Estevalmennus vk20-21/2016 | Video

Eilen oli hyppäri, ja edellisen viikon hyppäriltäkin on vielä video postaamatta. Tässä siis molemmat!

Viime viikon hyppärillä menin vain yhden radan, koska halusimme pitää treenin sopivan kevyenä hoitojen jälkeen. Lisäksi himmailen vähän myös senkin takia, että ratsastamme lainasatulalla. Joten "less is more".

Edellisellä viikollahan eka rata oli hieman villi ja unohdinkin sen, joten nyt olin miettinyt etukäteen että keskityn rauhalliseen menoon. Tosi hyvin se sujuikin, ei senkään puolesta jäänyt tarvetta uusia mitään. Poni oli oma itsensä ja liikkui mukavasti.

Hyppäri: viikko 20

Tällä viikolla Ani on ollut hieman löysä, kun kelit ovat olleet hellelukemissa. Vaikka hyppärillä radalla lähti pikku hiljaa moottori käyntiin, sai tässä ratsastaa jonkin verran eteen, kun normaalisti olen joutunut ottamaan pidätteitä. Eipä kyllä jaksanut poni reagoida mihinkään ympärillä tapahtuvaankaan, eli kun kroppa on lunki, niin myös pää on lunki. Edelleenkin vain yksi rata, koska viikonloppuna on pienet kilpailut.

Hyppäri: viikko 21

Lähinnä näistä jäi mieleen päällimmäiseksi, että istuntaa hypyn aikana voisi parantaa, niin että antaisin enemmän ohjaa hypyn aikana. En jää vetämään tai nyppää kädellä, vaan minulla on kevyt tuntuma, mutta varmaan voisi enemmän antaa ohjaa poiskin. Lainasatula on hieman pieni minulle, ja varmasti saan paremman kontrollin tasapainoon ja ohjasotteeseen, kun saan oman satulan. Tätä kirjoittaessa odotankin satulaseppää uuden satulan kanssa!

Read More

Piikitys ja samana päivänä ratsastus? | Kommentti hötönetin keskusteluun

[Kuvituskuvan lähde: Subcutaneous injection.]

Kommentoin lyhyesti anonyymin edelliseen postaukseen heittämiä kommentteja ja aiheesta hötönetissä käytyä keskustelua. Eli kommentissa ja keskusteluketjussa kauhisteltiin sitä, kuinka ratsastin samana päivänä kun hevostani oli "piikitetty".

1. Kun piikitetään niveliin esinerkiksi kortisonia, ei hevosta liikuteta sen jälkeen, ja levon pituus vaihtelee. Olen tästä tietenkin samaa mieltä, mutta hevostani ei piikitetty niveliin, eikä sen nivelissä ole havaittu vikaa.
2. Lääkäri kertoo hoidon yhteydessä aina ohjeet liikutuksen suhteen, ja hevosenomistaja noudattaa niitä. Kaikki injektiot eivät vaadi sairaslomaa, vaan muutaman tunnin kuluttua voi kevyesti tunnustellen liikuttaa. Meille suositeltiin liikunnan lisäämistä ja rasituksen lisäämistä myös kovalla alustalla ravaten. Päivän liikuntaohjelma alkoi maastokävelyllä, vaikka hevoseni ottikin ritolat. Ratsastin ravissa ja laukassa vain hetken.
3. Piikitys on puhekielinen termi, ja sillä voidaan tarkoittaa eri asioita. Hötönetin asiantuntijoiden mukaan piikityksellä tarkoitetaan niveleen tehtyä hoitoa, lihakseen ja suoneen taas pistetään. Jouduin nyt ihan googlaamaan tästä lisätietoa, koska halusin tietää, olenko käyttänyt väärää termiä. Oikea ilmaisu mistä tahansa piikityksestä tai pistosta lienee injektio. Hevosta hoidettaessa hankositeen alueella injektoimalla siihen jotakin on löytämissäni eläinlääkäreiden esityksissä käytetty termiä piikitys, joten en käyttänyt väärää termiä. Anilla hoidettiin hankositeen aluetta. Joten se piikitettiin, mutta ei niveliin. En ole koko hevosnaisikäni aikana kuullut kenenkään puhuvan hevosen pistämisestä, mutta varmaan jossain näin tehdään.
4. Millainen ihminen vie hevosensa jonnekin klinikalle, kun kotonakin voi pistää? Sellainen, joka haluaa ortopediaan keskittyneen huippulääkärin hoitavan hevostaan. Lääkäreillä on tarvitsemansa välineet klinikalla, eikä heillä ole aikaa ajella ympäri maalaistalleja. Tallillamme käy myös urheiluhevoslääkäri piikittämässä hevosia noin kerran kuussa (isossa kilpatallissa löytyy aina muutama hoidettava), mutta kävin ortopedillä, koska tämä tallilla käyvä lääkäri oli jo aiemmin kuvannut nivelet ja todennut, että vika ei ole siellä. Ongelman syy selvisikin ja se liittyy kengitykseen ja kavion asentoon, joita nyt yritetään muokata.
5. Kortisonia laitettaessa täytyy pitää hoidettu raaja levossa, jotta pitkävaikutteinen aine pysyy hoidetulla alueella. Hevosta ei tietenkään voi pitää aivan paikoillaan, mutta kuitenkin. Hevoseeni ei pistetty kortisonia, vaan tulehduskipulääkettä ja puuduketta sekoitettuna sen omaan vereen. Piikityksestä ei jäänyt mitään haavoja tai kraatereita, joita täytyisi suojata kääreillä tai laastareilla.
6. Koska hevosta ei hoidettu selästä ja hoito oli muutenkin hyvin lempeä, ei liikutuksen kannalta ollut mitään merkitystä tehdäänkö se ratsain vai maasta. Sen sijaan meille suositellut treeniohjelman näkökulmasta ratsain liikutus oli parempi vaihtoehto, ja samalla myöskin sain vertailtua hevosta ennen ja jälkeen hoidon.
7. Koska hevoseen laitettiin kipulääkettä ja puuduketta, ei se varmasti ole ollut kivulias.

