Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

Tutkimusmatka hevoseen(i).

Aikuisratsastaja tallentaa kavioliiton alkuvaiheita ja sulattelee informaatiota internetin syövereistä ja vähän muualtakin.

maanantai 28. joulukuuta 2015

Istuntaremonttia: osa 1

Kirjoitin aiemmin, kuinka minun pitäisi kipeästi kehittää ja korjata istuntaani. Nyt joululomalla on aikaa välipäivinä ottaa ylimääräisiä yksäreitä ja keskittyä asiaan.

Otin aiemmin intensiivikurssin ja tunteja istunnan parantamiseksi, mutta silloin en ratsastanut vielä Anilla, ja... onhan siitä nyt hurahtanut ainakin vuosi, vai kaksi? Pieni teoreettinen ajatusleikki: jos istuntani muuttuisi itsestään vaikkapa millin viikossa, niin tuon kurssin parannukset istuntaani olisivat jo tätä nykyä vain kaunis muisto mielessäni ja raajani mahdollisesti senttikaupalla vääriin suuntiin hojottamassa. Eli back to basics.

Minulla on tallilla saatavilla kahden todella osaavan valmentajan apu. Valmentajilla on hieman eri "painopistealueet" työskentelyssä, joten asiakkaan näkökulmasta valmennusmahdollisuudet ovat tallillamme tosi monipuoliset. Toinen valmentajistani, Mia Kainulainen, on erityisen taitava remontoimaan istuntaa ja hienosäätämään asioita ratsastajan istunnan "biomekaniikan" näkökulmasta (kaiken ytimessä on aina tietenkin hevosen biomekaniikka, mutta en tälläerää keskity siihen puoleen).

Tästä episodista ei ole kuvaa, joten tämä kuvamuisto on syyskuulta.

Esitin aluksi toiveen, että keskitymme nyt parantamaan minun istuntaani, ja murehdimme hevosen liikkumisesta, vinoudesta jne. myöhemmin. Mia muistutti, että nämä kaksi asiaa toki menevät käsi kädessä, eli kun hevonen liikkuu halutulla tavalla, on siellä myös helppo olla.

No, ihan alkuun katsoimme missä asennossa jalkani pitäisi oikeasti olla, ja pidensimme jalustimia kolmella reiällä. Aivan, olen kompensoinut tasapaino-ongelmia vinssaamalla jalustimia ylös. Seuraavaksi Mia kehotti minua muuttamaan lantion asentoa ja neuvoi miten tuen keskivartaloa. Tämän jälkeen harjoittelimme tätä uutta istuntaa siirtyen ravin ja käynnin välillä, tehtävänäni oli vain pitää asento kohdillaan. Kuulostaa helpolta, mutta kyllä siinä puolituntinen vierähti asiaa harjoitellessa. Milloin lantio kippasi etukenoon, unohdin tukea alavatsan lihaksilla lantiota, tai jalka jännittyi. Lopputunnista ohjeistettu istunta alkoi jo tuntua kotoisalta, ja huomasin istuvani tasapainoisemmin.

Huomasin tietysti, että paljon noita siirtymisiä kummempaan työskentelyyn en pystynyt niin, että asento ja tasapaino säilyisi. Tavoiteltu asento vaatii keskittymistä, jatkuvaa korjaamista, ja raakaa harjoittelua. Fiilistelin uutta asentoa ravissa ja laukassa vielä yksärin jälkeen hyvän tovin, jotta mieli ja keho sisäistäisi opitun paremmin. En ottanut paineita siitä, että konseptit on välillä sekaisin, ja laukassa olin melko hukassa. Eihän se mene niin, että valmentaja näyttää miten asento olisi hyvä, ja sitten vain jatkossa istut sillä tavalla.

Valmentaja varoitti, että vaikka tunnilla ei tuntuisi miltään, niin seuraavana päivänä on tuntemuksia alavatsan lihaksissa, ja siksi seuraava ongelmakohta eli jännittyvä oikea jalka saa odottaa seuraavaa kertaa. Suhtauduin tähän vähän epäuskoisesti, työskentely tuntui niin kevyeltäkin. Jep... On niitä tuntemuksia nyt jo saman päivän illalla, koko "coren" alueella, kankuissa, reisissä ja säärissä myös. Heh. Jos joka paikassa tuntuu, niin varmasti jotain on saatu aikaankin.

