lauantai 7. toukokuuta 2016

Likainen temppu | Suolistobakteerit kuntoon


Vanha keino tasapainottaa hevosen suolistoflooraa on syöttää sille terveen lajitoverinsa jätöksiä. Esimerkiksi tätä keinoa voidaan käyttää, jos tallille muuttaa uusi hevonen, jonka omat suolistobakteerit eivät toimi uudessa ympäristössä hyvin.

Ani joutui syömään syksyllä erittäin pitkiä antibioottikuureja sulfaa (noin kuukauden ajan), ja talvella sen ihossa alkoi ilmetä pieniä paukamia. Talvella klippaamattomat hevoset saavat ns. hikinäppylöitä, mutta näppylää ja moskaa iholla oli selkeästi normaalia enemmän. Näpyt eivät myöskään lähteneet pois pesuissa, vaikka pesu puhdistikin hilsetöhnää pois. Hevosta oli vaikea saada pesuissakaan kunnolla puhtaaksi. Esimerkiksi Hexocilistä ei ollut apua, toisaalta ihossa ei myöskään näkynyt mitään tulehduksellisia oireita, karvattomua alueita, tms. - kunhan pukkasi "tähmää". Karvanlähdön aikaan keväällä Ani klipattiin, jotta ihon saisi paremmaksi, ja tuosta on alla aika karu kuva tilanteesta.

Klippauksen yhteydessä otettu kuva paljastaa,
kuinka tukossa iho on. Viirut ovat klipperin jälkiä ja tasoittuvat.
Kuva on otettu maaliskuun alussa.
Muutamalta hevosihmiseltä sain kommentteja, josko Ani saa liikaa proteiinia. Valmentajani Lilo sanoi, että ihon näppyläisyys voi johtua siitä, että suolistossa ei ole kaikki kunnossa, ja että Anin olisi hyvä saada suolistobakteereja toiselta, terveeltä hevoselta. Kaikkihan tietävät antibioottien vahingoittavan myös kehon omaa hyvää flooraa, joten sulfakuurien jälkeen ei olisi ihme, jos suoliston bakteeristo on huonossa kunnossa. Ihmisillä tehtyjen tutkimusten mukaan voi kestää kolmekin vuotta toipua antibioottikuurista.

Tuona iltana sitten googlasin asiasta netistä, ja löysin erittäin hyvän artikkelin, joka käsittelee kokonaisvaltaisesti suoliston roolia ihon hyvinvoinnissa. Ensinnä on kuitenkin sanottava, että ns. lääketieteelliset lähteet ja alaa edustavat tahot eivät löytämilläni sivuistoilla millään muotoa maininneet yhteyksistä ihon ja suoliston välillä. Kun googlaa esimerkiksi "hevosen ihosairaudet" tai "hevosen iho-ongelmat", löytyy monta neuvontasivua ja klinikkaa, jossa neuvotaan, kuinka ihan ensin on otettava koepala ihosta tarkempia kliinisiä tutkimuksia varten, ja kuinka sitten ihoa voidaan hoitaa erilaisin lääkkein. Toisin sanoen kaikki sisältö liittyi oireen analysointiin ja ihoon kohdistuvaan hoitoon.

Tähän muutama pakollinen välihuomautus:
No, tietenkään kaikkea eläinlääkäreiden osaamista ja tietotaitoa ei voi kiteyttää netissä jaettaviin materiaaleihin. Ja ehdottomasti tulee osaavan eläinlääkärin apu ja konsultaatio aina hyödyntää, kun terveydellisiä ongelmia ilmenee. Ja jos koepalan ottaminen on oikeasti tarpeen, ei siihen kuluvaa rahamäärää pidä turhia laskeskella.

Mutta pointtini on, että hämmennyin siitä, ettei ns. virallisen lääketieteellisen linjan mukaisesta kuluttajalle/hevosihmiselle tarkoitetusta sisällöstä netissä löytynyt yhtään ainoaa mainintaa siitä, että suolistolla voisi olla jokin rooli iho-ongelmissa, tai ylipäätään tietoa siitä, että iho-ongelmat voisivat olla oire jostain systeemisestä ongelmasta, eikä pelkästään ihoon elimenä rajoittuva sairaus tai oire.

Päivi Ahlforsin luonnonmukaista hevoshoitoa käsitteleviltä sivuilta (http://hevosen.omasivu.fi) löysin aiheeseen liittyvää kiinnostavaa sisältöä.

