lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kevätklippaus: raportti ja mietiskelyä klippaamisesta

Klippaus on niitä pieniä asioita, jolle ei tarvitse uhrata ajatustakaan ennen kuin hankkii oman hevosen. Sitten onkin tehtävä päätöksiä - klipata vai ei? Paleleeko se? Pitääkö hankkia loimia lisää?

Keskiviikkona Ani klipattiin, jotta - myönnettäköön - melko kälyisen näköiseksi menneen talvikarvan jälkeen kasvaisi siisti kesäkarva. Ani talvikarva oli hyvin ohut ja silkkinen ja kului pienimmästäkin kosketuksesta kaljuille länteille. Lisäksi iho karvan alla oli vaikea pitää puhtaana siitä huolimatta, että karva oli lyhyttä ja harvanoloista.

Elinan käsittelyssä heinäbaarissa on mukavaa.

Klippauksen teki espoolaisen Vansportin Elina Valokari. Vansport myy ja vuokraa hevostrailereita, ja myy laadukkaita rehuja. Elina on tallikaverini ja klippaa lähes kaikki hevoset tallillamme Kirkkonummella, ja tekee tilauksesta klippauksia lähialueella. Klippauksestahan suoriutuu toki itsekin, ja olen joskus itsekin klipannut, mutta kyllähän se jälki oli hieman toista kun osaava ihminen sen tekee. Lisäksi homma sujuu joutuisasti. Rutinoituneesti klippauksia tekevä ammattilainen osaa myös käsitellä hevosta luontevasti ja varoa oikeassa kohtaa, jos klipattava "asiakas" ei käy parturoitavana säännöllisesti tai suhtautuu klipperiin epäluuloisesti (/hysteerisesti).

Elina ohjeisti, että hyvä aika klipata on viikko, pari eteenpäin siitä, kun talvikarva alkaa lähteä. Näin kasvaa hyvä kesäkarva, mutta - jos ajoitus osuu nappiin - kasvu on hillittyä. Kesäkaudella voi toki klipata tarpeen mukaan uudestaan. Minua taas motivoi se, ettei tarvitse sitä karvanlähtöä hoitaa sukimalla hevosta loputtomiin, irtokarvan pölistessä kaikkialla.

En syksyllä klipannut Ania, koska se oli toipilas ja liikkui kevyesti. Edellinen omistaja ei osannut arvioida, millainen talviturkki olisi, koska Ani on aina klipattu talveksi. Huomasin, että mitään paksua taikka pitkää turkkia ei lähtenyt kasvamaankaan, vaikka käytimme melko ohuita loimia loppusyksystä ja alkutalvesta. Ajattelin, että on mukavampi, jos on karvaa lämmittämässä vatsanseutua, kun tallillamme on kokopäivätarhaus. Hevoset syövät aamuheinätkin ulkona, ja ne otetaan sisälle kun ulkona alkaa olla pimeää. Pärjäsimmekin aika helpolla loimituksella talven yli.

Karva pysyi sen verran ohuena, että se kuivui siinä ajassa, kun minulla meni hoitaa Ani ratsastuksen jälkeen. Valmentajalta kysyin, milloin pitää klipata, ja ohje oli seurata sen kuivumista hikisemmän treenin jälkeen. Lisäksi ratsastan useimmiten iltaisin, jolloin hevoseni jää talliin sisään, eikä joudu ulos kosteana palelemaan. Tästä näkökulmasta arvioiden klippaustarvetta ei siis ilmennyt.

Puhtaanapito oli syksymmällä helppoa, mutta pakkaskelien tultua ei voinut samalla tavalla pestä - tai en itse ainakaan halua kovilla pakkasilla pestä, ja karva alkoi mennä aika sottaiseksi. Iho hilseili, ja hikinäppyjä muodostui. Hikinäpyt eivät oikein pesussa irronneet, vaan vaativat raaputusta käsin. Pesussa puhdistuu enemmänkin pintakarva, kun on vaikea saada vesi ja pesuaine imeytymään läpikotaisin. Elina neuvoi, että näin pienet hikinäpyt eivät haittaa klippausta, ja hevonen kannattaa pestä klippauksen jälkeen.

Lavan kohdalla näkyy hyvin, kuinka pintasiistin karvan alta paljastuu "hikiröhnää".

Ani suhtautui klippaukseen hyvin ja käyttäytyi mallikkaasti alusta loppuun. Korviin laitettiin korvatulpat, niiden päälle korvahuppu, ja eteen kottari heinää. Aluksi, kun klipperi käynnistyi tai kosketti ensimmäisiä kertoja, annoin porkkanapalan. Vain massun taosassa hieman kutitti. Ilmeisesti sillekin oli miellyttävä tunne saada se "hikiröhnä" pois sieltä iholta. Ani jopa keskeytti syömisen, kun Elina ajeli korvantauksia, ja oikein painautui nautiskellen klipperiä vasten. Ani ei myöskään noteerannut mitenkään poskien klippausta. Ihastelin Elinan työn jälkeä: poskessa ei näy mitään rajaa klippauksesta.