Fiilis: hyvä, avoin, tsemppi päällä.




sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Päättäväisyydestä

Kymmenen päivää sitten tuskailin olematonta ratsastustaitoani (klik). Seuraavana päivänä asiat näyttivät jotenkin selkeämmiltä: tässä ollaan, ja töitä tehdään, jotta mentäisiin eteenpäin. Astetta vähemmän turhautumista - enemmän motivaatiota? Joka päivä on minulle mahdollisuus oppia lisää, kehittää rutiinia, ja ylläpitää sitä, minkä jo osaan. Tarvitaan sitkeyttä.

Muutama päivä tämän jälkeen hevoseni edellinen omistaja tuli katsomaan ja ratsastamaan sitä. Hän on myös Anin kasvattaja ja ratsuttanut sen. Seurasin sivusta hänen ratsastustaan... Hyvin erinäköistä menoa... ystäväni ratsastaessa apujen käyttöä ei juuri huomannut, vaan ratsastus oli eleetöntä ja tasaista.

Hämärässä maneesi + kännykamera = suttua "tunnelmakuvaa"... 
Tämä otos näpätty alkukäynnistä.

Minähän touhuan siellä liikaa, käytän pohjetta, otan ohjalla, kiroilen kun avut eivät mene läpi, ja hevonen juoksee alta. Ja on välillä niiiin vaikeaa istua, satulakin tuntuu muuttuneen liukkaaksi. Sitten yritän lisää ja kovempaa, ja heilun entistä enemmän.

Kysyin kaveriltani, että mitä ihmettä oikein teet, kun et näytä tekevän mitään, mutta poni tekee 110% töitä... Kaverini vaan nauroi, että ei siinä mitään taikoja tarvitse tehdä, pitää vaan ratsastaa istunnalla. Niinpä, kyllähän minä sen tiedän, se vaan tuppaa unohtumaan silloin kun se oma istunta on hukassa.

Sulattelin tätä laittaessani varusteita tallissa. Takaraivosta vaan tunki tietoisuuteen sellainen ajatus, että mä nyt päätän, että mä opettelen ratsastamaan hevostani samalla tavalla kuin ystäväni. Mä päätän että mä opin, ja mä ihan varmana tuun ratsastamaan tuolla tavalla vuoden päästä.

Olen toki aiemminkin katsonut, kun joku muu ratsastaa Ania. Valmentajani ratsastaessa katson enemmän teknisiä asioita: hänen ratsastaessaan tilanne on se, että hän demonstroi jotain tiettyä asiaa ja keskitymme siihen. Siis ratsastaessaankin valmentaa minua. Silloin hän liioittelee opettamaansa asiaa, jotta minä näkisin sen. Lisäksi valmentajani on minua paljon pidempi, ja minihevoseni tietysti hänelle vähän pieni - kokonaisuuteen samaistuminen on vaikeampaa kun itse on kropalta aivan eri lähtökohdat. Tai ehkä se näistä tekijöistä johtuen ei ole edes käynyt mielessä. Kaverin ratsastaessa keskityin kokonaisuuteen, ja näin, miltä ratsastukseni pitäisi näyttää kokonaisuutena. Ystäväni on saman kokoinen ja mallinen kuin minä, ja hänen ratsastaessaan minulle jotenkin konkretisoitui visio siitä, miltä minun ja ponini työskentelyn pitäisi näyttää. Tai ehkä tämä johtui siitä, että minulla oli kerrankin aikaa vaan jouten katsoa... en minä siinä katsoessani ajatellut jäsenteleväni mitään "kokonaiskuvaa", kunhan toljotin.

Seuraavalla ratsastuskerralla minulla oli ryhmätunti, ja päätin ennen ratsastusta, että keskityn nyt täysillä istuntaan ja koitan ratsastaa istunnalla, tiiviisti, heilumatta, hevonen alla. Tunti meni todella hyvin, ja oma päättäväisyyteni ja keskittyminen auttoi minua ratsastamaan paljon paremmin kuin aiemmin. Hevonenkin alkoi pian liikkua oikein päin, ja jäi tosi hyvä fiilis. Tätä lisää! Joka päivä, joka kerta!