Itseäni tämä asiasta lähtenyt keskustelu lähinnä huvitti, mutta koska asiat jäävät ikuisiksi ajoiksi internettiin, niin koin parhaimmaksi kirjoittaa tällaisen oikaisun asiaan. Ja jos tosiaan olisin ratsastanut nivelten kortisonipiikitysten jälkeen, niin anonyymin huolella olisi ollut ihan aihettakin.

Putoamiseen osasyynä taisi olla se, että satulavyö oli liian löysällä. Nimittäin eilen huomasin, että hevonen on hieman timmiytynyt, ja satulavyö jää liian löysäksi siinä kohtaa, missä se vielä kuukausi sitten oli vielä hyvä. Hevoseni on ehkä oppinut pullistelemaan, kun koin maasta käsin kiristäväni tiukalle. Minulla on kouluvyö, jota en pysty kiristämään selästä käsin, ja huomasimme löysyyden, kun pyysin kaveria tarkistamaan asian minun ollessa selässä. Poni on hoikistunut kolme reikää tuolla "vinssaavalla" paineentasausvyöllä, eli saman verran kuin puolitoista reikää tavallisella satulavyöllä olisi. Näitä sattuu.

Read More

Eka putoaminen Anilta

Rakkaudesta fysiikkaan kävin tutkimassa kuinka painovoima ja keskipakovoima toimivat.

Toissapäivänä se nyt sitten tapahtui, tipuin ekan kerran Anilta. Meidän yhteinen taival alkoi heinäkuun lopulla, eli 9 kuukautta ja 28 päivää saatiin tätä vähän toisenlaista merkkipaalua yhteisellä taipaleella odotella. Olen toki tippunut muilta hevosilta (yhteensä kymmenisen kertaa) ja toki tämä oli vain ajan kysymys. Päivä ei ollut ns. normipäivä, ja silloin voi tietysti helpommin tapahtua jotain perusarjessa epätavallista. Kävimme eläinlääkärissä, ja sen jälkeen lähdin hieman kävelemään lähimaastoon ennen kentälle menoa. Koko juttu sattui alle kilometrin päässä tallilta, tutussa paikassa.

Oikeastaan aika huvittava tapahtumasarja, paitsi että putoaminen on aina potentiaalinen vaaranpaikka, eikä mikään naureskelun aihe. Turvallisuus tulee ottaa vakavasti. Mutta toki omalle jutulleen voi jälkeenpäin itsekseen ihan vähän nauraakin, kun mitään vakavaa ei meille onneksi tästä seurannut. Oli siis melko hölmöä olettaa, että hevonen on traikussa kuljettelun ja piikitysten jälkeen oma rento itsensä, ja mennä yksin maastoon. Tai en olettanut - en vain ajatellut asiaa... ja niinhän moni tilanne saa alkunsa. Huvittavaa on se, että olen pysynyt selässä jos minkälaisissa tilanteissa, ja sitten tipun alkukäynnissä maastossa.

Minulla oli tietenkin kypärä päässä. Kypärä ei kuitenkaan käynyt lähelläkään maata, joten sille ei tarvitse tehdä mitään. Minulla on Samshieldin kypärä, jonka voi lähettää tehtaalle tarkastettavaksi putoamisen jälkeen, jolloin kuori tarkastetaan ja kypärän sisus vaihdetaan uuteen. (Olen kaksi kertaa aikoinaan pudonnut niin, että pää on kopsahtanut maahan, ja kypäränkin kanssa se tälli oli molemmilla kerroilla melkoinen, joten käytän aina kypärää.)

Minulla on jo kaksi vuotta ollut tällainen kypärä (Samshield Swarowski Lozenge).

