päivittyvä blogi hiljenee, niin somepalstoilla alkaa höpötys, että hevonen on risa. No, meillä yksinkertaisesti on treenattu ja touhuttu, minulla oli työmatkaa ja niin edelleen. Lisäksi sain uuden järjestelmäkameran vanhan hajonneen tilalle, ja olen nyt alkanut uppoutumaan siihen. Ja pikku kuvailutreenin jälkeen I'm in laav!

Ennen kuin alan ruotimaan hyppäriä, haluaisin kiittää blogin lukijoita mielenkiinnosta ja positiivisesta palautteesta. Blogin lukijamäärät ovat nousseet kovasti. :) Lisäksi blogi huomioitiin Aikuisratsastajan muistin virkistykseksi -blogin suosikkiblogeja käsittelevässä postauksessa, mistä lämmin kiitos ja nöyrä kumarrus!

Tykkään näistä videolta löytyneistä silueteista kovasti. Tallirakennus heittää varjon kentälle.

Asiaan palatakseni, tällä kertaa nopsa analyysi päivän hyppäristä, silläkin uhalla, että blogi alkaa jo tuntua itseään toistavalta... Päässä muhii vaikka kuinka monta postausideaa, ja koneella kokoelma aihioita ja kuvia, mutta ennen lomaa pitäisi tehdä rästityöt pois ja samalla katsoa tenavan perään. Kuvausasioista varmasti postaan useammankin kerran myöhemmin, kun saan muuta sumaa purettua.

Ensin video:

Meillä hyppäri on yleensä keskiviikkoisin. Nyt olemme menossa kisoihin lauantaina, joten tänään mentiin säästeliäästi. Radassa oli ykkösvaiheessa puunvärinen pysty, viininpunainen pysty, sarja, peikonkuvilla koristeltu pysty ja oranssi okseri. Kaksi viimeistä ovat linjalla kentän pituussuuntaan. Meillä on jokaisella hyppärillä tällainen pitkä linja. Olen päätellyt, että sen tarkoitus on mm. opettaa meille askelten laskemista ja säätämistä.

Oranssilta okserilta alkoi uusinta, jossa vesimatto, peikot väärin päin ja puinen pysty. Kentällä oli myös muuri, mutta sitä en hypännyt, koska se oli 95 cm, ja me treenataan 80cm korkeutta tällä hetkellä. Meillä treenataan johdonmukaisesti, ja kyllä ne esteet meilläkin varmasti aikana nousevat. Mieleni olisi kyllä kovasti tehnyt koittaa muuria...

Huonon laukan takia ponnistus ihan liian läheltä.

Hyppäsimme 23°C lämpötilassa ja Ani oli aika lötkön oloinen, vaikka Ani tietysti juotettiin ennen tuntia. Meillä on harvemmin tätä ongelmaa, että Ani ei liikkuisi eteen esteillä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ajauduin siksi ponnistamaan hieman liian läheltä toisella esteellä. Alun jälkeen menin topakammin, ja sain ponin liikkumaan. Meillä oli tosi vähän aikaa painaa mieleen rata, joten dementia iski kakkosesteen jälkeen. Sen jälkeen sain poniin tehoa ja ratakin muistui mieleen.

Muistinmenetyksen jälkeen laukka rullaa ja loppu radasta sujui tasaisen hyvin sarjalta eteenpäin.

Nyt harjoittelimme myös ekaa kertaa uusintaa. Olin miettiyt yhden esteen tien hieman hassusti, koska olin jotenkin alkuun hahmottanut, että vesiesteen jälkeen mentäisiin tiukasti sarjalle, jolloin olisi ollut hyvä hypätä este voltilta. Tietenkään vedeltä ei käännytä sarjalle, koska silloin olisi menty sarjaan väärästä suunnasta.

Peikkoeste takaa.

Meillä on kaverini Merjan kanssa leikkimielinen vertailu ja tsemppaus treeneissä toisiamme kohtaan, kun aloitimme hyppäämisen samaan aikaan ja etenemme samalla tasolla. Selvitin videoista piruuttani, kumpi oli nopeampi uusinnassa. Kaverini Merja voitti kolmella sekunnilla. Damn!