Oivallukset:

  • On hyödyllistä katsoa, kun joku osaava ratsastaa omaa hevosta, varsinkin jos tämä ratsastaja tuntee hevosen ja tietää miten sitä ratsastetaan.
  • Päättäväisyys omien osaamistavoitteiden suhteen kannattaa ja näkyy ihan välittömästi siinä omassa ratsastuksessa.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Halpa on joskus hyvä, eli ratsastuskalsarit

Prosessiratsastaja on nyt vuoden verran testannut Hööksin saumattomia lämpölegginsejä, ja todennut ne aivan loistavaksi.

Itselläni on käytössä pienin koko, S/M ja nämä menevät hyvin naisten 40-koon peffan ympäri, olivat myös oikein hyvät kun olin hieman kapoisempi... eli nämä on todella joustavat. Tällaiselle 160 cm pätkälle leggarit riittävät kantapään yli, vedän sukan siihen päälle niin jalat pysyvät lämpiminä. Uskoisin siis että nämä ovat myös pitkälle ratsastajalle sopivat. Vyötärökin tulee tarpeeksi korkealle ettei tarvitse palella selästä. Suurin koko XXL.

Normaalihinta on alta kympin, nyt 6,90 € (tuotenro 130773). Suosittelen.

Hööks ei ole sponsoroinut tätä postausta. ;)

 Hööksin lämpöleggarit Tuotenro 130773
Kuva: Hööks.fi

perjantai 18. joulukuuta 2015

Olisinpa parempi ratsastaja!

Olen treenannut hevoseni kanssa nyt kolme kuukautta. Kun hankkii hevosen, alkaa muodostua kaikenlaisia toiveita ja odotuksia niin itseä kuin hevosta kohtaan. Mitäs sitten kun todellisuus ei vastaa toiveita? Monella odotukset liittyvät hevoseen - sen kapasiteettiin, luonteeseen, terveyteen, kisasuorituksiin... Pettymys voi olla suuri, kun hevonen ei vastaakaan uuden omistajansa mielessään rakentamaa haavekuvaa.

Olen hevoseeni todella tyytyväinen - se on mukava, miellyttävän tuntuinen ratsastaa, ja tempperamentiltaan passeli. Sovimme hyvin yhteen - ainakin jos minulta kysytään, ja kukaanhan ei kysy ponilta (heh heh). Jopa valmentajani hehkutti kaksi päivää sitten, kuinka kiva hevonen minulle löytyi, ja että olemme hyvä "mätsi". Vaikka hevoseni on nuori, se ei ole missään nimessä raaka, ja aloitettuani nyt hyppäämisen hevonen tosiaankin opettaa minua. Se on niin paljon enemmän kuin osasin ikinä odottaa!

Paratiisissa luikertelee vain yksi pieni käärme, nimittäin se, että minä en ole tarpeeksi taitava ratsastaja. Odotukseni etenemisestä eivät kohtaa sen haavekuvan kanssa, mikä päähäni on muodostunut.


Olen aina käynyt paljon tunneilla, ja otan yksityisvalmennusta, kun tarvitsen tarkempaa ongelmanratkaisuapua tai haluan keskittyä työstämään jotain tiettyä asiaa. Ennen ratsastin vuokraratsulla 2-3 kertaa viikossa, lomilla joskus enemmänkin. Nyt ratsastan hevosellani 5-7 kertaa viikossa - missä viipyy päätähuimaava edistys?

Erityisesti kynnyskysymykseksi mielessäni on noussut se, että en saa hevostani liikkumaan peräänannossa silloin kun itse haluan. Se onnistuu säännöllisesti, ehkä jopa usein, mutta ei kuitenkaan aina, tunnin loppupuolella, kun olen ratsastanut hevoseni hyvin läpi keskittyen erilaisiin harjoituksiin. Kun olen viisveisannut siitä, onko se peräänannossa vai ei. Hevonen liikkuu oikein päin silloin kun se itse haluaa, eli silloin kun palikat loksahtavat treenaamisen myötä paikoilleen.

Minä en juurikaan tällä hetkellä pysty tätä vauhdittamaan. Päinvastoin. Ratsastus menee yleensä huonoiten silloin, kun ratsastan yksin ja alan paineistaa itseäni heti alussa, että nyt pitäisi hevonen saada liikkumaan oikein päin. Me molemmat jännitymme, ja jälki on rumaa katsottavaa. Silloin ajattelen, että hevoseni ansaitsee paremman ratsastajan kuin minä.