Tuli taas monta asiaa opittua ihan kantapään kautta.
1. Jos ollaan reissattu traikulla, on hevonen kotiin tultuaan sen verran jännittynyt verrattuna normaaliin olotilaansa, että maastoilu yksin ei ole paras idea. Se nimittäin keksi jonkun mörön jossain, ja pysähtyi jännittyneenä. Olin juuri napauttamassa pohkeilla ja odotin reaktiota eteenpäin. Poni kuitenkin samanaikaisesti teki salamakäännöksen, ja jäin siinä sivulle. Poni tietysti kavahti tilannetta väistämällä sivulle ja minä putosin alas. Se ei siis ehdoin tahdoin yrittänyt heittää minua selästään, nyt vain sattui näin. Pidin ohjista, mutta oli päästettävä irti, etten vedä hevosta päälleni.

Laskeuduin jäljistä päätellen tähän tutkimaan maaperää.

Hevoseni ei jäänyt lojaalisti viereeni seisomaan, kuten elokuvissa käy, vaan hävisi horisonttiin välittömästi.

2. Kännykkä  oltava mukana maastossa aina. Tämänhän tiedän, ja noudatan, mutta kun... Minulla ei ollut puhelinta, koska olin vaan alkukävelyllä vajaan kilometrin päässä. En voinut soittaa että hevonen kaahaa irrallaan, ottakaa kiinni, ja että olen kunnossa. Piti sitten ottaa pikaspurtti juosten tallille, yrittivät huolissaan jo siellä soittaa missä olen. Heppa oli rymistellyt toiseen talliin ja jäänyt tarhakaverinsa boksin ovelle norkoilemaan. Ystäväni oli sen siitä ottanut kiinni, varusteet pois ja lähdössä etsimään minua.

3. Kun lentää selästä, pitääkö kiinni ohjista vai ei? Jos mahdollista, pidän kiinni, mutta jos tilanne näyttää uhkaavalta, irrotan. Siinä pitää arvioida tilannetta kuin hidastetussa filmissä. En halua kuitenkaan jäädä alle ja tulla tallatuksi. Tunsin kipua sormessa ja olkapäässä, ja hevonen poukkoili yläviistossa, joten annoin otteeni irrota. Nimettömän nivelessä on kiinni pitämisestä aiheutunut mustelma, ja olkapään venähdys oli todella vähäistä. Jos olisin loukkaantunut, en olisi voinut hälyyttää apua.  Kuva on otettu tulosuunnasta, rötkötin raipan takana - yksi kavion jälki on melko lähellä, ja hevonen on kiertänyt minut pomppien.

Hevonen teki mörönväistöpiruetit, ratsastaja putosi pitkin pituuttaan, raippakin jäi.

4. Pyllähdyksen jälkeen kannattaa kerätä omaisuus paikalta mukaan. Minulla jäi sinne raippa, ja piti vielä myöhemmin hakea se. Samalla katsoin kavionjälkiä ja totesin irti päästämisen olleen fiksu veto. Oli nimittäin tehty piruettia ilman ratsastajaa ja kynnetty melko syvät kraaterit kavioilla.

Melkoise kraaterit...

Hevonen oli spurtin jälkeen onneksi myös kunnossa, eikä mitään varusteita mennyt rikki. Pelkäsin sen sotkeutuvan ohjiin, mutta Ani nelisti kotiin sen verran pää pystyssä korskuen, ettei ohjat valuneet. Jäljistä päätellen oli mennyt aika vauhdilla. Autoja ei myöskään ollut liikenteessä, onni onnettomuudessa. Tallille päästyäni satuloin Anin uudelleen ja ratsastin kentällä pienet treenit. Parasta vaan mennä takaisin selkään heti, jos tilanne sallii.

Että semmoinen keikka meillä!

Read More

Estevalmennus vk19/2016 | Video

Kuva wapun kisoista, by Ramona

Tämän viikon hyppäri alkoi huonolla fiiliksellä, kun tilaussatulan odottaminen ja lainasatulalla ratsastaminen jurppi niin älyttömästi. Minulla on ihanat ystävät, joilta saan lainata satulaa ja sumplimiset sujuvat. Satulanseppä on tarkistanut lainaamieni satuloiden sopivuuden, mutta lihasta on nyt tullut lisää. Ottaa tietysti päähän laittaa hevoselle varuste, jonka sopivuudesta on epävarma, mutta lihasten tulo on iloinen asia. Alunperin piti käyttää geeliromaania fyllinä satuloiden kanssa! Hevoseni onneksi näyttää tosi voimakkaasti, jos satula sattuu (ei liiku eteen, vaan jäkittää paikallaan), ja nyt ei niitä reaktioita ole tullut, joten kai tämä välttää nyt vielä hetken. Uusi estepenkki voi tulla jopa ihan lähipäivinä, jos tehdas on aikataulussa pysynyt.