Anille tehtiin ns. puoliklippaus, eli jalat jätettiin klippaamatta. Tähän kului aikaa vajaat 40 minuuttia, mikä on Elinan mukaan tyypillinen aika, jos klippaus sujuu ongelmitta. Kokoklippauksessa parturoidaan myös jalat. Jalkojen klippaamiseen kuluu aikaa pinta-alaan nähden enemmän, "puolet lisää", koska työskentely on pikkutarkkaa ja hevonen voi olla jalkojen osalta herkempi. Elina teki klippauksen pidemmällä terällä, eli klippauksen jäljiltä jäi samettinen pinta.

Pesin parturoidun ponin Hexocilillä ja jynssäsin rouhealla sienellä irti sen, mitä hikinäpyistä oli jäljellä. Näppyjen kohdalle jäi pieniä pilkkuja, joissa iho oli vaaleampaa, mutta kahden päivän päästä näitä ei enää näkynyt. Harjan, leuan ja vuohisten parturointi jäi vielä viikonlopun hommiksi. (En tietenkään leikkaa alahuulen alueen tuntokarvoja pois, mutta ylempämä leuassa on neulamaista talvikarvaa.)

Mallikas käytös loppuikin siihen, kun käärin märän ponin kuivattelemaan loimiin. Selvästi loimi tuntui klipattua ja märkää ihoa vasten inhottavalta, ja ponilla alkoi keittää. Se muun muassa hyppi muutaman kerran karsinassa, mitä se ei ole koskaan tehnyt minun nähteni. En uskaltanut viedä sitä ulos tarhaan, ettei se ala riehumaan siellä. Palasin parin tunnin päästä tallille, ja poni oli rauhoittunut ja kuiva kauttaaltaan.

Torstain ratsastuksessa ei ollut mitään ihmeellistä, toki Ani tuntui klipattuna hieman herkemmältä kuin tavallisesti, mikä oli vain positiivista. Perjantaina lähdin maastoon ja laitoin villaisen ratsastusloimen lämmittämään. Ilmeisesti myös tämä tuntui lautasilla inhottavalta, koska poni oli aivan höyrypäinen, hyppi ja rimpuili koko ajan. Täykkärivertahan siinä on ja on erittäin tammamainen, mutta tällainen alatiriehuminen ei ole sen normaalia käytöstä. Muutenkaan se ei ole tottunut tuohon loimeen, koska en itse tykkää käyttää sitä, se on hieman iso (se on full-kokoa), ja tämä oli toinen kerta, kun edes käytimme sitä. Ratsastusloimi saakin lähteä kiertoon.

Ensi syksynä päädyn luultavasti klippaamaan Anin talveksi, ihan puhtaanapitosyistä. Syksyllä täytyy ehkä sitten täydentää loimivalikoimaa hieman.

Loimituksen osalta mietin, mahtaako Ani palella high neck -mallin toppaloimessa kun kaulakin on paljas. High neck on siitä hyvä, että tallissa ei tule niin kuuma. Pelko oli turha, koska tarhasta hakiessa kaksi muuta rouvahevosta olivat portilla odottelemassa, milloin pääsisivät sisään, mutta Ani touhusi tarhan takaosassa omiaan aivan tyytyväisenä.

Rouvahevoset haluaisivat jo mielellään sisään. Takavasemmalla violettiin pukeutunut neitihevonen touhuaa tyytyväisenä omiaan.
Klippaatko sinä hevosesi, vai annatko turkin kasvaa? Miksi?
Mitä pidit tästä postauksesta?

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Olen aina ajatellut, että tässä vaiheessa vuotta ei enää kannattaisi klipata. Omaani en ole klipannut koskaan, pihattoponi tarvitsee karvansa. Viime keväänä sille tuli kuitenkin selvästi kuuma, kun sää äkisti lämpeni, ja melkein jo klippasin. Tänä keväänä täytyy taas katsoa, miten menee. Ei sekään kiva ole, että poni puuskuttaa kuumissaan.

    Yleisesti ottaen minusta on parempi olla klippaamatta, hevosen lämmönsäätelyjärjestelmä menee klippauksesta kuitenkin ihan sekaisin. Mutta jos vaihtoehto on läpimäräksi päivittäin hikoileva turkkimonsteri niin eiköhän klippaus ole silloin ihan perusteltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pihatossa tarvitsee kyllä turkkinsa, se on selvä. Ootko muuten esitellyt teidän pihattosysteemiä blogissa? Olisi kiinnostavaa kuulla, miten erilaisten pihattojen arki sujuu.

      Mun hevosen karva ohi niin ohut, että tuskin se hirveästi enempää lämmitti kuin tuo pidemmällä terällä leikattu. Meidän tallilla kaikki klipatut hevoset on klipattu uudestaan nyt, kun talvikarva lähtee. Mutta klipataan vain niitä, jotka oikeasti tekee hikeen duunia, niitä on toki paljon tallilla jossa on paljon kisoihin valmentautuvia ratsukoita. Ja riippuu niin hevosen karvasta, toiset ei tarvitse, niinkuin ei Anikaan talven aikana tarvinnut.

      Nyt on ollut tosi lämmin, lumet sulaa hirmuvauhtia, ponilla välillä melkein kuuma loimen alla.

      Poista

Kiva kun poikkesit. Jätä kommentti tänne! Kerro omista kokemuksistasi?