Taas muutama välihuomautus:
Jotkin luonnonmukaiseen hevosenhoitoon keskittyvät sivut ja tahot tuottavat mielestäni liikaa uskomuksiin perustuvaa sisältöä, eivätkä oikein vakuuta ammattimaisuudella, perinpohjaisuudella tai logiikallaan. Kun löydän kiinnostavia näkökulmia tai väitteitä, haen yleensä lisää tietoa muista lähteistä (esim. löytyykö tutkimusartikkeleita) ja vertailen. Usein saatan ensin törmätä johonkin tekstiin, jota lukiessa ikäänkuin palapelin palaset loksahtavat paikoilleen ja jokin asia saa järkevältä kuulostavan selityksen. Tällöin tietenkin itse kukin on taipuvainen luottamaan sisältöön, koska omat käytännön havainnot tukevat selitystä. Kannattaa kuitenkin tarkistaa asia tai väite eri lähteistä - kuinka paljon asiaa on tutkittu? Haen siis aina lisää informaatiota muista lähteistä muodostaakseni oman käsitykseni. Ahlforsin tuottamat sisällöt ovat mielestäni sisäisesti koherentteja ja järkevästi perusteltuja, ja olen lueskellut niitä hyvin paljon. Sisältö on mielestäni kokonaisuutena hyödyllistä ja auttaa ymmärtämään hevosen hoitoa kokonaisuutena. Muutama kirjoitusvirhe hieman herätti epäluuloja, mutta pidemmälle luettuani pidin niitä merkityksettöminä, kun sisältö on julkaistu blogimaisessa ympäristössä. Sain paljon uutta ajateltavaa ja hyödynnettävää, vaikka jostain pienestä yksityiskohdasta olisinkin eri mieltä. Käytän paljon yrttejä ja luonnonmukaisia hoitokeinoja, mutta hevoseni saa myös teollisia valmisteita ja tarvittaessa lääkitystä. 

Erityisesti kirjoitus "Iho-ongelmista ja kesäihottuman syitä" auttoi hahmottamaan, mistä iho-ongelmissa voisi olla kyse. Siteeraan alle tämän kirjoituksen kannalta keskeiset pointit kirjoituksesta:
  • Iho on hevosen suurin elin, ja ihon pinta-ala on useamman neliönmetrin verran. Helposti sitä kuitenkin ajatellaan vaan jonakin suojakuorena elimistölle. Mutta iholla on tärkeä tehtävä aineenvaihdunnassa ja se osaltaan säätelee myös suola- ja nestetasapainoa.
  • Ihon pitää “hengittää”, eli olla kuin toiset keuhkot, samalla lailla kuin ihmisellä.
  • Ihon reaktioissa, kutinassa ja ihottumassa on kysymys siitä, että joko kehossa syntyneet tai sinne ulkopuolelta kertyneet kuona-aineet pyrkivät ulos kehosta ihon läpi. Keho on siis ottanut käyttöönsä oman puhdistustoimintansa viimeisen “varauloskäynnin”. Kun maksa ja munuaisten toiminta on kuona-aineiden kuormittamana heikentynyt, eli luonnolliset ulosmenoreitit ovat ahtautuneet ja keuhkojen kautta kaikkien epäpuhtauksien poistaminen ei onnistu.
  • Mutta koska elimistössä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä minkään elimen toimintoa voida tutkiskella yksipuolisesti, niin myös tässä ihoasiassa juuret johtavat myös suoliston toimintaan. Tai tarkemmin sanottuna toimintahäiriöön.
  • Siispä eräs keskeinen ongelma on myös se, että suolisto ei normaalisti pilko kaikkea ravinnossa olevaa valkuaista aminohapoiksi eli peptideiksi. Nämä vain osittain pilkkoutuneet valkuaiset pääsevät näissä tapauksissa liian helposti verenkiertoon ja aiheuttavat elimistössä häiriötilan.
  • Ruoissa ja vedessä olevien molekyylien liian helppo imeytyminen verenkiertoon johtuu siitä, että suoliston seinämään on syntynyt “reikiä”. Ne eivät ole tarkasti ottaen oikeita reikiä, vaan hyvin ohueksi “syöpyneitä” suolen seinämän kohtia. Mitä enemmän näitä ohentuneita kohtia on, niin sitä runsaampaa on suoliston “vuotaminen” sisäänpäin eli verenkiertoon.
  • Kun elimistön kuona-aineet eivät pääse poistumaan luonnollista tietään esim munuaisten läpi virtsaan, niin kuona-aineita alkaa kerääntyä sekä vereen että lymfanesteisiin. Elimistön pH muuttuu epäedulliseksi oikeanlaiselle ja terveelle bakteerikasvulle eli elimistö hitaasti happamoituu. Se antaa haitallisille mikrobeille ja hiivalle sekä sienille mahdollisuuden lisääntyä niin suolistossa kuin iholla. Hevosen iho erittää talvisin taliköhnää
  • Pahaksi päässeen iho-ongelman hoidossa on siis kyse elimistön kokonaisvaltaisesta puhdistamisesta, joka aloitetaan suolistosta. Sitten on aktivoitava ja puhdistettava munuaiset. Tällä saadaan syntymään se tilanne, että kehon ei tarvitse “työntää” iholle erilaisia kuona-aineita aineita, vaan ne pääsevät poistumaan luonnollista tietä lannan ja virtsan mukana ulos kehosta.
  • Lopulta kun maksa ja munuaiset alkavat puhdistuskuurien jälkeen toimia tehokkaammin, ja suolisto ei enää vuoda, eikä päästä verenkiertoon liiaksi vääriä proteiinirakenteita, voi keho kääntää kuona-aineiden virran oikeaoppisesti virtsaan ja sappinesteeseen. Tällöin ihon ei tarvitse enää toimia varaventtiilinä, vaan iho alkaa toteuttaa sille luonnostaan kuuluvaa normaalia tervettä toimintaa. (Suoria lainauksia Päivi Ahlforsin tekstistä, http://hevosen.omasivu.fi/mista-kaikki-ongelmat-alkavat/iho-ongelmista-ja-kesaihottuman-syita/