Mutta yhtäkaikki, olin huonolla "ei tästä varmaan tule yhtään mitään" -fiiliksellä kiivetessäni hammasta purren selkään.

Hevonen oli kuitenkin ihan hyvällä fiiliksellä (niinkuin hyppäreillä yleensäkin) ja oma ajatus alkoi siitä sulaa. Menimme alkuun pystyestettä, joka oli myös radan ensimmäinen este. Valmentajani Lilo usein aloittaa verryttelyhypyt sillä esteellä, jonka hyppäämme radalla ensin. Sen jälkeen harjoittelemme vielä toista, se voi olla esim. okseri tai sarjan jälkimmäinen osa. Tämä este tulee toisessa kierroksessa kuin ensimmäinen verkkahyppy. Kun menimme ensimmäisiä ratojamme haparoiden syystalvella, harjoiteltiin rataa vielä enemmän osina alkutunnin aikana.

Yleensä teen radan oppimiseksi mielikuvaharjoituksia, tai siis keskityn ja käytän useaa eri muistiinpainamis- ja hahmottelutekniikkaa. Näin rata on helpompaa muistaa. Tällä hyppärillä vain unohdin tehdä tämän, ja kuinkas kävikään??? Unohdin, minne olin menossa. Noloa, mutta totta. Mietin kauan kehtaanko laittaa tällaista sähläysvideota nettiin, mutta blogin tarkoitus on seurata kehitystä.

Hevoseni on myös hieman säpäkkä, ja reagoi ympäristössä tavallisesta poikkeaviin tapahtumiin. Se on kyllä kiltti, ei yritä lingota ratsastajaa selästä tai mitään sellaista, mutta videoissa näkyy, että se hermoilee ja pomppii kävelykoneen luona ja kentän kulmassa. Eräs oli laittanut hevosensa kävelykoneesen kun verkkasimme, ja poni ei meinannut päästä yli pusikossa olleesta ihmisestä ja pyörivästä käppäristä, joka sitten pysähtyi. Lisäksi samaan aikaan hevosia haettiin tarhasta ja tuolla suunnalla oli muutakin hälinää. Videosta näkee kuinka Ani päädyssä keekoilee ja katsoo käppärille. En ratsasta sitä ihan uralle asti päädyssä, mutta silti se jännittyy ja poukkoilee.

Paras keino näissä tilanteissa on vain määrätietoisesti mennä kohti estettä. Ihan turha jäädä sinne rauhottelemaan, pysäyttelemään, volttailemaan, tms. tekemään numeroa asiasta. Poni on rehellinen hyppäämään, ja näillä korkeuksilla tehtävä on sille edelleen helppo, vaikka lähestyminen menisi mönkään. Eli ratsastan esteelle vaikka takaperin. Keekoilu loppuu heti kun lähestytään estettä, ja poni keskittyy korjaamaan askeleen.

Melko pitkä seli-seli-pohdinta yllä, mutta halusin avata sitä, miksi emme aina tule esteelle nätisti keskelle ja niin edelleen. Toki sitten kun kehityn pidemmälle, saan sen varmaan paremmin haltuun näissä tilanteissa. Nyt painelen esteelle ja huolehdin, että olen itse tasapainossa ja mukana, jos se ponnistaa kauempaa. Poni osaa tehdä pikkuaskeleen ja sovittaa ponnistuspaikat kuitenkin.

"Tiedän, että pusikossa on tiikeri, mutta meidän täytyy mennä."

Ja jos nyt joku on sitä mieltä että kauheaa kuinka revin ohjasta tms. niin totta hemmetissä otan ohjalla kiinni silloin, kun poni pomppii edes sentin! Napakampi pidäte on viesti sille, että pomppiminen on tyhmää ja se lopettaakin heti. Annan ohjan välittömästi pois kun poukkoilu lakkaa. Ja sitten jatketaan välittömästi as if nothing happened. Jos se kyttäilee tai lähtee sivuttain väistämään niin pidän istunnalla vastaan ja ratsastan vaan eteen, eli huomio heti takaisin siihen tehtävään eikä ympäristöön.

Rata 1
Eli poni on hieman liian villi, ja unohdan radan. Vaikka flunssainen valkku huutaa mihin pitäisi mennä, ei se kuulu minulle asti ollenkaan, kun tuulee ja hevonen korskuu. Mutta kohtuullisen idiootilta vaikutan tuossa, heh, kun huudot kuuluvat videolle niin hyvin. Tuulen puolella ei kuule mitään...

Rata 2
Totesin ensimmäisen radan olleen niin huono, että nyt ei mitään uusintoja vaan sama rata uudelleen hyvää perusrataa hakien. Valkku ohjeisti ottamaan hevosen aina esteen jälkeen kiinni, ja teen työtä käskettyä. Toimii! Muutenkin olin tässä vaiheessa jo unohtanut huonon fiilikseni ja halusin tehdä oikein siistin radan, jossa mennään rauhallisesti ja mokailematta. Tosin hyvin menee tämä rata, tästä jäi hyvä fiilis ja valkku kehui.