Laitoin kuitenkin itseäni likoon tuossa osuudessa enemmän, kun kisoissa olen valinnut sen turvallisimman vaihtoehdon. Huomasin että pitää vaan heittäytyä ja luottaa poniinkin vähän. Oikeasti sen reaktiokyky on nopeampi kuin minun, joten rohkeasti vaan yrityämään tiukempaa mutkaa ja kaasua lisää. Nyt selkeästi hyytyy tiukoissa käänteissä laukassa, mistä saamme hyvän inspiraation takaosan voimailutreeneihin. Puolen tunnin kävelyn päässä on noin 500m pitkä ylämäki hiekkatietä, saisiko sitä lähdettyä sinne laukkaamaan kerran viikossa? Kentällä taas pitäisi ottaa lisättyä laukkaa osana jokaista treeniä.

Read More

ER estekisat 15.6.2016 | Video

Postauksen still-kuvat Mikaela K. Kiitos!

Keskiviikkona kävimme Evitskogin Ratsastajien järjestämissä 1-tason kilpailuissa, jossa hyppäsimme 60 cm clear round -luokan sekä 80 cm Hööks Summer Cup -osakilpailuluokan.

Lippu heilahtaa...

Päivä helli 20°C lämmöllä ja auringonpaisteella, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuuma. Kisat oli taas ER/Hästbackan tapaan oikein sujuvasti järjestetty. Verkka oli maneesissa, ja rata ulkokentällä. Topakat toimihenkilöt pitivät järjestystä yllä, esimerkiksi maneesin ovella oli nimenhuuto, eikä liian aikaisin päässyt maneesiin. Samalla järjestäjillä muodostui täsmällinen käsitys poisjääneistä. Kun ratsukkoja on liikkeellä paljon, voi kaikenlaisia vaaratilanteita syntyä hyvin helposti, joten tiukka kuri lisää kaikkien turvallisuutta.

Käännä, käännä, käännä!

Nämä oli meidän toinen kerta Hästbackassa, ja viidennet kisat ikinä. Nythän meillä on tarpeen hankkia kisarutiinia ja samalla tietenkin jäsentyy mihin kotona treeneissä pitäisi panostaa erityisesti. Etukäteen jännitti, miten ehdin laittaa hevosen valmiiksi ja niin edelleen, kun edellisellä kisareissulla aikataulu meni aivan puihin. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, Hästbackassa etäisyydet ovat lyhyet ja kentän kuulutukset siellä kuuluvat myös maneesissa.

Tämä oli myös toinen kerta kun osallistuimme 80 cm luokkaan ja tulos siitä jälleen 0-0. Sen sijaan 60 cm luokassa tuli yksi kielto. Minulla ei tavallaan ole mitään suorituspaineita menestymisen kannalta kisoista - haluan kehittyä ja parantaa suoritusta. Siitä huolimatta oma jännityksensä siinä kuitenkin on. Ehdinkö, muistanko kaikki tavarat, muistanko radan, toivottavasti en mokaa mitään totaalisesti niin että valkku saa hävetä silmät päästään. Toisaalta jos menee huonosti, niin sitä voi lohduttaa itseään, että hei, aikuisena aloitin koko touhun vasta puoli vuotta sitten, tässä vasta kartutetaan kokemusta ja kerätään rutiinia. Eniten jännitys tuntuu ennen kuin on päässyt aloittamaan verkkaa. Kun verkka lähtee etenemään, mennään valmentajan ohjeilla ja keskitytään. Omaa vuoroa odottaessa voi myös jännittää taas hieman, mutta se tunne on poissa kun pääsee valmistautumaan edellisen ratsukon suorituksen aikana. Keskityn siihen etten vain ole toisen ratsukon tiellä. Sitten oma vuoro ja vaan mennään.

Ihana, kaunis Ani. <3

Koska hommassa ryhtyy niin tsemppaamaan, herää siinä pakostakin kilpailuvietti. Sitten kuitenkin iskee realismi, kun huomaa, ettei vielä oma suoritus pysty menemään sitä oman superegon viitoittamaa linjaa. Kaivertamaan omaa egoa jää sitten ehkä se, ettei yllä superegon odotusten tasolle (=mielikuva siitä, kun GP-ratsastaja etenee hillityn hallitun tarkasti esteeltä toiselle), vaikka tsemppaa täysillä.