Tämän ajatusmallin mukaan iho työntää siis kuona-aineita ulos, ja näitä kuona-aineita myös muodostuu normaalia enemmän suoliston huonosta kunnosta johtuen. Kilpahevosilla ongelmia on vähemmän, koska ne hikoilevat treenissä paljon ja säännöllisesti, ja pystyvät siten puhdistamaan kehoaan tehokkaasti. Tekstin pohjalta voi myös päätellä, että eläin ei välttämättä saisi proteiinia liikaa, siis suhteessa hiilihydraatteihin ja rasvoihin sekä kokonausmäärällisesti, vaan suolenseinämässä ei ole tarpeeksi sitä flooraa, joka pilkkoo proteiineja.

Johtopäätöksenä olen siis pyrkinyt parantamaan Anin suoliston hyvinvointia. Olen antanut erilaisia maitohappobakteereja eri muodoissaan, sekä syöttänyt erilaisia lisärehuja,  jotka tarjoavat ravintoa hyville bakteereille (mm. oluthiiva, chiansiemen). Ihoa on myös pesty säännöllisesti heti lämpötilojen salliessa. Iho rauhoittui huomattavasti jo klippauksesta ja huolellisesta pesusta sen jälkeen. Patit eivät kuitenkaan ole kokonaan poissa. Niitä on edelleen hieman kupeissa, erityisesti oikealla puolella, ja yksittäisinä siellä täällä. Myös esimerkiksi pää tuuppaa sitä talimaista töhkää edelleen hieman, mikä ei tummanruunikolla hevosella ole kivan näköistäkään. Mitään vatsahaavaan viittaavaa oireilua Anilla ei ole.

Suomen hevosenomistajien liitolle ELL Matti Estolan kirjoittaman artikkelin mukaan hevosen suolistossa on mm. kolmenlaisia bakteereja: kolibakteereja, hemolyyttisiä bakteereja, ja klostridibakteereja. Kolibakteerien vähäisyys sekä hemolyyttisten bakteerien ja/tai klostridibakteerien runsaus ovat hevoselle haitallisia.

Kolibakteereja ei näistä maitohappobakteerituotteista saa. Vanha hoito on syöttää hevoselle terveen hevosen tuoreesta ulosteesta tehtyä velliä ruokinnan yhteydessä. Koska maitohappovalmisteilla ja pesuilla ei päästy pateista kokonaan eroon, joudun nyt käyttämään tämän pelikortin.

Likainen temppu eli raportti kolibakteerien tarjoilusta

Mietin kuka on tallin tervein hevonen ja sopisi siten luovuttajaksi. Sessan on pikkuponi, Anin pikkusisko itse asiassa, ja se on terve kuin pukki. Vatsa toimii, karva kiiltää, ei kutinoita, perusruokinta heinällä ja kauralla toimii.