Nyt on puoli vuotta suunnilleen hypätty aloittamisesta, ja edetty tilanteesta, jossa yksittäinen kavalettikin oli jännä, tähän tilanteeseen. Eli hyppääminen tuntuu kivalta, ja luotan hevoseeni. Olen myös oppinut istumaan hypyssä mukana. Reagoin hevoseni poukkoiluihin nopeasti ja saan ongelmat ratkottua. Ani on mukava ratsastaa esteillä, vaikka joidenkin mielestä häntä töttöröllä porhaltava hevoseni on kreisi, ja miten uskallan. No, ajattelen että se on mukamas pelkkä poni.

Videoilla häiritsee vähän tuo etunoja-asento. En tiedä miksi istun noin, mutta aion tarkkailla tilannetta. En kuitenkaan sileän treenissä ole tuollaisessa asennossa. Onko se normaalia, vai ratsastanko huonosti? Seuraava homma on hakea ensimmäiseen rataan tuo rauhallinen ja varma moodi, mikä toisessa radassa näkyy. Ani ei ryysää esteelle, mutta esteen jälkeen kyllä. Nyt valmentaja neuvoi ottamaan kiinni, ja sehän toimi. Ratsastin kyllä lähestymisetkin rauhallisemmin.

Hiljaa hyvä tulee. :)

Read More

Likainen temppu | Suolistobakteerit kuntoon

Vanha keino tasapainottaa hevosen suolistoflooraa on syöttää sille terveen lajitoverinsa jätöksiä. Esimerkiksi tätä keinoa voidaan käyttää, jos tallille muuttaa uusi hevonen, jonka omat suolistobakteerit eivät toimi uudessa ympäristössä hyvin.

Ani joutui syömään syksyllä erittäin pitkiä antibioottikuureja sulfaa (noin kuukauden ajan), ja talvella sen ihossa alkoi ilmetä pieniä paukamia. Talvella klippaamattomat hevoset saavat ns. hikinäppylöitä, mutta näppylää ja moskaa iholla oli selkeästi normaalia enemmän. Näpyt eivät myöskään lähteneet pois pesuissa, vaikka pesu puhdistikin hilsetöhnää pois. Hevosta oli vaikea saada pesuissakaan kunnolla puhtaaksi. Esimerkiksi Hexocilistä ei ollut apua, toisaalta ihossa ei myöskään näkynyt mitään tulehduksellisia oireita, karvattomua alueita, tms. - kunhan pukkasi "tähmää". Karvanlähdön aikaan keväällä Ani klipattiin, jotta ihon saisi paremmaksi, ja tuosta on alla aika karu kuva tilanteesta.

Klippauksen yhteydessä otettu kuva paljastaa,
kuinka tukossa iho on. Viirut ovat klipperin jälkiä ja tasoittuvat.
Kuva on otettu maaliskuun alussa.

Muutamalta hevosihmiseltä sain kommentteja, josko Ani saa liikaa proteiinia. Valmentajani Lilo sanoi, että ihon näppyläisyys voi johtua siitä, että suolistossa ei ole kaikki kunnossa, ja että Anin olisi hyvä saada suolistobakteereja toiselta, terveeltä hevoselta. Kaikkihan tietävät antibioottien vahingoittavan myös kehon omaa hyvää flooraa, joten sulfakuurien jälkeen ei olisi ihme, jos suoliston bakteeristo on huonossa kunnossa. Ihmisillä tehtyjen tutkimusten mukaan voi kestää kolmekin vuotta toipua antibioottikuurista.

Tuona iltana sitten googlasin asiasta netistä, ja löysin erittäin hyvän artikkelin, joka käsittelee kokonaisvaltaisesti suoliston roolia ihon hyvinvoinnissa. Ensinnä on kuitenkin sanottava, että ns. lääketieteelliset lähteet ja alaa edustavat tahot eivät löytämilläni sivuistoilla millään muotoa maininneet yhteyksistä ihon ja suoliston välillä. Kun googlaa esimerkiksi "hevosen ihosairaudet" tai "hevosen iho-ongelmat", löytyy monta neuvontasivua ja klinikkaa, jossa neuvotaan, kuinka ihan ensin on otettava koepala ihosta tarkempia kliinisiä tutkimuksia varten, ja kuinka sitten ihoa voidaan hoitaa erilaisin lääkkein. Toisin sanoen kaikki sisältö liittyi oireen analysointiin ja ihoon kohdistuvaan hoitoon.