Tässä meidän radat videoina. Pahoittelen tärähdyksiä ym. (kuvaajaksi värvätty tallikaveri) mutta kyllä näistä kuitenkin selvää saa, jos joku on kiinnostunut. Itseäni varten mä tietysti ensisijaisesti haluan nämä videot, jotta voin niitä analysoida ja oppia. Mutta koska mun blogini teema on seurata miten keski-ikäiseksi juuri ja juuri tullut aikuisihminen oppii ja kehittyy ensimmäisen oman hevosen kanssa, ei minulla ole mitään tarvetta pitää jotain kulisseja ja peitellä pieleen menneitä juttujakaan. Sattuu sitä muillekin, ja aina pitää vaan koota itsensä ja uusi tsemppi + valkun ohjeet. On tietysti kurjaa, että mikä tahansa postaus tai suoritus voi joutua HT-netissä paskamyrskyyn, nyt viimeaikoina on siellä taas kirjoitettu kaikenlaista inhottavaa, mutta en nyt sen takia himmaile oman blogini kanssa. Ei nämä mun suoritukseni mitään huippua ole, mutta toiset tekee ja opettelee, toiset vaan huutelevat ilkeyksiä, tällä elämänkokemuksella tietää jo, kuka vetää pisimmän korren.

60 cm radalla tämä oli mukamas pelottava, koska toisella puolella shakkiruudut ja koristeita (ks. kuvan vasen laita).  Hyppy siis voltin jälkeen. Haha, ei näytä pelottavalta kuvassa!

60 cm radalla en ehtinyt valmistautumaan, koska pois jääntien takia lähtönumero oli muuttunut. Ani kielsi hämmentävällä shakkiesteellä, jonka mustavalkoinen väritys on sellainen migreeninaiheuttajatyyppinen, ja lisäksi eteen oli laitettu irtonaisia shakkinappuloita koristeeksi (=mörköjä). Videosta näkyy kuinka se lähtee jo pitkältä matkalta punkemaan oikealle, ja minulla on ylipäätään vaikea saada oikea pohje läpi (valkku sanoo, että pohje pitäisi olla edempänä). Raipan olin laittanut vasempaan, koska ennakoin että Ani voisi oudoksua rekkaa, jossa tuomari ja sihteeristö olivat, mutta se oli turha pelko se. Täytyy jatkossa laittaa raippa oikeaan käteen, jotta saan apua tuohon pohkeeseen. Tämä kielto oli samantapainen kuin Kynnarin tilanne, mutta nyt osasin pysyä kyydissä. Voltin jälkeen Ani hyppäsi esteen ja muuten rata sujui ongelmitta. Note to self: tähtää enemmän kentän laidanpuoleiseen reunaan tälläisissä, kuin keskelle estettä, jos este on rakennettu kentän reunaan kiinni.

80 cm radalla este oli muutettu okseriksi.

Jalustin on luiskahtanut liian syvälle jatkaan... huokaus.

60 cm

80 cm rata oli ihan siisti suoritus, mutta tässä Ani pääsi kyllä vähän kiikuttamaan. Näin ollen lähestyimme useampaa estettä melko pitkillä laukka-askelilla ja piti varautua isoon ja lennokkaaseen hyppyyn. Ota siinä sitten semmoisen loikan jälkeen poni kiinni ja käännä tiukka käänne... juu ei. Eli meidän tiukemmat tiet uusinnassa jäi vaan haaveeksi. Keskityin pysymään kyydissä, ja ohjata ja ottaa kiinni sopivasti. Ei muuta kuin harjottelemaan. Oli tuosta kaahailusta se hyöty, ettei nyt hitaimmille nollaradoille asti pudottu. Olin muistaakseni 21/36 tai jotain sen suuntaista. 10 ratsukkoa sijoittui, joukossa meidän kisarevohkan kaksi muuta seuran edustajaa.

80 cm

Read More

Bucket listejä ja muita outoja postaustyyppejä

Kuva netistä.

Varoitus: postaus sisältää sarkastista huumoria.

Mikä ihme villitys tämä nyt on, kun joka toinen (teini)blogi pukkaa ulos näitä "summer bucket list" -postauksia. (Ahaa, takapiru onkin Jalustin.netin teemahaaste...) Bucket tarkoittaa tietty ämpäriä, mutta ei näissä ole kyse ämpäreistä, vaan siitä, mitä kesän aikana vois tehdä. Niinkuin lista, ja siihen rasti ruutuun kun homma hoidettu. Vähän aikaahan sitten pyöri somessa Bucket challenge, mutta siinä kumottiin jääpaloja sangolla päähän. Ihan eri juttu siis!