Yritin kuvata luovuttajaa, joka on kaunis kuin sika pienenä,
mutta hän on niin ahne, että meinasi syödä kännykän.
Katsoin että karsina oli viimeisen päälle puhdas (koska lannan pitää olla tuoretta, kolibakteerit tarvitsevat lämmintä), hain ponin tarhasta. Lähdin itse ratsastamaan ja sen jälkeen tarkastin boksin: pieni tuore kasa löytyi. Otin siitä noin puoli litraa sitä itseään. Hevosten madotuksesta oli kaksi viikkoa, ja järkeilin että tuskin siellä nyt mitään loisia ainakaan majailee.

Rinsessan kakkaa.
Lämmintä vettä perään noin puoli litraa, ja huljuttelin ämpäriä, kunnes liemi oli sekoittunut tasaiseksi liejuksi. Siivilöintiin käytin vauvan harsoliinaa, joka oli nelinkerroin. Mikä tahansa kangas kelpaa. Kaadoin litkun siihen, ja nostin massan pyyhkeen avulla pois, puristaen liemen astiaan.

Kangas astian päälle siivilöintiä varten.

Sattumat jäävät kankaaseen.

Neliskanttinen kangas on hyvä, niin ei tarvitse liata käsiään, kun nostaa kulmista.
Liemen sekoitin hevosen väkirehuun samalla tavalla, kun yleensä käytän vettä turvottamisessa. Tämä väkirehu turpoaa nopeasti.

Tuore liemi ja normaali litran annos väkirehua.
Sekaan laitoin lisäreitä peittämään makua. Lisärit ovat samoja, mitä Ani muutenkin saa, mutta jätin pois ikävämmän makuiset (esim. MSM) ja laitoin voimakkaan mutta hyvän makuisia. Inkivääriä, puolukkajauhetta, nokkosjauhetta. Sellaisia yrttejä, joilla on antibioottisia vaikutuksia (inkivääri, valkosipuli), en annostellut kovin suuria määriä, jotta ne kolibakteerit myös pysyisivät hengissä.


Lisäreitä mukaan maun takia.
Ja puuro on valmis!

Lopputulos näyttää erehdyttävästi samalta, kuin jokailtainen rehupuuro.
Sitten vaan lisärit ruokakuppiin  tarjolle. Ensi reaktio oli nirpistys. Ani nuuhki puuroa turhautuneena ja jatkoi heinien syömistä. Otin heinät pois ja laitoin porkkananpaloja puuron päälle. Johan kelpasi, ja otin innoissani kuvan. Jesh, tämä onnistuu! Välittömästi sen jälkeen syöminen loppui, eli sieltä menivät lähinnä ne porkkanat.

Sorry rakas! --> Jee, se syö! --> Hitsi, ei se syökään.
Ei muuta kuin väsytystaistelu ohjelmaan. Eli heinät käytävälle ja odottelemaan kuinka käy. Enhän voinut tietenkään lähteä tallilta pois varmistumatta, että satsi on syöty ja laittamatta yöksi heiniä.

Heinät käytävälle, koska kuppi on syötävä tyhjäksi ennen jälkiruokaa!
Koska illan teema on muutenkin nämä orgaaniset tuotokset, lähdin siivoamaan tarhaa.
Lapioin sitä itseään autingon laskuun saakka.

Talliin palatessa vastassa odotti tyhjä ruokakuppi. Mun ihana hevoseni. <3

No ei tästä mitään näe, mutta tyhjä se on!
Anteeksi pyydellen annoin ponille heinät takaisin ja paljon porkkanoita. Olin myös aivan varma että tästä nyt vähintäänkin seuraa ähky ja että poni tarvitsee hyvänmakuista juotavaa, jotta voi huuhdella pahat maut pois, joten jätin ison saavin sen herkkuruualla maustettua vettä karsinaan. Hillitsin itseni kuitenkin, enkä ruvennut laittamaan mitään viestejä tallityöntekijälle keskellä yötä. Mikäli aamulla olisi jotain outoa havaittavissa, hän tiedottaisi siitä kuitenkin.

Aika mennä kotiin... tulinhan tallille jo kuudelta.
Seuraavana aamuna tarhassa odotti hyväntuulinen poni, ja kaikki oli ihan niinkuin tavallisestikin. Vesi oli yöllä kelvannut. Ei tämä nyt ollut juttu eikä mikään, vaikka ajatus tuntui alkuun inhalta. Poni ei ole ollut tästä moksiskaan. Aika näyttää, saadaanko tästä apua pattien häätöön.

3 kommenttia:

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?