Tähän muutama pakollinen välihuomautus:
No, tietenkään kaikkea eläinlääkäreiden osaamista ja tietotaitoa ei voi kiteyttää netissä jaettaviin materiaaleihin. Ja ehdottomasti tulee osaavan eläinlääkärin apu ja konsultaatio aina hyödyntää, kun terveydellisiä ongelmia ilmenee. Ja jos koepalan ottaminen on oikeasti tarpeen, ei siihen kuluvaa rahamäärää pidä turhia laskeskella.

Mutta pointtini on, että hämmennyin siitä, ettei ns. virallisen lääketieteellisen linjan mukaisesta kuluttajalle/hevosihmiselle tarkoitetusta sisällöstä netissä löytynyt yhtään ainoaa mainintaa siitä, että suolistolla voisi olla jokin rooli iho-ongelmissa, tai ylipäätään tietoa siitä, että iho-ongelmat voisivat olla oire jostain systeemisestä ongelmasta, eikä pelkästään ihoon elimenä rajoittuva sairaus tai oire.

Päivi Ahlforsin luonnonmukaista hevoshoitoa käsitteleviltä sivuilta (http://hevosen.omasivu.fi) löysin aiheeseen liittyvää kiinnostavaa sisältöä.

Taas muutama välihuomautus:
Jotkin luonnonmukaiseen hevosenhoitoon keskittyvät sivut ja tahot tuottavat mielestäni liikaa uskomuksiin perustuvaa sisältöä, eivätkä oikein vakuuta ammattimaisuudella, perinpohjaisuudella tai logiikallaan. Kun löydän kiinnostavia näkökulmia tai väitteitä, haen yleensä lisää tietoa muista lähteistä (esim. löytyykö tutkimusartikkeleita) ja vertailen. Usein saatan ensin törmätä johonkin tekstiin, jota lukiessa ikäänkuin palapelin palaset loksahtavat paikoilleen ja jokin asia saa järkevältä kuulostavan selityksen. Tällöin tietenkin itse kukin on taipuvainen luottamaan sisältöön, koska omat käytännön havainnot tukevat selitystä. Kannattaa kuitenkin tarkistaa asia tai väite eri lähteistä - kuinka paljon asiaa on tutkittu? Haen siis aina lisää informaatiota muista lähteistä muodostaakseni oman käsitykseni. Ahlforsin tuottamat sisällöt ovat mielestäni sisäisesti koherentteja ja järkevästi perusteltuja, ja olen lueskellut niitä hyvin paljon. Sisältö on mielestäni kokonaisuutena hyödyllistä ja auttaa ymmärtämään hevosen hoitoa kokonaisuutena. Muutama kirjoitusvirhe hieman herätti epäluuloja, mutta pidemmälle luettuani pidin niitä merkityksettöminä, kun sisältö on julkaistu blogimaisessa ympäristössä. Sain paljon uutta ajateltavaa ja hyödynnettävää, vaikka jostain pienestä yksityiskohdasta olisinkin eri mieltä. Käytän paljon yrttejä ja luonnonmukaisia hoitokeinoja, mutta hevoseni saa myös teollisia valmisteita ja tarvittaessa lääkitystä. 

Erityisesti kirjoitus "Iho-ongelmista ja kesäihottuman syitä" auttoi hahmottamaan, mistä iho-ongelmissa voisi olla kyse. Siteeraan alle tämän kirjoituksen kannalta keskeiset pointit kirjoituksesta:

• Iho on hevosen suurin elin, ja ihon pinta-ala on useamman neliönmetrin verran. Helposti sitä kuitenkin ajatellaan vaan jonakin suojakuorena elimistölle. Mutta iholla on tärkeä tehtävä aineenvaihdunnassa ja se osaltaan säätelee myös suola- ja nestetasapainoa.
• Ihon pitää “hengittää”, eli olla kuin toiset keuhkot, samalla lailla kuin ihmisellä.
• Ihon reaktioissa, kutinassa ja ihottumassa on kysymys siitä, että joko kehossa syntyneet tai sinne ulkopuolelta kertyneet kuona-aineet pyrkivät ulos kehosta ihon läpi. Keho on siis ottanut käyttöönsä oman puhdistustoimintansa viimeisen “varauloskäynnin”. Kun maksa ja munuaisten toiminta on kuona-aineiden kuormittamana heikentynyt, eli luonnolliset ulosmenoreitit ovat ahtautuneet ja keuhkojen kautta kaikkien epäpuhtauksien poistaminen ei onnistu.
• Mutta koska elimistössä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä minkään elimen toimintoa voida tutkiskella yksipuolisesti, niin myös tässä ihoasiassa juuret johtavat myös suoliston toimintaan. Tai tarkemmin sanottuna toimintahäiriöön.
• Siispä eräs keskeinen ongelma on myös se, että suolisto ei normaalisti pilko kaikkea ravinnossa olevaa valkuaista aminohapoiksi eli peptideiksi. Nämä vain osittain pilkkoutuneet valkuaiset pääsevät näissä tapauksissa liian helposti verenkiertoon ja aiheuttavat elimistössä häiriötilan.
• Ruoissa ja vedessä olevien molekyylien liian helppo imeytyminen verenkiertoon johtuu siitä, että suoliston seinämään on syntynyt “reikiä”. Ne eivät ole tarkasti ottaen oikeita reikiä, vaan hyvin ohueksi “syöpyneitä” suolen seinämän kohtia. Mitä enemmän näitä ohentuneita kohtia on, niin sitä runsaampaa on suoliston “vuotaminen” sisäänpäin eli verenkiertoon.
• Kun elimistön kuona-aineet eivät pääse poistumaan luonnollista tietään esim munuaisten läpi virtsaan, niin kuona-aineita alkaa kerääntyä sekä vereen että lymfanesteisiin. Elimistön pH muuttuu epäedulliseksi oikeanlaiselle ja terveelle bakteerikasvulle eli elimistö hitaasti happamoituu. Se antaa haitallisille mikrobeille ja hiivalle sekä sienille mahdollisuuden lisääntyä niin suolistossa kuin iholla. Hevosen iho erittää talvisin taliköhnää
• Pahaksi päässeen iho-ongelman hoidossa on siis kyse elimistön kokonaisvaltaisesta puhdistamisesta, joka aloitetaan suolistosta. Sitten on aktivoitava ja puhdistettava munuaiset. Tällä saadaan syntymään se tilanne, että kehon ei tarvitse “työntää” iholle erilaisia kuona-aineita aineita, vaan ne pääsevät poistumaan luonnollista tietä lannan ja virtsan mukana ulos kehosta.
• Lopulta kun maksa ja munuaiset alkavat puhdistuskuurien jälkeen toimia tehokkaammin, ja suolisto ei enää vuoda, eikä päästä verenkiertoon liiaksi vääriä proteiinirakenteita, voi keho kääntää kuona-aineiden virran oikeaoppisesti virtsaan ja sappinesteeseen. Tällöin ihon ei tarvitse enää toimia varaventtiilinä, vaan iho alkaa toteuttaa sille luonnostaan kuuluvaa normaalia tervettä toimintaa. (Suoria lainauksia Päivi Ahlforsin tekstistä, http://hevosen.omasivu.fi/mista-kaikki-ongelmat-alkavat/iho-ongelmista-ja-kesaihottuman-syita/

Tämän ajatusmallin mukaan iho työntää siis kuona-aineita ulos, ja näitä kuona-aineita myös muodostuu normaalia enemmän suoliston huonosta kunnosta johtuen. Kilpahevosilla ongelmia on vähemmän, koska ne hikoilevat treenissä paljon ja säännöllisesti, ja pystyvät siten puhdistamaan kehoaan tehokkaasti. Tekstin pohjalta voi myös päätellä, että eläin ei välttämättä saisi proteiinia liikaa, siis suhteessa hiilihydraatteihin ja rasvoihin sekä kokonausmäärällisesti, vaan suolenseinämässä ei ole tarpeeksi sitä flooraa, joka pilkkoo proteiineja.

Johtopäätöksenä olen siis pyrkinyt parantamaan Anin suoliston hyvinvointia. Olen antanut erilaisia maitohappobakteereja eri muodoissaan, sekä syöttänyt erilaisia lisärehuja,  jotka tarjoavat ravintoa hyville bakteereille (mm. oluthiiva, chiansiemen). Ihoa on myös pesty säännöllisesti heti lämpötilojen salliessa. Iho rauhoittui huomattavasti jo klippauksesta ja huolellisesta pesusta sen jälkeen. Patit eivät kuitenkaan ole kokonaan poissa. Niitä on edelleen hieman kupeissa, erityisesti oikealla puolella, ja yksittäisinä siellä täällä. Myös esimerkiksi pää tuuppaa sitä talimaista töhkää edelleen hieman, mikä ei tummanruunikolla hevosella ole kivan näköistäkään. Mitään vatsahaavaan viittaavaa oireilua Anilla ei ole.

Suomen hevosenomistajien liitolle ELL Matti Estolan kirjoittaman artikkelin mukaan hevosen suolistossa on mm. kolmenlaisia bakteereja: kolibakteereja, hemolyyttisiä bakteereja, ja klostridibakteereja. Kolibakteerien vähäisyys sekä hemolyyttisten bakteerien ja/tai klostridibakteerien runsaus ovat hevoselle haitallisia.

Kolibakteereja ei näistä maitohappobakteerituotteista saa. Vanha hoito on syöttää hevoselle terveen hevosen tuoreesta ulosteesta tehtyä velliä ruokinnan yhteydessä. Koska maitohappovalmisteilla ja pesuilla ei päästy pateista kokonaan eroon, joudun nyt käyttämään tämän pelikortin.