Bucket list -bloggauksen konsepti on simppeli, kun ei keksi kirjoitettavaa, niin tehdään lista asioista, jotka loman aikana koetaan (tai suoritetaan). Jos ei keksi niitäkään, voi kopioida kaverin listalta kivat jutut. Tähän tyyliin:

1. Aion ratsastaa yksisarvisella Kuusamosta Perniöön.
2. Aion ratsastaa helteellä suu auki, kunnes sinne lentää paarma.
3. Pesen kärpäsloimen. Se on ihan kakkainen.
4. Käyn ratsastamassa maastossa, mutta tällä kertaa teenkin jotain superjännää, nimittäin... rumpujen pärinää... meenkin yöllä! Tai oikeestaan illalla ysiltä. Mut yömaasto se on, kuitenki.
5. Pesen hepan, ja paan sillon biksut päälle! Otan tietty kuvan tästä ja lataan sen instaan. Ehkä tehdään myös semmonen editoriaalityyppinen blogipostaus. :)
6. Meen leirille, mut en mihkään noloon paikkaan. Jos Ville valmentaa siellä, se on iha ok.
7. Otan tietty selfien Villen kaa. Duh.
8. Ostan jotain tosi kallista, mielellään Animoo.
9. Nyt loppu ideat, mut kymppi ei oo viel täynnä...
10. Nyt keksin! Syötän mun hepalle jäätelöä ja otan kuvia instaan! Koirakin käy kyllä, mut kissa ei, ku ne ei syö jätskiä.
11. Flixuu ja tsekkaan parit vlogit.

Sitten kesän jälkeen tehdään tietenkin follow-up postaus, eli mitä nyt tehtiinkään ja mitä jäi tekemättä.  Ja sillä välillä tietysti oma postaus jokaisesta suorituksesta.

Näiden Bucket listien lisäksi muutama muukin teinigenren postaustyyppi saa aikuisen tekemään facepalmit. Siis ekana on tää puhelinkuvapostaus. Ai mikä? No se, missä postauksen aihe on oksen... tyhjentää puhelimen koko kuvagalleria blogiin. Kuvista löytyy tietty lattemukia, poikaystävää, uusi hiusluukki, selfieitä, pieruverkkarit, koira, ja heppa.

Kysymyspostaus on taas sellainen, että koska ei ole oikein aihetta kirjoittaa, pyydetään blogin seuraajia lähettämään kysymyksiä. Näihin sitten vastataan postauksissa Vastauksia osa 1, Vastauksia osa 2 ja Vastauksia osa 3.

Kirsikkana kakun päällä ovat nämä "linkkaa blogisi, ja jos sulla käy tuuri, arvostelen sen" -postaukset. Eli sinne sitten joku nuori ja viaton ihmispoloinen linkittää bloginsa, ja seuraavassa postauksessa komeilee blogiarviointi, josta selviää kuinka tylsä ulkoasu on, ihan ok postauksia mutta voisi olla enemmän arvontoja, miinuksena melko harvoin päivittäminen, plussaa kuitenkin videoista, tuomiona "ihan kiva mutta ei niin kiva että viitsisin jäädä seurailemaan". Okei, no kiitti.

Read More

Kynnarin kisat | Video

Kuvakaappaus videosta.

Eilen hypättiin Siuntiossa Kynnarissa Finlayson-cup osakilpailu sekä muita seuratason luokkia. Osallistuimme 60 cm ja 80 cm luokkiin Anin kanssa, kisat oli meidän neljännet.

Tämä oli meillä ensimmäinen 80 cm rata kisoissa, kotona ehdittiin hypätä kerran treenit tällä korkeudella. Mehän ei olla siis ahnehdittu korkeutta, mutta Kynnarissa ei 70 luokkaa ollut. Näin ollen minulla oli tavoitteena ratsastaa puhdas perusrata ja puhdas uusinta valiten varmat tiet, että saan hyvän suorituksen tällä tasolla, ajasta viis. 80 cm radan osalta tavoite täyttyi, mutta 60 cm radalla napsahti hylsy, koska tipuin. Did not see that one coming!