Jos taas  yksin ratsastaessa aloitan erilaisessa moodissa, ratsastus sujuu hyvin, ja hevonen liikkuu treenin lopussa hienosti. Tällaisilla kerroilla en mieti koko peräänantoa yhtään ja keskityn vain siihen, että hevoseni liikkuu reippaasti, ja teen paljon kaikenlaisia taivutuksia ja väistöjä. Myös tunnilla olen enemmän tässä mielentilassa, keskityn valmentajaan enkä ylimääräiseen säätämiseen. Näistä kerroista jää hyvä fiilis. Ehkä sitten kuitenkin jonain päivänä opin.

Olemmehan me toki edenneet ja kehittyneet monessa asiassa syksyn aikana. Minä en varmastikaan nyt tässä näe metsää puilta.



testipostaus

Turha testipostaus - blogin rakentelua... postauksen tarkoitus testata linkityksiä yms. Sorry ;)





maanantai 14. joulukuuta 2015

Perspektiivin vaihdos maastolenkillä

En ole ainakaan kolmeen viikkoon ehtinyt maastoon hevoseni kanssa, koska pimeys rajoittaa maastoilun viikonlopun aamupäiviin. Haluaisin kuitenkin hevoseni pääsevän maastoon säännöllisesti, jotta ratsastuksessa olisi vaihtelevampaa ohjelmaa. Nyt pystyin ajoittamaan ratsastuksen niin, että pääsimme vihdoin kävelemään.


Olimme tällä kertaa liikkeellä ihan kahdestaan. Matkanteko alkumatkasta oli turhauttavan hidasta, koska hevoseni katseli koko ajan ympärilleen ja tämä kiemurtelu tietysti hidasti askelta. Pyysin aina välillä lisää vauhtia ja pieni ärtymys alkoi nostaa päätään.


Alkoi sataa lunta, ja kaivoin kännykän taskustani ottaakseni kuvan. Vaan eihän yksikään kuva ollut tarkka - oli ylipäätään vaikea saada edessä oleva tie rajattua kuvaan hevosen kiemurrellessa kuin juoppolalli.


Laitoin kännykän taskuun ja aloin miettiä asiaa. Lähdin maastoon juuri siksi, että nuori hevoseni saisi virikkeitä ja vaihtelua arkiseen puurtamiseen maneesissa. Hevoseni tutki ja havainnoi ympäristöään hyväntuulisena ja ihmettelevänä, eikä siksi liikkunut niin reippaasti. Siis juuri sitähän me tulimme hakemaan maastolenkiltä, eikä minulla ollut mihinkään kiire. Maastolenkissä oli kysymys hevosestani, ei minusta. Mikä ääni pääni sisällä jäkätti, että meidän pitäisi kävellä erityisen nopeasti, että tämä olisi hevoselleni sopivaa liikuntaa?

Lakkasin miettimästä vauhtia ja harjoittelumme tehokkuutta ja aloin itsekin katsella maisemia. Puolivälissä matkaa hevonen itse lisäsi vauhtia - se tekee sen aina samassa paikassa, tismalleen lenkkimme puolivälissä, ikäänkuin tietäisi, että jokainen askel eteenpäin on kotia kohti.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Perjantain iltavuorossa

Näpräsin blogin templaten asennusten kanssa, ja tallille lähtö viivästyi. Olin aiemmin intopiukeana lähdössä tallille, mutta se aikaikkuna ehti sulkeutua. Paikalle oli nyt vaan raahauduttava, koska hevosellani oli eilen vapaapäivä.

Kello oli kahdeksan, ulkona hyinen kuratalvi ja talli pimeänä - blaah, ei siis edes seuraa. Hetimiten pihaan ajoi toinenkin yövuorolainen ja lopuksi meitä oli jo neljä kanssakärsijää. Mukava porukka ympärillä muuttaa tilanteen täysin.

Karsinassa oli vastassa ponineiti, joka oli selvästikin hyvällä tuulella. Oli tosi mukavaa, vaikka olin kotona vasta 22:30. Kannattaa mennä, vaikkei aina huvittaisi.


"Kukaan ei varmaan huomaa, jos vähän verotan aamuheinistä jo illalla? Heinä on aina parempaa karsinan oven toisella puolella!"