Likainen temppu eli raportti kolibakteerien tarjoilusta

Mietin kuka on tallin tervein hevonen ja sopisi siten luovuttajaksi. Sessan on pikkuponi, Anin pikkusisko itse asiassa, ja se on terve kuin pukki. Vatsa toimii, karva kiiltää, ei kutinoita, perusruokinta heinällä ja kauralla toimii.

Yritin kuvata luovuttajaa, joka on kaunis kuin sika pienenä,
mutta hän on niin ahne, että meinasi syödä kännykän.

Katsoin että karsina oli viimeisen päälle puhdas (koska lannan pitää olla tuoretta, kolibakteerit tarvitsevat lämmintä), hain ponin tarhasta. Lähdin itse ratsastamaan ja sen jälkeen tarkastin boksin: pieni tuore kasa löytyi. Otin siitä noin puoli litraa sitä itseään. Hevosten madotuksesta oli kaksi viikkoa, ja järkeilin että tuskin siellä nyt mitään loisia ainakaan majailee.

Rinsessan kakkaa.

Lämmintä vettä perään noin puoli litraa, ja huljuttelin ämpäriä, kunnes liemi oli sekoittunut tasaiseksi liejuksi. Siivilöintiin käytin vauvan harsoliinaa, joka oli nelinkerroin. Mikä tahansa kangas kelpaa. Kaadoin litkun siihen, ja nostin massan pyyhkeen avulla pois, puristaen liemen astiaan.

Kangas astian päälle siivilöintiä varten.

Sattumat jäävät kankaaseen.

Neliskanttinen kangas on hyvä, niin ei tarvitse liata käsiään, kun nostaa kulmista.

Liemen sekoitin hevosen väkirehuun samalla tavalla, kun yleensä käytän vettä turvottamisessa. Tämä väkirehu turpoaa nopeasti.

Tuore liemi ja normaali litran annos väkirehua.

Sekaan laitoin lisäreitä peittämään makua. Lisärit ovat samoja, mitä Ani muutenkin saa, mutta jätin pois ikävämmän makuiset (esim. MSM) ja laitoin voimakkaan mutta hyvän makuisia. Inkivääriä, puolukkajauhetta, nokkosjauhetta. Sellaisia yrttejä, joilla on antibioottisia vaikutuksia (inkivääri, valkosipuli), en annostellut kovin suuria määriä, jotta ne kolibakteerit myös pysyisivät hengissä.

Lisäreitä mukaan maun takia.

Ja puuro on valmis!

Lopputulos näyttää erehdyttävästi samalta, kuin jokailtainen rehupuuro.

Sitten vaan lisärit ruokakuppiin  tarjolle. Ensi reaktio oli nirpistys. Ani nuuhki puuroa turhautuneena ja jatkoi heinien syömistä. Otin heinät pois ja laitoin porkkananpaloja puuron päälle. Johan kelpasi, ja otin innoissani kuvan. Jesh, tämä onnistuu! Välittömästi sen jälkeen syöminen loppui, eli sieltä menivät lähinnä ne porkkanat.

Sorry rakas! --> Jee, se syö! --> Hitsi, ei se syökään.

Ei muuta kuin väsytystaistelu ohjelmaan. Eli heinät käytävälle ja odottelemaan kuinka käy. Enhän voinut tietenkään lähteä tallilta pois varmistumatta, että satsi on syöty ja laittamatta yöksi heiniä.

Heinät käytävälle, koska kuppi on syötävä tyhjäksi ennen jälkiruokaa!

Koska illan teema on muutenkin nämä orgaaniset tuotokset, lähdin siivoamaan tarhaa.

Lapioin sitä itseään autingon laskuun saakka.

Talliin palatessa vastassa odotti tyhjä ruokakuppi. Mun ihana hevoseni. <3

No ei tästä mitään näe, mutta tyhjä se on!

Anteeksi pyydellen annoin ponille heinät takaisin ja paljon porkkanoita. Olin myös aivan varma että tästä nyt vähintäänkin seuraa ähky ja että poni tarvitsee hyvänmakuista juotavaa, jotta voi huuhdella pahat maut pois, joten jätin ison saavin sen herkkuruualla maustettua vettä karsinaan. Hillitsin itseni kuitenkin, enkä ruvennut laittamaan mitään viestejä tallityöntekijälle keskellä yötä. Mikäli aamulla olisi jotain outoa havaittavissa, hän tiedottaisi siitä kuitenkin.

Aika mennä kotiin... tulinhan tallille jo kuudelta.

Seuraavana aamuna tarhassa odotti hyväntuulinen poni, ja kaikki oli ihan niinkuin tavallisestikin. Vesi oli yöllä kelvannut. Ei tämä nyt ollut juttu eikä mikään, vaikka ajatus tuntui alkuun inhalta. Poni ei ole ollut tästä moksiskaan. Aika näyttää, saadaanko tästä apua pattien häätöön.

Read More