Kisareissu oli täynnä eriskummallisia sattumuksia noin ylipäätään. Kynnarissa maneesi ja ulkokenttä ovat hyvin kaukana toisistaan, arvioisin että matkaa olisi noin 800 metriä. Maneesi toimi verkkapaikkana, mutta aikatauluissa 60 cm luokan kohdalla ollut huomioitu ollenkaan liikkumiseen tarvittavaa aikaa. Luokka alkoi hyvin pian radan kävelyn jälkeen. Hevoseni oli lastattu rekkaan ensimmäisenä, joten sain sen viimeisenä ulos, ja kun ponit oli satuloitu, en ehtinyt verkkaan mukaan, kun ponit olivat jo lähdössä kentälle. Oma verkkani jäi siis lyhyeksi omatoimiräpellykseksi, ja muillakin se oli kovin hätäinen.

Luokka oli tällä välin jo alkanut, ja osallistujia otettiin sisään sekalaisessa järjestyksessä, koska kovinkaan moni ei ollut ehtinyt ajoissa. Valmentaja ei myöskään voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa - kentän reunalla ja maneesissa. Kentän vieressä oli nurmikenttä, jossa verryttelymahdollisuus. Kokeilin siinä yhden hypyn verran, mutta ruoho oli sateen jälkeen liukasta eikä meillä ollut hokkeja. Eli kisapaikan logistiikka Kynnarissa oli haastava. Jos tuon nurmikentän sijalla olisi ollut hiekkakenttä, olisi homma sujunut kuin rasvattu. Geopat-pohjainen kenttä oli tilava ja rata hyvä. Maneesissa hiekkaa ei ollut kasteltu, mikä oli hieman yllättävää, kun kotitallillamme nähdään niin paljon vaivaa kastelun suhteen.

Kun sitten pääsin radalle 60 cm luokassa, hevoseni oli hieman kuumennut jo häslingistä, eikä todellakaan ns. läpiratsastettu. Suoritus loppui lyhyeen, koska nelosesteellä poni jäi panikoimaan jotain ja vaikka ratsastin määrätietoisesti esteelle, se viime tingassa kielsi, ja minä tulin päistikkaa alas. Yleensä Ani on vähän arveluttavissa tilanteissakin mennyt kiltisti yli, kun olen tomerasti ratsastanut esteelle. Monella muullakin tuli kieltoja ja satulasta suistumisia tällä esteellä. 80 cm radan videosta selviää syy, nimittäin esteen takana kyyryssä häärivä kuvaaja. Tällaiset on just niitä juttuja, joiden kanssa vaan tarvitsee sitä rutiinia ihan pikkukisoista, että oppii itse huomaamaan riskitekijät ja ottaa tilanteen haltuun.

Ilmeisesti kuvaaja esteen takana oli epäilyttävä, koska kieltoja tuli juuri tällä esteellä, muutama muukin selästä suistuminen tapahtui. On kuitenkin todella kiva, että kisoihin on järjestetty kuvaaja, pitää vaan huomata tällaiset asiat jatkossa.

Sen verran koomiselta tuo kuperkeikka näyttää, että postaan sen tähän.

Putoamiseen päättyvä 60 cm (pahoittelut videon kuvanlaadusta)

Vaikka esteen maapuomi liikahti, en varsinaisesti pudonnut esteen päälle, eikä tuo tumpsahdus sattunut lainkaan. Jotain hyötyä siitä, että Ani on niin pieni - putoaa ainakin matalalta. :D

60 cm ja 80 cm luokkien välillä oli nyt riittävän pitkä tauko, ja koska ei tarvinnut enää kävellä rataa, ehdin takaisin maneesille verryttelemään kunnolla valmentajan silmien alla. Tein alkuun paljon mm. avotaivutuksia ravissa, jotta sain Anin keskittymään ja omat ajatukset koottua. Kun sitten palasimme maneesilta kentälle, sain valmentajalta ohjeet ravata nurmikentällä hieman kun edelliset ratsukot ovat radalla, ja nostaa kerran laukan. Tein nurmikentälläkin vähän siksak-väistöjä.

Radalla valmistautuessa ratsastin nelosesteen takaa ympäri, siis esteen jolla olin pudonnut. Lisäksi kiertelin vähän niiden esteiden lähellä joita emme hypänneet edellisellä radalla. Aloittaessani suorituksen ratsastin uudestaan vielä nelosen takaa koko kentän ympäri. Raipan laitoin oikeaan käteen, sillä Ani oli kieltänyt esteen oikealle. Rata sujui hyvin. Reunassa oli ratsastusseuran mainos lankussa odottamassa seuraavaa luokkaa, tämä aiheutti vähän ylimääräisiä loikkia. Rata sujui ihan nätisti. Uusintaan lähtiessä otin hyvin pitkän tien, jälkeenpäin katsottuna aivan turhaan - en ollut oikein miettinyt sitä jatkoa sarjalta eteenpäin. Tavoite oli kuitenkin siisti 0-0 ensimmäisestä 80 cm radasta, ja se onnistui. Jatkossa pikkuhiljaa alamme sitten niistämään sekunteja pois treenin kautta.

Video 80 cm radasta ja uusinnasta

80 cm radasta on toinenkin kännykällä kuvattu video, tämä ei ole kuvanlaadultaan kummoinen, mutta siinä kuulee valmentajan kommentit.

Jäimme odottamaan Finlayson Cup-luokan alkua ja kannustamaan siinä voiton napannutta tallikaveria, mutta niskaan ryöpsähti yllättäen kuuro 5 mm rakeita. Ani reagoi tuohon koomisesti, väänsi kaulansa rollkur -asentoon ja alkoi tepsuttaa itsekseen jotain väistöjä. Matka kentältä maneesille näytti siis melko hassulta. (Itse en todellakaan rollkuria harrasta.) Uusi ihana seuratakki toimi kätevästi satulan suojana, kun sadetta alkoi tulla. Maneesille päästyämme olimme kaikki aivan likomärkiä.

Uusi seuratakki toimii satulansuojuksena sateen sattuessa...

Seuran kannalta reissu meni hienosti, 80 cm luokassa kolme ensimmäistä edustivat meidän seuraa ja tallikaverini nappasi voiton sekä 80 cm luokassa että Finlayson Cupin osakilpailussa. Oma suoritus 80 cm luokassa oli 13/26, eli ihan keskivaiheilla. Olin oikein tyytyväinen, tästä on hyvä jatkaa.

Iloiset ilmeet 5 min ennen raekuuroa.

Read More

Ponikoulun kisat: tunarointia uusinnoissa

Luokka 60 cm | Kuva: J. Sundström

Viime sunnuntaina meillä oli ohjelmassa kolmannet kilpailut. 1-tason kisat järjestettiin Ponikoululla Vihdissä. Osallistuimme Anin kanssa 60 cm ja 70 cm luokkiin. Valmentaja oli tietenkin mukana, ja kaksi muuta poniratsukkoa omalta tallilta.

Kisat olivat minulle opettavainen kokemus. Perusrata meni molemmissa luokissa hyvin, mutta uusinnoissa asetin itselleni vähän liian kovia vaatimuksia ja ryssin kunnolla.

Treenaamisesta - taustaa

Tilannehan on se, että emme ole vielä oikeastaan treenanneet uusintoja, ja siihen on syynsä. Ani on radalla innokas ja kuumahko, joten hyppäreillä yleensä ensimmäinen rata menee vauhdikkaasti mutta nollilla kuitenkin.

Kuvakaappaus treenivideosta

Meillä estevalmennuksissa hypätään sitten sen jälkeen oman valinnan mukaan mitä haluaa mennä. Kokeneemmat treenaavat usein tosi tiukkoja uusintoja. Olemme Anin kanssa kuitenkin niin alussa vasta (tai minä olen), että on paljon järkevämpää treenata se perusrata uudelleen, hakea huolellista ja täsmällistä suoritusta, ja korjata ensimmäisen kierroksen virheet. Toinen rata on meillä ollutkin yleensä tosi hyvä. Saan ennakoitua Anin reaktioita ja ratsastus on tosiaan enemmän kontrollissa. En jännitä, muistanko radan, ja reitit esteille on jo hahmotettuna.

Kuvakaappaus treenivideosta

Kilpailujen välissä tietenkin säästetään hevosta ja hypätään vain yksi rata, tai jos muusta syystä pidetään kevennettyä ohjelmaa (esim. jos hevosella ollut jotain kremppoja tai hoitoja). Siis jos on peräkkäisinä viikonloppuina kisat. Silloin korjataan joku osa radasta missä ollut virhe, tai jos ensimmäinen rata on nappisuoritus tai edes tarpeeksi hyvä, lopetetaan siihen. Ei ahnehdita hyppyjä hevosen hyvinvoinnin kustannuksella.

Kuvakaappaus treenivideosta

Tämä ei nyt ollut mikään seli-seli-osio kisan tunaroinneista, vaan on hyvä ymmärtää se kehityskaari, jossa ollaan... kaikkea ei voi osata heti, ja tunarointiin voi reagoida (ainakin) kahdella tavalla: mennä lukkoon ja hokea itselle, että on täysi luuseri ja lahjaton, tai sitten voi ajatella, että tässä ollaan oppimassa uutta ja valitettavasti välillä joutuu kohtaamaan myös sen tason, joka ei ole vielä ihan saavutettu. Ratsastus on hemmetin hidas laji oppia. Vika ei ole ratsastajassa tai hevosessa, emme vaan ole päässeet sille tasolle. Jos ei koskaan ikinä ryssi mitään, ei varmaan kilpaile tarpeeksi kovalla tasolla?

Kuvakaappaus treenivideosta

Juuri tästä syystä myös hyppäämme 60-70 cm luokkia, vaikka Ani on hypännyt isompia ratoja. Minä en ole. Rutiini on kerättävä ennen kuin aletaan kikkailemaan lyhyitä reittejä ja vauhtia uusintojen kanssa. Tai nostamaan korkeuksia tasoille, jotka ovat liian vaativia.

60 cm: 0+8vp

60 cm perusradasta tulos 0 vp ja uusinnasta 8 vp. Perusrata oli ihan loogisesti rakennettu. Haasteena oli kentän varsin pieni koko, eli niitä pidempiä pätkiä jolloin kuuman hevosen saa palautettua normaalirytmiin, oli vähän.

Perusradalla ei ollut ongelmia. Uusinnassa lähdin tietenkin tavoittelemaan niitä tiukkoja teitä, joita nuoret poniratsukkomme sujuvasti pujottelevat. Sehän näyttää helpolta, mutta ei ole. Ensimmäisellä esteellä puomi putosi, en ihan hahmottanut miksi. Ehkä en katsonut estettä ajoissa ja se tuli yllätyksenä hevoselle. Tiukan tien tehdäkseen ensimmäinen este olisi pitänyt hypätä voltilta, mutta unohdin tämän hyppäsin sen aika suoraan lähestyen, jolloin tiukka U-käännös edessä olevien esteiden editse meni liian pitkäksi. Olisimme hypänneet seuraavan esteen sivuttain tolppaan, joten oli siis pakko kääntää hevonen voltille. Tästä seurasi 4 vp, sillä voltti ennen estettä = kielto. Loput radasta meni ihan hyvin. Lähtijöitä luokassa oli viisi, ja meille irtosi tästä jumbosija.

Hienosti myös kolmansissa kisoissaan ponillaan ollut seurakaveri Rasmus nappasi ykkössijan.

70 cm: 0+hyl.

Myös 70 cm perusrata sujui hyvin. Uusintaan lähtiessä minulla oli vakaa aikomus korjata ensimmäisen luokan mokailut ja näyttää itselleni, että selviän näistä tiukemmista teistä.

70 cm, uusinnan 1. este | Kuva: Ponikoulu

Uukkari onnistuikin hyvin, mutta toisen hypyn jälkeen piti tehdä samanlainen uukkari toiseen suuntaan, ja tässä jäin vähän ajatuksellisesti jälkeen, ja kaksi seuraavaa hyppyä olivat lähestymiseltään hieman kaahausta - heilahdin vähän siellä selässä niin että olisin voinut lentää, mutta en kuitenkaan. Taas tiukka käännös, ja yli keltaisesta esteestä, jonka kuva perusradalta on postauksessa ylinnä. Alla olevasta kuvasta näkee, kuinka olen hieman menettänyt tasapainon...

70 cm uusinta | Kuva: Ponikoulu

...koska kenttä oli varsin pieni, tästä oli muutama askel kentän reunaan. Ulkoavut ei tietenkään mulla toimineet kun kerkesin just oikaista itseni kyytiin. Niinhän siinä kävi, että loikkasimme yli kentän reunaa merkkaavasta matalasta kouluaidasta verkka-alueen puolelle. Ajattelin, että no niin, hylsyhän tästä tulee, mutta koska pikkukisoissa saa yleensä hypätä suorituksen loppuun tai seuraavan hypyn, niin jatkoin pokkana eteenpäin ja hyppäsin seuraavat kaksi estettä maaliin.

Hups! Aitaa, ei kavaletti... | Kuva: Ponikoulu

Koko juttu oli niin huvittava että maalissa vain nauraa käkätin, enkä tajunnut yhtään kun valmentaja kurmootti, että pitikö ryhtyä dementikoksi. Vasta jälkeenpäin minulle selvisi että käytyäni verkan puolella olin hypännyt yhden ylimääräisen esteen ennen viimeistä, eli väärän radan! Ilmeisesti tuosta aitahommasta olisi ehkä saattanut selvitä ilman hylsyä, koska aita oli todella hyvin matala (kuva yllä), mutta pitikö sitten mennä väärä rata.

Meitä oli tässäkin luokassa viisi, ja tällä räpiköinnillä lohkesi neljäs sija. Minun jälkeeni tulevalle ratsukolle sanottiin, että jos nyt teet puhtaan uusinnan, sijoitut. Pitkillä reiteillä uusintarata olisikin ollut ihan helppo. Olisin voinut itsekin tehdä näin ja toivoa, että joku muukin tekee pidemmät tiet.

Kuva: Ponikoulu

Fiilikset

Kisoista jäi hyvä fiilis, vaikka tunaroinkin kunnolla. Otin riskejä, ja riskit realisoituivat. Jos olisin vain tehnyt pitkät tiet uusinnassa, en olisi oppinut niin paljon. Tiedän nyt missä meillä on haasteita. Emme vielä ole sillä tasolla, että kannattaa ahnehtia tiukkoja reittejä. Ennemmin kannattaa uusinnoissa nyt ottaa se pidempi reitti ja tulla se hyvässä tempossa.

Minulla oli myös käytössä nyt uusi estesatula, ja en ole vielä oikein kotiunut siihen. Varustepuolella täytyy miettiä pieniä yksityiskohtia, kuten jalustinten pituus, millaiset jalustimet, onko satula parempi karvaromaanin kanssa vai ilman, ja niin edelleen. Kuvista näkyy, kuinka jalka on luiskahtanut liian pitkälle jalustimeen.

Seuraavissa kisoissa on luokat 60 ja 80 cm. Valmentajan kanssa puhuttiin, että uskalletaan lähteä tuohon 80 cm myös, mutta en aio yrittää ratsastaa aikaa jos uusintaan pääsen, vaan tavoitteena mieluummin virheetön suoritus hitaammalla ajalla. Uusintoja harjoitellaan sitten aikanaan kotona ja pienempiä paloja haukaten kerrallaan.

Lähdössä uusintaan | Kuva: J. Sundström

Hevosellehan noista radoista jäi varmasti hyvä kokemus, koska eihän se tiedä, onko joku voltti tai tietty este osa rataa vai ei. Ja pieni kouluaita on esteponille kavaletti muiden joukossa. Ponikoulun pitäjät ovat tuttuja tyyppejä, ja kisat olivat pienet paikalliskisat. Juuri tällaisissa kisoissa on hyvä opetella ja ottaa riskejä, ilman että mokailuista jäisi nolo tai epäonnistunut fiilis. Uutta matoa koukkuun vaan ja lisää rutiinia!

Muutenkin minulle jäi päällimmäiseksi fiilis, että arvostan hevostani todella paljon. Oli mukavaa lähteä kisoihin kun poni oli aivan tohkeissaan menossa hevosautoon. Jostain se osaa lukea merkit, että nyt mennään kisoihin. Ja kisoissa se on ihan super, keskittyy, ja moottori käynnistyy ihan itsestään, kun vaan näkee esteet. Se on niin hieno. <3

Järjestelyistä

Kisassa oli esinepalkinnot - ainakin näissä luokissa kaikki viisi saivat esinepalkinnon. Palkinnot olivat käyttökelpoista fiksua heppatavaraa, omalle kohdalle osui laadukkaat ratsastussukat kummastakin luokasta.

Myös buffa näytti runsaalta, vaikka en siihen ehtinyt tutustuakaan. Osallistujille tarjottiin janojuomat radalta poistuessa, mikä oli myös kiva pieni yksityiskohta järjestelyissä.

Lisäksi kisojen jälkeen kaikista ratsukoista tuli kuvia saataville. Bloggaajan näkökulmasta tosi kiva juttu, mutta myös muidenkin.

Eli propsit järjestelyistä Ponikoulun porukalle!

Read More